G|A|D|U|S Morhua

Ikkunastani

2005-10-22T21:01:00.000+03:00

Sateen takana ikkunaa vasten erotan hänen ääriviivansa.
Sateen kastelemat kasvot.
Hiussuortuva nuolee kasvojen kaunista pintaa.
En haluaisi avata ovea, katson vain kun hän kastuu sateessa.
Katson. Välillämme on vain ikkuna täynnä vesipisaroita.

Tuijotan veden nuolemaa kehoa. Aistikasta suuta. Tuijotan.
Aikaa kuluu ikuisuus, en tiedä. Kädet vastakkain, ne eivät väsy.
Enkä minä väsy katsomaan hänen kylmäänsä.

Hän on poissa. Sade piiskaa öistä asfalttia.
Yksinäisyydessä, salaperäisessä kajossa.

Liikkuva linna

2005-10-11T19:09:00.000+03:00

Kävelin eilen leijuen elokuvateatterisalista ulos. Jäimme istumaan teatterin sohville sylikkäin, juttelemaan. Ihmiset heijastuivat teatterin kattoon ja muutenkin oli epätodellinen olo.

Hayao Miyazakin Liikkuva linna oli elokuva, joka tehosi aisteihini ja loi hetkittäisiä huuman tunteita ja tarjosi visuaalista ilotulitusta. Pahalle näytettiin hyvää ja vanhuus syvensi elämän ymmärrystä, lohtua. Turhamaisuudestakin joku osasi kasvaa ulos.

En tässä viitsi kertoa juonellisia yksityiskohtia tai sen puutteita, mutta voi nyyh! minuun tämä toimi! Linkissä olevalla kotisivulla soi elokuvasta musiikkia ja minä matkaan ajatuksissani liikkuvaan linnaan, jossa asuu omalaatuinen perhe.

Ja me kaikki voisimme asustaa tuossa linnassa ja nähdä maailmaa hiukan toisin, ainakin välillä. Tämän haluan nähdä uudelleen! Ja varmasti löytää lisää sisältöä tarinasta. Tässä vielä toinen linkki.

Tälläisenä päivänä - uudesti syntyneenä- usvaisen Helsingin edustalla oli melkein näkymätön saari, joka näytti sinisen hohtavalta. Tuuli puhalsi lämpimästi. Siellä oli naurua ja hymyä. Niin ja minä. Sinäkin.

Unessa joskus

2005-10-09T12:50:00.000+03:00

Unien syvissä kerroksissa sitä maalaa merkityksiä sinne missä niitä ei ole. Sinne missä ne leijuvat etääntyneinä suustani, kehostani. Unien maailmoissa usvassa on hymyä. Päivänvalosta ei kannattaisi puhua.

Hetkissä on kultaa. Herätyskello ei soi. Unessa minä olen kaunis ja kestävä. Maailma on perhosten naurua ja välähdyksiä täyttymyksestä. Unessa sanat vääristyvät ja maailmassa ei kuitenkaan ole ketään eikä mitään ilman naurua. Nauran sinulle ja minulle. Sietääkin.

Olen heräämässä.

2005-10-08T18:41:00.000+03:00

Äitini toi juuri äsken tytölleni kirjoituspöydän. Iloinen ja toivottu yllätys! Hyvät näkymät siitä pöydän äärestä; takapihan tammi ja pihlaja sulassa sovussa. Siinä olisi voinut muumipappakin kirjoittaa muistelmansa. Helposti. Sitä henkevöityy lehtien liikehdintää katsoessa.

Tässä missä kirjoitan ei ole ikkunaa. Ikkunasta katsominen auttaa aina ajatuksen kulkuun. Nyt ei kulje, ei.

Miksi muuten ikkunassa oleva ihminen näyttää jotenkin pelottavalta? Siis jos itse kävelee kadulla ja joku tuijottaa ikkunastaan jonnekin kaukaisuuteen. Seisoo ikkunan edessä, hiljaisuuden vallitessa. Siinä on jotain mikä karmii minua.

Syksyisiä tunnelmia

2005-10-06T20:57:00.000+03:00

Tällä viikolla on saatu hiukan uinumassa ollut projekti uudelleen käyntiin. Ja tuntuu oikeastaan todella hyvältä inspiraation vallassa ja visuaalisten ja sanallisten elementtien pyöriessä päässä! On luonnoslehtiöitäkin käytetty. Ja kyniä.

Olen kävellyt myös muutamana päivänä metsässä, kurkistellut maassa näkyviin onkaloihin:) Ei, en ole seonnut. Katselen vain maailmaa uteliain silmin.

Tänään kävin moikkaamassa ystävääni ja tämän vauvaa. Vauvasta tuli minun kaveri välittömästi. Sen verran hymyilevä olemukseni poikaa huvitti, että sellaista aidon ilon määrää ei maailmasta helpolla löydy. Ja pienen ihmisen pienet kädet, voi kyllä jaksan aina niihin hurmaantua. Niin, elukan elämään ei ole vauvoja juuri nyt tulossa. Muutama päivä sitten mietin, että ehkä en enää saa lisää lapsia koskaan. Ja ajattelin, että ehkä se vain on niin. Tänään vakuutuin taas siitä, että jos joskus rinnallani oikea mies, voisin halutakokea sen uudelleen. Joku sanoisi, ei hullu. Kaikkiko uudestaan? Unettomia öitä, itkua. Mutta kaikkea elämässä ihaninta. Mutta en yksin siihen haluaisi.

Olen oikeasti hyvä siinä. Oikeastaan parhaimmillani, vauvojen hoitamisessa nimittäin:) Niin hetken ne ovat vauvoja vain, tiedän.(pitäisikö mennä töihin vauvahoitolaan?!) Mutta ne ovat myös oikeita ihmisiä. Ja se on suuri ajatus. Minun sydämessäni on tilaa lapsille. Rakkaille ihmisille. Rakkautta minulla on sielussani paljon.

Olen äiti. Ja minä olen nainen. Sen tiedän jo kokemuksesta, etten ole muuttunut lapsieni myötä vain ja ainostaan porkkanasoseesta puhuvaksi äitihahmoksi. Haluan miehen, joka näkee minut myös ajattelevana, intohimoisena, ihanana naisena. Ja ystävänä myös. Kumppanina. Huokaus, vaatimattomat haaveet, tosin ei mahdottomia:)

Mitäs muuta haluaisin? No, että huomenna aamulla olisi yhtä ihana herätä kuin muinakin aamuina tällä viikolla. Poikkeuksellinen viikko. Joskus pienet ihmiset osaavat valloittaa vain olemalla niin aitoja. Pohtivaisia. Maanantain migreenin jälkeen, tiistaiaamuna tyttöni kysyi ensimmäisenä voinko jo paremmin ja että ainakin näytän pirteältä. Ja olinhan minä ja sen kommentin jälkeen vielä pirteämpi. Helppoa!

Ja kuulinpa lapsen suusta ihka oikean muiston toissa aamuna. Meillä oli aikainen herätys. Ulkona oli pimeää. Poika heräsi ja tuli portaat alakertaan. - Äiti, miksi me yöllä herätään ja mennään päiväkotiin? Kerroin ettei ole yö, syksyisin aamulla on pimeää. - Kun me olimme vauvoja oli aina pimeää, lapsi jatkaa. Mutta hän sanoi sen niin suloisesti ja rauhallisen toteavasti ettei kuulostanut niin kamalalta kuin luulisi. Hän kiipesi syliini.

Lapsuusmuisto, aina pimeää. Vaikka kommentti naurattikin minua, tunsin piston sydämessäni. Hän muistaa myös ne kaikki pimeät aamut, kun raahauduimme kaikki unenpöpperöisinä syysmyrskyissä, loskassa, lumessa. Lohduttaudun, ettei he olleet oikeasti enää vauvoja 3- ja 4- vuotiaat, kun päiväkotiaamut koittivat. Saivat vauvoina kyllä uinua aamulla rauhassa.

Ja tänään sain lopullisen vahvistuksen, että varhaisten aamujen muistot eivät ehkä olekaan niin dramaattisia, sillä poika oli tänään todella harmissaan:
-Höh, miksei ole pimeää? Suuttui. Lähdimme selkeästi liian myöhään.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

2005-10-05T15:49:00.000+03:00

Isot kumisaappaat, ainakin kokoa 46,
oven pielessä tarkoittaa, että
talossani on mies.
Viisas ja voimakas.
Järjestelmällinen näemmä.
Ryhdikkäässä rivissä ne saappaat ovat.

Tai tarkoittaako se, että pelkään?
Illuusio vahvasta miehestä pitää epätoivotut poissa.

Vai tarkoittaako se,
että olen nokkela ja itsellinen nainen. Pidän fantasioista.
Mies kuin saapas. Yksinkertaista.

Mutta ei, ei minun oven edessäni ole saappaita.
Takapihalle muuten taisin unohtaa omani.
Kokoa 41. Minä isokenkäinen. Tytöksi.
Unohdin, korjaan: itselliseksi naiseksi.

Ne eivät tosin ole rivissä, saati sitten järjestyksessä. Pitää muistaa ravistella ennen kuin jalkansa sinne laittaa. Ajatus vaikkapa hiiren uudesta nihkeästä pesäpaikasta on harvinaisen inhottava. Kammoan astua jonkun elävän päälle. Nyt tiedän siis mitä kammoan. Vaikka olisi kuollut rottakin aika inha vaihtoehto.

Mutta jos ne saappaat, neljäkutoiset olisivat siellä ovenpielessä, pitäisi muistaa ne talveksi kuitenkin poistaa. Toimettomat saappaat ei vakuuttaisi ketään tai mitään. Unohdus voisi olla kohtalokasta.

Aamulla maailmassa oli selkeä rytmi, on vieläkin

2005-10-04T20:35:00.000+03:00

Kuin seitin ohuin siivin kohoan korkeuksiin.
Korkealta kaikki näyttää niin selkeältä,
rytmitetyltä.

Tuolla on sinun talosi.
Naapurin pellon rajoja
kehystää harmaanruskea tie.

En näe mitä siellä tiellä on,
mutta sen rytmi on siinä.

Puiden latvat ovat värjättyä persiljaa.
Tuulen laulu ei kuulu tänne asti.
Vain sen rytmi ympäröi näkymää. Hyräilen.
Jotenkin helpottavaa.
Hymyilen maailman yllä.
Siellä tilkkutäkissä
asiat menevät omalla painollaan.

Minne laskeutuisin?

Kalastajia

2005-10-02T10:51:00.000+03:00

POikani, 5, kertoi aamulla nähneensä viime yönä pahaa unta.
Äiti oli pudonnut koskeen ja meinasi hukkua sinne. Hän auttoi minua ojentamalla kätensä, mutta putosi itsekin. Mutta minä sain sitten pelastettua hänet. Kalastaja käski pojan mennä autotielle. Poika sanoi ettei halua eikä saa mennä. Äiti otti kalastajaa niskasta kiinni oikein kovaa ja sanoi ettei tuollaista saa käskeä. Kalastaja lupasi ettei tee niin uudestaan.

Lapsi kysyi minulta kerrottuaan unestaan: miksi kalastajat käskevät lasten mennä autotielle? Sanoin, että unessa voi tapahtua kaikenlaista ja etten ole kuullut kalastajista, jotka käskevät tehdä niin. Oli hän taistellut kilven avulla hirviöitäkin vastaan samassa unessa. Hirviöt kuulemma soittivat ovikelloa taukoamatta. Ja poika vangitsi ne lukkojen taakse.

Lapsi jatkoi kalastajasta kertomista: m oli pukeutunut kalastajan asuun. Siis oliko m kalastaja, kysyn järkyttyneenä.
- Joo, mutta m vain vitsaili ja ei se ollut m, koska se oli pukeutunut kalastajan asuun, lapsen huoleton vastaus kuului.

Minä jäin miettimään keitä olemme naamioidemme takana? Tai kuinka monta roolia meillä on ulospäin. Kun olen punahilkan asussa olenko jotain aivan muuta kuin susiasussani, vaikka olenkin siellä. Niin, ihmisellä on kyllä niin paljon eri rooleja, luonteenpiirteitä. Mutta kyllä, vastuu on kannettava teoistaan oli sitten hilkka tai susi. Joskus molempia. Pitäisi todella tutustua omiin mielensä ja sielunsa lokeroihin syvällisesti. Siellä ei olla todellakaan yksin, kaikkine vivahteineen.Ja suuri haaste itselleni olisi jotenkin pystyä paremmin ymmärtämään
tunteitani ja tekojani. Ja oltava rohkea.

Outoa, että olimme juuri puhuneet m:n kanssa perjantaina (siis ei lasten kuullen)jos hän hukkuisi koskeen tulevalla matkallaan ja löytyisi syksyn lehtien ympäröimänä. Joo, on meillä keskustelut. Hän ihan itse aloitti. Hän kaipasi ilmeisesti sympaattisia sanojani siitä kuinka jäisin kaipaamaan. Visualisoimme tuskaa ja romantisoimme asioilla, joilla ei todellakaan edes pitäisi. Minun ei tarvinnut kuin ajatella näkyä ja olin kyynelissä. Olen kyllä herkkä. Ja hän ylevöityi ajatuksesta ajatellessaan kuinka julistaisin suurta rakkauttani. Kuin tässä elämässä, jota yritän opetella elämään. Hän haluaisi viikinkihautajaiset. Sanoin, ettei ole hänen aikansa vielä mennä, sillä olen nähnyt oikein elävästi näyn missä hän on vanha mies.

Minä en vielä haaveile hautajaisistani. Onneksi. Ja tällä hetkellä pohdin asioita todella paljon. Täällä etäällä. Arvostamiani asioita jo _eläessäni_, aika tärkeää onnellisuutta pohdittaessa. Onnen poluilla. Surussakin.

Tyttö haluaisi lähteä tänään koskelle retkelle. Ehkä raitis ilma tekisikin oikeasti hyvää! Siellä koskella on kalastajiakin:) Kuriin moiset!

Näkyykö mitään?

2005-10-01T21:22:00.000+03:00

Kop.Kop.
Voi mistä sitä kauan kuulutettua kauaskantoista viisautta saisi ajatuksiinsa?
Olen aina kannattanut sydämen kuuntelemista, sydämellään kuitenkin näkee parhaiten. Mutta jotenkin siellä on sumuista. Ei näy. Usvaa. Damn it. Rauhallisen sumuista. Usvasta nousee uusi päivä, sanovat. Tiedänhän minä.

Pitää muistaa muuten vaihtaa uudet piilarit huomenna. Ties kuinka kauan yliaikaa näillä on tullut taas tiirailtua. Loistavin tuloksin. Pah.

Aika kuluu

2005-10-01T13:49:00.000+03:00

Ja minä siinä samalla! Mutta kyllä nämä vuodet ovat tuoneet jotain särmääkin, uskoisin. Mutta tiedän myös jotain kadonneen.

" Tämä
on hyvin suuri seikkailu,
eikä mikään vaara
tunnu minusta niin suurelta
kuin se ajatus...että olen
pelosta jättänyt jonkin
salaisuuden selvittämättä"
C.S. Lewis

ENFP

2005-09-30T22:36:00.000+03:00

Sellainen olen.Ekstrovertti, intuitiivinen, tunteva ja spontaani!
Sinne mukaan!

Arvokas C-kasetti

2005-09-29T18:50:00.000+03:00

Milläköhän tavoin ihmiset purkaisivat niitä tuntojaan, jotka ilmaistaan/ammennetaan musiikissa, jos musiikkia ei olisi "keksitty"? Joskus kun kuuntelee jotain kappaletta ja huomaa hymyn viipyvän huulilla, muistaa mikä rikkaus musiikki on.

Kun aikoinani soitin viulua, se ei ollut aina kaikille ilo. Koiramme ulvoi vieressä, laulaako yritti. Se pomppiminen tosin vaikutti enemmänkin:kiitos lopeta jo! Pianon soittoa kaipaan erityisesti. Sitä kun istui pianon ääreen, joskus lauloikin. Joskus minulla on toivottavasti vielä kotonani piano.

Isän luona vierailuissa huippuhetkiä oli, kun lauloimme yhdessä, faija soitti skittaa. Joskus löysin c-kasetin, joka oli vauva-ajoiltani. (hitto vieköön se nauha on tuhoutunut jossain vaiheessa, HARMI). Todellinen aarre. Nykyään videotallenteet korjannevat tuollaiset aarteet. Tosin luulen tilanteiden säilyvän huomattavasti autenttisempina nauhurin vaivihkaa tallentaessa ääniä. Kamera voi hämmentää. Tilanteet usein pysähtyvät. Tosin on lapsuudestani hienoja kaitafilmejäkin. Tosin ei kitaransoittoa.

Niin, siinä kasetilla isäni juttelee minulle: "vauva vaihda itse vaippasi." Sanoo sen lempeästi. Minä jokeltelen. Kiljahtelen. Aika volyymilla välillä. Undulaatit metelelöivät. Kitara säestää sitä kaikkea. Välillä isä laulaa. Äiti kuuluu keittiöstä, sähkövatkain meinaa voittaa kitaran. Koko kasetillinen, hetkiä elämästä. Vauva vain jokeltelee. Faija veivaa Dylania. Kasetti oli nimetty silloisen lempinimeni mukaan: EPPU. Kun opin puhumaan, vastasin reippaasti puhelimeen Eppu Lukka. Minä nimeni takana.

Oli pakko käydä tässä välissä soittamassa isille. Kerroin mukavista muistoista. Hän ilahtui. Puhelun aikana sain nyt sirpaleen jalkaani, vaikka luulin ne siivonneeni. Nyt sotken verta lattioille, ääk. Niin, muuten ne muistojen undulaatit lahjoitettiin Korkeasaaren, sillä söin niiden kakkaa. Vauvat ovat sellaisia. Tosin käytiin moikkaamassa niitä siellä toisinaan. Isin paras kaveri Korkeasaaressa oli kuitenkin korppi. Se keräili rahoja. Faija ei:)

Nyt meen fiksaa jalkani ja piristyneenä (musiikin ehdottomasti soidessa) rupean siivoamaan. Oikeasti. Jos sirun saan pois.

Lasinsiru

2005-09-29T12:47:00.000+03:00

Sirpaleet tuovat onnea, sanotaan. En tiedä, josko jalkapohjissa.
Lasinsiruja keittönlattialla ihmetellessä tuumasin suht täystyhjässä mielessäni: ehjästä on paljon helpompi saada sirpaleinen kuin sirpalaisesta ehjä. Kuitenkin se lasin vahingossa putoamisen synnyttämä ääni ja voima oli jotenkin erikoista. Ymmärrä nyt itseäsi, saati sitten muita.

Sarjatuotantolaseja saa kaupasta uusia. Saa kyllä, jos haluaa. Sai mennäkin, sen reunassa oli sellainen terävä särö, joka piti muistaa, ellei halunnut vettä veren maku suussa nauttia.

Täystyhjä mieli, se on muuten todellakin kuvaava mieliala. Laiskuus komppaa mukana. Kuinka mieli voi olla tyhjä, kun se on täynnä. Sirpaleet keräsin kyllä.

Loppuunkäsitelty

2005-09-29T10:47:00.000+03:00

Sain eilen illalla luettua loppuun Anna-Leena Härkösen: Loppuunkäsitelty - kirjan.Kun aloin lukea sitä muutama ilta sitten, itkin vuolaasti ensimmäiset neljäkymmentä sivua. Tauko. Eilen sain luettua tekstiä jo rauhallisemmin. Luin kirjan loppuun. Suosittelen!

Tarina on elävästä elämästä, kuolemasta, siitä kun Anna-Leenan pikkusisko päättää tappaa itsensä. Kirja kertoo suruvuodesta. Pystyin täysin eläytymään kirjan tunnetiloihin ja monet asiat nostattivat pintaan omassa elämässä tapahtuneita asioita. "Tavallaan sinä olet minua lähempänä kuin koskaan. Sinä olet. Sinä olet joka paikassa. Sinä kuljet mukanani kaikkialla loppuelämäni ajan."

Kirjassa puhuttiin edesmenneen Killi Härkösen postuumisti julkaistusta kirjasta: Kunniallisen naisen taakka . Se kertoo matkakertomuksen muodossa Turkin naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta; kidutuksista, raiskauksista, kunniamurhista. Kirja on varmasti rankkaa luettavaa, mutta vaikutti mielenkiintoiselta. Aidolta teokselta. Hurjalta tuntuu, ettei kirjoittaja jaksanut jäädä katsomaan minkälaisen vastaanoton teos saa.

Minun herkkä mieleni, en tiedä kuinka lukeminen sattuisi. Muistan, kun n. viisitoista vuotiaana kävin Pakistanissa äitini ja veljeni kanssa. Pienen kerjäläistytön kasvot ja likaiset pienet kädet kummittelivat mielessäni kauan. Itkin äidilleni, että haluan hakea sen tytön pienestä Marin-kylästä, adoptoida hänet itselleni. Auttaa. Näin unta tytöstä ja olin aidosti surullinen. Muistan vieläkin aivan selvästi ne kasvot. Olisin varmaan huono auttaja maailmassa, herkkyyteni veisi kyvyn.

Pitäisi varmaan sulkea koko maailma silmistäni ja lukea vaikkapa Cosmopolitanin suihinottovinkkejä. Se jaloksi vasta tekisikin. No ei.

Tai iloita pienistä asioista, löytää niitä ympäriltään, sehän on oikeasti elämän avain! Arvostaa.

Syksyn ihanuutta tänään

2005-09-27T14:27:00.000+03:00

Värit olivat niin kauniita, pehmeitä ja samalla raikkaita. Kerrassaan täydellinen ilma lähteä kävelyretkelle! Kävelin poikani kanssa mukavan lenkin ja otimme kuvia, tässä joitakin...
Kurkistus puiden takaa alas joelle

Metsässä valo leikki kauniisti

Vihreää auringonpaisteessa

Talo kultaisella pellolla

2005-09-26T20:57:00.000+03:00

Kirjoitin juuri kivoja asioita lapsista ja oivasta ilosta ja vaikka mitä, mutta hups! se katosi bittiavaruuteen. Vihastuttavaa. Yritän kirjoittaa myöhemmin tai huomenna uudestaan. Nyt iltasatuja - Hemminki Hamsteri Lehtonen ihmettelee olemassaoloaan...

Väsyneiden jupinoita

2005-09-25T15:34:00.000+03:00

Kotona ollaan muutaman yön tauon jälkeen. Kokonainen vapaa viikonloppu takana ja sen tuntee kyllä väsymyksenä. Mutta on jotenkin hyvä olla kuitenkin, ei edes särje pää. Istuin äsken pitkän tovin sohvalla lapsoset kainalossa, aivan ihanaa kun tulivat kotiin! Pieni ero ja nyt taas suuri ilo saada hymyilevät pikkunaamat viereet! Oma happi on aika tärkeä homma.

En todellisuudessa jaksa edes kirjoittaa, mutta jotain on kirjoitettava koska muuten se jää. Hmm, musiikkia.

1. Opeth
Kyllä, Opeth oli kaikkien ennakko-odotusten mukainen. Karismaattinen, äärimmäisen lahjakas orkesteri, joiden sävelten virtaa oli todella ilo seurata. Laulajan, Mikael Åkerfeldtin, monipuolinen ääni on jotain käsittämätöntä! Laulu soljuu niin puhtaana ja kivuttoman tuntuisena, jää leijailemaan. Ja vetää minut hiljaiseksi. Ja örinäosuudet vedetään sellaisella primitiivisyydellä, että wau!

2. Kyynelten ja suudelmien seassa nukkumista

3. Minua luultiin nuoreksi. Odotin ystävääni ALKOn edessä. Mieshenkilö tulee luokseni: "Jos voit heittää 50 senttiä, voin käydeä hakemassa." Kesti hetken ennen kuin edes tajusin, että hän luuli minun odottavan siinä viinanhakijaa. RAukka minä 30 v. ja ei onnistu, heh! Tunsin kieltämättä itseni aika nuoreksi..

4. lounas Paun kanssa. Viisaan ystävän terveiset:)

5. Opeth uudestaan, pääsin yllättäen vielä lauantainakin keikalle! Ja tutustuin uusiin ihmisiin kotibileissä ennen keikkaa. Opethin laulajan hieno avauskommentti: Te, jotka olitte täällä eilen saatatte huomata että minulla on sama paita kuin eilen. Ihmeteltyään paitaansa tovin, laulaja vielä sanoi: No, kenenkään ei tarvitse tätä läheltä haistella, sillä minulla on vaimo kotona. Hymyä.
6. Erikoinen kohtaaminen Rocksissa tuntemattoman neidon kanssa:) Siitä ehkä myöhemmin lisää.

7. Yökävely miehen kanssa läpi Töölönrannan ja Kallion Karhupuistosta murkinaa.

Olen kuunnellut paljon ihmisten kommentteja ihmissuhdeasioissa. Ja tallettanut kyllä ne mietteet mieleeni ja työstän koko ajan omien ajatuksien kanssa. Olen myös kiitollinen, niin monelle rakkaalle, jotka ovat sanoneet että saan tulla kainaloon nukkumaan, jos tuntuu pahalta.

Tunteilleni en voi mitään. Sydämeni syke lähtee lentoon, kun hän saapuu samaan huoneeseen. Ihan lähellä ollessani, huomasin kuinka polveni tutisivat. Se on vahva tunne. Kuinka kauan sitä viitsii itseään repiä. Aloitimme jo hyvän keskustelun, jota pitää jatkaa. Ja kyseessä on kuitenkin keskustelut, joita ei kuuluisi edes käydä, jos kumpikin kokee toisen olevan aarre ja onni.. Siinäpä miettimistä. En tiedä auttaisiko etäisyys, yritys ja rohkeus.

Lauantai-iltana jostain syystä mieleni vallitsi määrätynlainen rauha ja terävänäköisempi katsomistapa kokonaisuuteen. Niitä tuntemuksia lisää, niin selviän ehdottomasti paremmin.

Ja lause mitä inhoan ahdistuksen keskellä on, että aina olen selvinnyt! Se on rasittavaa herkälle ihmissielulle: olla rohkean päättäväinen, tunteikas ja viisas! Ja rikki. Ja aina pitäisi jaksaa selvitä..

Ihana se päivä, kun tunnen olevani kokonainen!

Alasti

2005-09-23T10:12:00.000+03:00

Valehtelisin, jos väittäisin olevani nyt tosi iloinen ja onnellinen vapaasta viikonlopusta. Mutta osittain kyllä, sillä en missään nimessä haluaisi vahtia seiniä kotona yksin. Ja tänään on sentään lempibändini keikka! Siis oikeasti lempibändi, jonka keikkaa en ole ikinä nähnyt! Ja huomenna, kuka tietää...

Nyt tunnen etten osaa kirjoittaa, ei ole sanottavaa. En halua. Kun se kaikki kytevä, pakahduttava kivistys pulppuaa ulos, koittaa alaston tyhjyys. Siellä tyhjyydessä on tilaa, voisi ajatella. En halua nyt ajatella.

Delete

2005-09-22T21:08:00.000+03:00

Deletoin juuri pitkän kirjoituksen. Ehkä joskus on parempi miettiä asioita omassa päässään, vaikka rakastankin päiväkirjalleni avautumista. Ja joskus täytyy olla hiljaa kuullakseen.

Usvien välissä

2005-09-22T07:25:00.000+03:00

Kun aamulla herää ja taivaan ja maan välillä on unenomaista usvaa, ei voi tietää mitä päivä pitää sisällään.

Kun olen saanut housut jalkaani, villapaidan ympärilleni ja vihdoin pääsen ulos ovesta, luulen usvan kadonneen. Onko sillä merkitystä? Minulle on.

Neito lumoutuu

2005-09-21T19:58:00.000+03:00

Martin Mendez 2005
Photo: Micke Johansson

Perjantaina tapahtuu vihdoin se mitä olen jo kauan odottanut!!! Lempibändini, nuo Ihastuttavat ruotsin pojat, Opeth saapuu suomeen. Ja minulla on lippu perjantain keikalle. Hiphip hurraa!!!
Uudelta levyltä, kaunis biisi...

There's a sense of longing in me
As I read Rosemary's letter
Her writing honest
Can't forget the years she's lost In isolation
She talks about her love
And as I read
"I'll die alone"
I know she was aching

There's a certain detail seen here
The pen must have slipped to the side
And left a stain
Next to his name
She knew he was gone

And isolation
Is all that would remain
"The wound in me is pouring out
To rest on a lover's shore"

Armoitettu Runoilija

2005-09-21T12:07:00.000+03:00

Hypoteesi.
Liikkeessä pitävä ajatuksen tila.
On jotenkin outoa olettaa. Mitään.

Luin illalla runokirjaa. Mies soitti, kun olin nukahtanut. Puhuin aivan omituisia asioita, runomaisesti. Lauseet sinkoilivat suustani ja kuulostin hullulta- kaiketi. En ymmärtänyt mitä sanoin, tuskin hänkään. Ajattelen vielä tänäänkin kaiken runollisesti.

Niin se runokirja. Otto Grundström esikoinen - Tähtiotsa. "En ymmärrä mistä muustakaan kuin kokemistani asioista voisin kirjoittaa. Oli ne sitten valve- tai unimaailmasta." Otto kertoo kirjan synnystä. Seuraavat ovat katkelmia kirjasta, jossa rakkauden riiva oikuttelee ja etsii kauniisti, kipeästi ja surullisesti itseään. Ja se kertoo runomiehen loputtomasta maailman/naistenvalloittamisesta, hetkien huimasta dramatiikasta. Ahdistuksesta. Naisten jumalaisuudesta. Humalasta. Riveillä lukee kipuja koulukiusaamisesta, riveissä lukee haistattelut vähättelijöille. Rivit on kirjoittanut mies, joka sanoo mielensä olevan perhosen tai keijukaisen. Ja seksuaalisesta suuntautumisestaan hän virkkoo näppärästi:
"Seksuaalinen suuntautumiseni ei ole epäselvä:
joskus tahtoisin olla tyttö ja rakastua poikiin."

Siispä tässä katkelmia Tähtiotsa- kirjasta:

"..Rakkauteni kohteissa näen suuria kurtisaaneja/
ja taiteilijattaria menneiltä ajoilta,/
vaikka ystävieni mielestä he ovat vain hysteerikkoja...
Ulkoinen kauneus ei ole minulle kovin tärkeää, ei ikä;/
kauneutta on arvissa, kumarassa ryhdissä,/
synnyttäjän lantiossa./"

"...Jokainen sana, äänne tai äänteen ajatus

sisältää loputtoman mysteerin
odottamattomalla hetkellä

kun auringon valo lankeaa viistosta kulmasta"

"Tulet vastaan herkkuosastolla,
seitsemännellä kuulla:

kerrot että muutatte
miehen kanssa maalle.

Mutta
sinut oli

merkitty minulle"

"ajattelen sinua,
niin kuin olen ajatellut kaksi vuotta -
nyt, kun se vielä sattuu."

"...Itken ajatellessani Dostojevskia,
katusoittajaa kuunnellessa pala kohoaa kurkkuuni.
Ihailen suuria kirjailijoita
mutta luen heitä vähän.
Ei minun tarvitse: olen runoilija Jumalan armosta!"

Vaatimatonta, ihastuttava lause olla runoilija jumalan armosta:) Mutta pakko myöntää, että minullakin nousee usein pala kurkkuun kuunnellessani katusoittajaa. Viulusti soittaa ja minä kävelen yksin ajatuksineni. Mukavaa, Otto, että tunnet samoin!

Savukiekuroita

2005-09-21T09:57:00.000+03:00

Aistittavissa apatiaa, sanoin eilen. Kohta ilmassa on vain juuri keitetyn kahvin aromit, eilen lahjakortilla hankkimani DKNY- parfymin lempeän raikas tuoksu ja vaniljasikarin sininen savu. Ja loputtomat ajatukseni. Ne vasta usvaa ovatkin!

Aamulla ajatukseni olivat mahdottomalta tuntuvia. Nyt jo selkenee.Mutta ei en anna niille liikaa aikaani. Yritän. En halua tänne kirjoittaa vielä mitään, sillä ajatuksien tiet ovat sellaiset ettei niitä aina pysty ymmärtämään. Kukapa pystyisi?

Minun elämäni on tässä ja nyt. Arvokkaana ja välillä vähemmän arvokkaana.

Elän hyvin tämän päivän. Minä ja lapset. Me.

Ei se savu ollut yhtään sinistä. Harmaata vain.

Varjojen jäljillä

2005-09-20T19:44:00.000+03:00

Tulevina päivinä suunnitellun ohjelman lisäksi lupaan itselleni, että mietin hiukan toimintasuunnitelmaa syksylle. On nimittäin hiukan aistittavissa mielialan apeutumista. Hetkittäin olo on erittäin pirteä ja säihkyväkin, mutta huomaan miettiväni aika paljon mitä nyt pitäisi tehdä elämässään. Työkuvioita ja niiden kehittelyä. Lasten hyvinvointiin liittyviä asioita, ihmissuhteita. Miksi kirjahyllyn järjestely ja vaatekaappien siivoaminen tuntuu raskaalta aloittaa?

Olen ehkä tottunut liian kovaan rumbaan, nyt kun kello ei soi 04.30 - hidastun. Tai kyse ei ole tottumisesta, vaan siitä että kun on vihdoin aikaa hengittää rauhallisemmin, huomaa olevansa väsynyt laiskimus, mutta kuitenkin mieli kaipaa virikkeitä. Ja toimettomuudesta seuraa apatia. Tunne, että asiaan pitää tulla muutos on tervettä ja toivottavasti se on kehityksen tukena.. En aio uinua ikuisesti!

Lainasin tänään m:ltä hienon kirjan, Maameren Velho, joka alkaa kauniilla runolla:

"Hiljaisuudessa sana,
pimeässä valo,
kuolemassa elämä;
huikea kuin haukan lento
taivaan autiudessa."
Éan luomistaru

Mies sanoi, että runo olisi upea hautakivessä. Minua kuristi, tuli pala kurkkuun. Mutta en itkenyt, helposti olisin voinut. Ei sinänsä yllättävää.

Mai

2005-09-20T17:43:00.000+03:00

Näin muutama yö sitten unta, jossa toistui nimi MAI. Se näytettiin unessa välähdyksinä. Ikkunoissa yhtäkkiä luki MAI. Mai on pieni tyttö, ajattelin ja tunsin sen vahvasti- meidän tyttö. Mielestäni olen nähnyt sellaista unta aikaisemminkin, se tuntui niin tutulta. Kevättyttö.

(Tämä kuva on täältä, vuosia sitten poimittu. En muista tekijää, noloa. Kaunis kuva!)

En edes aamulla kehdannut miehelle sanoa unesta. Luulisi, että poden kuumetta.Hiukan myönnän, mutten vaarallisesti. Mai kuulosti niin suloiselta. Kerroin siitä myöhemmin, häntä nauratti hassut uneni.

No näin yksi yö myös unta, että olimme menneet naimisiin ja isoisäni kertoi ohjeita: Mies on viisas, hän sanoi. Miehen tulee voida olla perheenpää, johon voit luottaa. Ja hän tulee huolehtimaan sinusta. On aikoja jolloin pitää tehdä päätöksiä, luota mieheesi, isoisäni sanoi. Puhui siinä samalla raamatusta, ikäaikaisista viisauksista, joista hän on löytänyt ratkaisut. Kerroin unesta miehelle ja hän sanoi, että isoisäni on viisas. Heh.

Mutta Mai. Tänään kävelin kaupungilla. Menin sisustusliikkeen ohitse. Ikkunassa luki Mai.Minun Maini. Kaupan nimi oli Mai. Myöhemmin haettuani lapset päiväkodista, tyttöni kertoi, että isin kodissa on uusi sohva ja että minukin pitää hankkia uusi sohva. Hieno kulmasohva, Mai. Sitäkö se olikin...

Masentavaa.

Toisinaan täytyy miettiä, olenko kovin omituinen!?

Kuu komea kulkuri on

2005-09-18T14:27:00.000+03:00

Viime yönä kuu katseli meitä täydellisesti puistikossa.Halasimme ikuisuutta ja puhuimme niin kauniisti, että minä itkin. Suutelimme ja suukottelimme, taistelimme ja leikimme. Minun kasvoni olivat kuin sotamaalaus. Miehen nenä oli ripsivärissä kyynelistäni ja naurustani. Nokinenä. Rakastan aivan hurjan paljon!

Testailua

2005-09-17T14:06:00.000+03:00

Kokeilumielessä aloitin toisen blogin toisaalla. Elukan elämää-blogia tulen ainakin vielä pitämään pääblogina. Katsotaan miltä blogs.fi:n pohja tuntuu..
Edit:Varmasti aluksi saattaa olla samojakin juttuja, kun haen käyttötuntumaa. Hiukan harmittaa uudessa blogissa ne mainokset ja se ettei koodin kimppuun pääse. Tai en ole ainakaan löytänyt...

Lainattua, sopivaa

2005-09-17T11:34:00.000+03:00

Se ken tietää tämän kappaleen ja sen tunnelman, tietänee miltä minusta tuntuu tänään.
Luulen, että ulkona on kylmä. Keittiön tiskipöytä kiiltää ja kynttilävarastot ovat täydennetty kauniilla väreillä.

KEREN ANN/not going anywhere
This is why I always wonder
I'm a pond full of regrets
I always try to not remember rather than forget

This is why I always whisper
When vagabonds are passing by
I tend to keep myself away from their goodbyes

Tide will rise and fall along the bay
and I'm not going anywhere
I'm not going anywhere
People come and go and walk away
but I'm not going anywhere
I'm not going anywhere

This is why I always whisper
I'm a river with a spell
I like to hear but not to listen,
I like to say but not to tell

This is why I always wonder
There's nothing new under the sun
I won't go anywhere so give my love to everyone

Tide will rise and fall along the bay
and I'm not going anywhere
I'm not going anywhere
People come and go and walk away
but I'm not going anywhere
I'm not going anywhere

Upeita kuvia

2005-09-16T21:42:00.000+03:00

Tein jotain järkyttävää, vaihdoin miehen kuvan pois näytöltä! Uusi taustakuva on niin kaunis, käsittämättömän kaunis. Olen sanaton. Uskomattomia teoksia!

Miestä ihailen edelleen lihassa ja veressä.

Edit: vielä linkki taiteilijan tyylikkäille kotisivuille Harvoin sitä innostuu näin kovasti näkemästään!

2005-09-16T07:43:00.000+03:00

Kaura sanoi blogissaan aika osuvasti:"Äitinä olen aina korvaamaton, mutta hoitajana vuosi vuodelta paremmin korvattavissa tai täydennettävissä."

Ja eipä tuohon ole nyt mitään lisättävää. Menen herättämään pikkuiset.

Vihreästä keltaiseksi

2005-09-15T19:24:00.000+03:00

Olin ajatellut, että tänä iltana netti pysyy kiinni. Jospa vaikka löhöisin sohvalla lapset kainalossa ja sitten siivoaisin. Mutta ei, en ole saanut tehtyä mitään. Väsyttää vietävästi. En ole edes maannut sohvalla. Huomenna sitten.

Nyt on syksy. Katselin kesäisiä valokuviani ja löysin kuvan, jossa lehtien vihreys on niin raikasta, ettei ne aavista lainkaan kellastuvansa. Ja tyttö, siskoni, voi sentään! Jos nyt olisi ylimääräisiä dollareita lentäisin vierailulle!

m tapaa siskoani ja hänen aviomiestään harva se päivä WOW:n maailmoissa. Ja minä vain tyydyn ihastelemaan uutta ilmiömäistä kilpeä. Tosin täytyy sanoa, että on jotenkin suloista kun aikuinen mies kertoo innoissaan staminan määrästä ja loitsujen mahdollistamista menestyksekkäistä taistoista. Hahmojen ominaisuuksissa on joskus vajaavaisuuksia: "cooking skills" oli kuulemma aika huono. Lohdutin; onneksi oikeassa elämässä osaat kokata oikein hyvin...wau! Muistinkin juuri pakastimessani olevan mainion laatikon, jossa oli 60 kevätrullaa. Vielä on jonkin verran jäljellä, suurinta herkkuani. Syksyistä ruokaa: kevätrullia - lapset popsivat pakastemansikoita.

Miksi blogi?

2005-09-14T21:29:00.000+03:00

HS kuukausiliitteen tuliterä blogi herättelee kysymystä: miksi blogi?

Minunhan blogini on nimenomaan päiväkirjamainen ja luulen, että artikkelissa haetaan laajempaa kokonaisuutta blogien sisällöstä (muuta kuin päiväkirjoja), sillä laadukkaita esim. taide,- tieto- ja harrasteblogeja on todella paljon. Mutta toki päiväkirjojenkin kirjoittaminen on tärkeää. Ne ovat mainiota ajankuvaa: perusihmisen elämää, ajatuksia.

Ja ehkäpä juuri sen verran sopivasti suodatettuja tunnetiloja, että siitä on hyötyä kirjoittajalleen. Kirjoittaminenhan on loistavaa terapiaa, ajatuksiaan työstää samalla. Ja kyllä, joskus voi syntyä jopa jonkinlainen oivallus elämästä!

Olen aloittanut blogin kirjoittamisen helmikuussa05, joten tämä on minulle aika uutta, mutta on ihana huomata kuinka tämän vuoden tapahtumat ovat niinkin tarkkaan tallessa. Muistin kirjoittaneeni aikaisemmin ajatuksiani blogin kirjoittamisesta. Ja tässäpä sitä:

"En tietenkään voi kirjoittaa tänne kaikkea mitä haluaisin. Mutta ajatukseni on, että jokin pieni kuvaus päivän tapahtumista terästää muistiani, kun joskus tulevaisuudessa tätä luen ja sanat palauttavat mieleen päivän kokonaisuudessaan mahdollisimman elävästi.

Olen yrittänyt pitää paperista, oikeaa päiväkirjaa, mutta olen huomannut kuinka kirjoitukset ovat aina niitä syvimpien vesien synkissä fiiliksissä dramaattisin sanakääntein rustattuja tunnetiloja. Ja kirjoittelussa vuoden tauko ja padam! taas epämääräinen synkkä hajatelma koristaa muuten niin tyhjiä sivuja. Ei, en sano että suru ja vaikeudet ovat kiellettyjä asioita. Mutta jos tekstiä syntyy vain huonoissa fiiliksissä, ne iloiset muistot ovat vain aivoparkojen varassa. Pelottavaa.

Ja sitäpaitsi tänne en voi kirjoittaa kaikkein surullisimpia, vaikeita asioita, ainakaan kovin yksityiskohtaisesti. Joten iloisemmille, joskin sensuroiduille, tapahtumille jää enemmän tilaa. Se sopii!

Ja anteeksi rakas päiväkirjani, joka pölytyt salaisessa piilopaikassasi, olen onnellinen! Tänään."

(merkintä oli maanantailta 21.3.2005, samaisessa merkinnässä kirjoitin saaneeni ihanimpia suudelmia ikinä.:) Sinänsä triviaa tietoa, mutta kullan arvoista!

Ja muuten, olen onnellinen tänään.

Lohikäärmeen suusta

2005-09-12T21:36:00.000+03:00

Kuvassa rakkaat suloiset

Eilen illalla kävimme Linnanmäen ilotulituksessa. Kuten kuvasta näkyy matkaan käytiin iloisin mielin. Meni kyllä aika myöhään, sillä olimme kotona vasta 23.30 ja aamulla oli päiväkoti. Lapsille yöllinen kaupunkikävely ja Linnanmäki olivat jännittävä elämys. Ja tänäänkin vielä analysoitiin tulivatko ilotulitusraketit lohikäärmeen hännästä vaiko suusta? Tyttö kertoi nähneensä unta, jossa hän itse oli ilotulitusraketti, joka ammuttin taivaalle. Ja se poksahti. Kysyin, oliko uni pelottava. Tyttö vastasi: " Ei tietenkään ollut, rakettien kuuluukin räjähtää." Miltäköhän se itse räjähdys tuntui unessa, jos se oli kerran kaunista tuiketta, väriloistoa - tähtien joukossa?

Ja minua ilahdutti vielä aamullakin miehen viesti: olit supernätti! Ja moni muu asia, joita pidän mielessäni kätkettynä. Sellaiset pienet eleet.

Kannattaa piristää läheisiään lyhyillä, piristävillä lauseilla, sillä niistä tulee yllättävän paljon hyvää mieltä!

Veri kiertää taas

2005-09-10T21:43:00.000+03:00

Selvisin juuri myrskystä, tai siltä tuntuu. On ollut koko päivän kamala migreeni. Aamulla pystyin vielä tekemään töitäkin, mutta myöhemmin päivällä lojuin pitkin lattioita. Huh.

Äiti toi minulle jäätelöä, se lohdutti. Ja lääkkeitä. Olen maannut tulikuumassa suihkussa tänään neljä kertaa! Nyt voin jo hyvin. Onneksi lapset eivät ole enää vauvoja, sillä migreenit olivat aika pelottavia, kun yritti hoitaa lapsia samalla.

Tunnen nyt kun veri kiertää kehossani, pistelee sieltä täältä. Kuuntelen Johnny Cash:iä, jota tyttäreni kutsui juuri hauskaksi musiikiksi. Mennäpä latoon tanssimaan!

Hyvä ruoka, parempi mieli

2005-09-09T18:58:00.000+03:00

Näin se on! Minulla oli tärkeitä tehtäviä tänään. Tärkein ehkäpä oli mennä herättämään mies. Matkalla hain aamupalat mukaani: vuohenjuustopatonkia, croisantteja, tuorepuristettua omenamangomehua sekä mansikka-smoothieta. Ja jos/kun suren yksinäisiä iltoja, niin helpotusta tuo aamut kainalossa. Kujeilua, nauramista, hyvää oloa.

Ajattelimme kauniin päivän iloksi lähteä kävelylle, mutta tajusimme että lounastakin pitäisi nauttia. Kyllä, tämä päivä on täynnä kulinaristisia nautintoja! (tätä kirjoittaessani mutustelen Panttereita) Päädyimme mainioon Mamma Rosa- ravintolaan. Päätimme perjantain ja tuikkivien silmien kunniaksi ottaa alkuruuat, pääruuat ja tietysti jälkkärit. Hintalaatusuhde oli todellakin kohdallaan. Koko menu oli 20 euroa henkilöltä. Mies nautti nieriää maukkaassa limekastikeessa, minä päädyin Coeur de fillet'n. Molemmat söimme alkuun riimihärkäsalaattia. Jälkiruuaksi tarjoiltiin mansikkaparfait'a.

Jos päivää olisi saanut jatkaa ilman aikataulua. Kahvin kanssa olisin vielä nauttinut yhden sikarin ja jonkin viekoittelevan liköörin. Olisimme lähteneet kävelylle. Ja päätyneet loppupäiväksi kylpemään, lempimään ja nauttimaan sopivasti kuohuvaa. Mutta koska oli pakko lähteä, luksuspäivä pitää toteuttaa joskus toiste. Ja se on mukava ajatus!

En aio surkutella tänään, kuinka päivä jäi ikäänkuin kesken. Ei se jäänyt. Nyt on vain hiukan eri asioita. Ja kun eron hetkellä on olo,ettei haluaisi toisen vielä menevän tai itse lähtevän, on ihana nähdä taas! Pian.

Ajattelin nyt lähteä lasten kanssa poimimaan mustikanvarpuja marsuille. Hyvä ruoka - parempi mieli! Siellä ne sitten tyytyväisinä kuikuttavat.

Hyvät viikonloput kaikille, jotka täällä uskollisesti käytte lukemassa hölmöjä höpinöitäni: "Söin tänään, oli hyvää;)".

Haaveiden vaimea laulu ja iltaitku

2005-09-08T22:36:00.000+03:00

Joidenkin asioiden kanssa sitä on vain niin yksin. Lasten isän kanssa käymäni keskustelu tänään sai ikäviä muistoja pintaan. Vaikka jotenkin ne muistot eivät enää pysty hätkäyttämään niin pahasti kuin silloin kauan sitten. Niistä syntyy kuitenkin olotila, joka ahdistaa. Harmitus. Ja jos enemmän mietin, tunnen suurta surua siitä, etten ole saanut lapsiani miehen kanssa, jonka kanssa olisin todella tahtonut jakaa elämäni. Joka olisi pystynyt siihen. Totta kai yritimme, siitä ei ole kyse. Mutta tänään tiedän jo niin paljon elämästä enemmän kuin silloin. Ja kyllä, osittain se on surullistakin. Ja tänään tiedän rakkaudestakin enemmän, niin luulen.

En muista aikaisemmin elämässäni tunteneeni kateutta. Ainakaan en pysty paikallistamaan sellaista. Mutta nykyään tunnen. Tunnen kateutta naisille, joilla on rakastava mies ja lapset. Perhe. Kateuteni on kaipuuta. Se ei ole pahansuopaa, onko se silloin kateutta?

Yritän aina elämässäni huolehtia rakkaimmistani, olla olemassa. Mutta tiedän, että minulla on paha olla, sillä itken tätä kirjoittaessani.

Kaipuu on haaveiden vaimea laulu, joka herättelee minua. Toimi tyttönen, on vielä aikaa! Yritän piristää itseäni, muka urheasti.

Niin kaunis on maa, meri, taivas

2005-09-07T21:48:00.000+03:00

Voisi melkein sanoa, meri on toinen kotini. Vaikka merellä sitä muistaakin oman pienuutensa, meren voimakkuus ja äärettömyys on jotenkin kauniin lohdullista.

Ja vaikka nautin luonnonrauhasta ja ympäröivästä kauneudesta, minun oli aivan pakko saada välillä kaahata, lentää aaltojen yllä - melkein. Tuulessa silmät vuotivat, nauratti ja hymyilytti. Seacatin allokkoon mentäessä pyysin oikean kapteenin hommiin!

Nyt on jo syyskuu ja tuntui lämpimän kesäiseltä. Mutta ehkä kuitenkin tämä reissu oli viimeisiä kesältä tuntuvia päiviä. Syksyllä voi sitten vielä nauttia meren julmasta, kirpeästä viimasta, syksyisen auringon lämmittäessä vielä sopivasti. Ja rannalla näkyvän metsikön väreistä. Suudelmista ainakin.

Vesi oli päivän elementti. Päästyäni mereltä kotiin poikani toivoi koskelle pääsyä, sillä aikaa kun sisko oli satujumpassa. Kävimme salaa syömässä munkit ja lähdimme "kalastamaan" kepillä koskesta sattumia. Heti nappasi!
Täydellinen päivä, tai melkein. Illalla, jos olisin vielä sylissä nukkunut!

Mereneläviä ja haircuttia

2005-09-05T20:47:00.000+03:00

Olin lupautunut tänään ystävälleni hiusmalliksi veitsileikkaukseen, kunhan hän ei vain katkaise kurkkuani. M lupasi olla lasten kanssa sillä aikaa. Täytyy sanoa, että tuli todella iloinen mieli, että hän halusi viettää aikaa lasten kanssa ja samalla auttaa minua. Lapsistakin näkee varmasti uusia piirteitä, kun äiti ei ole läsnä.

He menivät ihmettelemään mereneläviä MeriMaailmaan ja lapset vielä äskettäin kertoivat, että heillä oli hauskaa. Mustekalat olivat kivoimpia ja m on kuulemma kalastanut raitakaloja, lapset tiesivät kertoa. Yritimme vielä hiusoperaation valmistuttua mennä talvipuutarhaan, mutta valitettavasti se olikin avoinna vain päiväaikaan. No, joku toinen päivä sitten.

Niin hiukset, ei niissä suurta muutosta tapahtunut. Latvoja on hiukan vuoltu. Lähipäivinä voisi syksyn kunniaksi laittaa uutta väriä.

Elämä on aika mukavaa tällä hetkellä!

2005-09-05T10:45:00.000+03:00

Uuden päivän alku. Olen nukkunut kymmenen ihanaa tuntia! Kun kello herätti, siirsin aikaa. Kiireettömän päivän oikeutus, suorastaan ihmeellinen suoritus: siirsin aikaa!

Iltasanomissa kerrottiin tapahtumasta, jota ihmettelimme la-su yönä. Liikennemerkkejä katkenneena. Bussin valot sammutettuina, tyhjennettynä. Vain poliisi seisoi vartiossa. Neljä poliisiautoa. Hiljaista. Emme tienneet mitä oli tapahtunut. Ruumissäkki Kaisaniemenkadulla tuntui inhottavalta. Siellä oli ihminen; ihmisen ääriviivat paketissa kasvottomina, hengettöminä - lopullisesti. Ajatuksiini tuli välittömästi tunne, että jossakin joku häntä odottaa...

Olen joskus nähnyt valveunta, että saavun onnettomuuspaikalle auttamaan ja kohtaan uhrin ja tajuan, että se on joku rakkaistani.

Kerran juoksin auttamaan bussin alle jäänyttä vanhaa miestä ja jälkikäteen mietin, miten tilantessa olisi tapahtunut jos isäni olisi maannut siinä. Se, että mies vuoti paljon verta ja värisi sokissa jäi vähintään yhtä hyvin mieleeni kuin hänen vasemman käden nimettömässä oleva sormus. Mietin sormusta kotimatkalla. Vaimoa. Seuraavana päivänä luin lehdestä miehen kuolleen.

2005-09-04T19:24:00.000+03:00

Väsyttää-tää, siis todella. Humisee. Oiva iltapäivä maata sohvalla ja katsoa lasten kanssa elokuvia. Eilen oli mukava ilta! Tein maukasta makkarakastiketta ja vein purnukassa m:lle, joka on valitettavasti kanssa saanut tämän flunssan. Maistui, kyllä se mies siitä paranee:)

Lähdin ystäväni z:n kanssa tuulettumaan kaupungin yöhön. En polttanut savukkeita, sikareita vain! Pintaliitoa ja muuta minulle sopimatonta. Liikaa ihmisiä vessajonossa, mutta suloisia snapsilaseja... jatkuu ehkä myöhemmin..nyt lapset kylpyyn ja iltateetä.

2005-09-02T20:28:00.000+03:00

Anne Sudworth:in taide on ehdottomasti tutustumisen arvoista! Rauhaisaa koti-iltaa viettelen, juon teetä, siivoan ja olen vain. Lapset ravaavat edestakaisin, mutta ei se mitään. Poika keksi juuri uuden herkun: nektariinit. Otti juuri neljännen...

Kuvassa A. Sudworthin teos: Watching the dawn

Ystäväni soitti äskettäin ja kertoi isänsä kuolleen vaikean sairauden uuvuttamana. Ystäväni sanoi, että tuntuu oudolta olla huojentunut. Tiedän, että isä oli hänelle todella läheinen. Mutta hän ymmärsi isänsä tuskat. Kun suljin puhelimen itkin aivan vähäisen. Sanat: hyvästellä isi, tuntuivat minussa. Hiljaisuuden maahan.

Perhosen siiven kosketus

2005-09-02T09:14:00.000+03:00

Sain eilen yöllä viestin, joka kertoi perhosesta kuistilla. Harvinaisesta perhosesta. Catocala Fraxini ja muita.
Välittömästi päässäni alkoi soimaan vanhat Dingon sanat, jotka ovat olleet aina vaikuttavat.

Tiistaina ostin Täpläperhosheimoon (Nymphalidae) kuuluvan yksilön. Kehystetty kauneus oli jotenkin ahdistavaa. Rikoin kehykset ja poistin lasin. Valkealla pahvinpalalla se nyt makaa, siivet levällään. Kaunis se on, mutta jotenkin vierastan sen kuollutta olemusta. Suurin riemuhan syntyy, kun perhonen lentää ilosta värisevin siivin ohitsesi, pysähtyy. Ei värise tämä.

"On iltaruskon aika tahdon käydä nukkumaan
kätken käteen perhosen joka saapui mua katsomaan
sen siivissä on kultaa ja se hieman värisee
sen kämmenelle nostan en mä mitään pahaa tee
on taskussani kirje jonka kotiin lähetän
ja näytän sitä sulle jos tahdot tietää enemmän
kestän täällä hyvin ja tulen pian takaisin...."täällä sanat kokonaisuudessaan/Dingo/Kunnian Kentät

Tulin sua katsomaan.

Syksyisessä sanatulvassa

2005-09-01T19:07:00.000+03:00

Edit.

Mietin. Muuttolintujen aurat ovat kuin sanansaattajia. Kirjekyyhkyjen lailla ne kantavat tuulien yllä sanoja, kysymyksiä. Jos ne pääsevät perille ja palaavat, niin saako vastauksia sitten keväisin? -Ehkä, vastaa ystäväiseni.

Autio satama

2005-09-01T10:12:00.000+03:00

"Aallot lipuivat loputtomasti vieden laivaamme eteenpäin, kenenkään tietämättä minne.."

Jäin miettimään unestani kirjoittamaani tekstiä. Kenenkään tietämättä minne, niinhän se on. Mutta vaikkei voi tietää minne laiva - elämä - päätyy ennen viimeistä satamaa, olisi kaiketi hyvä suunnitella reittiä, pysähtymissatamia, kotia, ihmisiä. Voi tätä mieleni levottomuutta. Kapteenin parhaat sanat ovat: olen löytänyt kodin, sinne palaan!

Olen täällä, mutta täällä on kovin hiljaista.

Verimatka

2005-09-01T08:42:00.000+03:00

Olen viime aikoina nähnyt kamalasti unia. Aaamulla herätessäni olin selvinnyt kohtalokkaasta merimatkasta.

Olin rakkaitteni kanssa jollain mukavalla risteilyllä, kaukana jossakin. Matkaa varjosti laivalla riehuva murhaajapsykopaatti, joka lahtasi ihmisiä minkä kerkesi, naureskellen raiskasi kuolleita ja eläviä. Uhrimäärä nousi yli tuhanteen. Laivalla ei ollut enää henkilökuntaa, siellä vain seilattiin synkissä vesissä, tuskan ja veren maku suussa. Olin viereisessä huoneessa puhumassa kamalasta tilanteesta mikä laivalla vallitsi. Ja samalla sekunnilla tajusin, että tappaja on saapunut aivan lähelle, oviaukon takaa kuulin kun hän selitti jotain tytölleni. Astuin vauhdilla huoneeseen. Hän oli nostanut tyttäreni ilmaan, muka iloisesti. Minä päätin hurmata tappajan. Sanoin, jotain lapsestani, itseasiassa väitin hänen olevan pikkusiskoni, jolla varmaan riittäisi puuhasteltavaa muuallakin. Hän laski tytön. Viettelin katseellani, uhmasin petoa. Olin täynnä varmuutta, jota on vaikea kuvitellakaan. Lastani et saa. Näyttelin kiimaa loistavasti. Mies meni lankaan. Laivamatka jatkui hyteissä, pelasin aikaa, tarjoamalla kehoni murhaajan käyttöön, pelasin aikaa käyttämällä murhaajaa. Miesystävälleni sanoin, ettei hän saa eleelläkään osoittaa olevansa mieheni. Aikaa oli äärettömästi. Liian paljon. Aallot lipuivat loputtomasti vieden laivaamme eteenpäin, kenenkään tietämättä minne.

Tappaja oli kuin veitsenterällä. Pieni sysäys, väärä sana, auringon häikäisy ja hän oli täynnä vihaa ja likaista naurua. Olin muka huomaamatta sitä. Houkutin lähemmäksi ja silitin korvan takaa. Pystyin naimaan yöt ja päivät tuntematta mitään, ajattelin vain että taistelen henkien puolesta. Mies huolehti lapsista ja etäinen läsnäolo rauhoitti mieltäni. Kuhertelin tappajan kanssa innostuneesti, ylistäen ja sopivan aidosti. Hän uskoi. Minä annoin. Uskoa. Hän antoi toivoa.

Laiva päätyi jonnekin satamaan lopulta. Tappajaa ei vangittu, en tiedä miksi. Hän käveli rauhallisesti laivalta pois. Kukaan ei pystynyt puhumaan. Yli 1300 ihmistä oli päässyt verestään. Minä olin turta ja vahva, samaan aikaan. Rakkaani säilyivät hengissä.

Uni oli kovin elokuvaimainen, täynnä visuaalisia hetkiä. Kun houkutan tappajaa, verho lepattaa, meri on kaunis taustalla. Syömme aamiaista. Hän hymyilee pahaa hymyään. Minä kehrään. Leikisti. Ajattelen silvottuja ruumita ja levitän mansikkamarmelaadia leivän päälle. Mies sanoo, kuin ohimennen: "Ei kaikki raiskatut edes ollut kuolleita".. "Saisinko lisää kahvia, kiitos"..

Hyvää huomenta!

Paljain jaloin

2005-08-31T09:00:00.000+03:00

Maa on jo kylmä. Kävelin paljain jaloin, koska kenkäni oli hangannut ikävän rakon jalkaani. Kengät käsissä sipsuttelin etanan jämien ja hiekan murujen keskellä kylmän kostean asfaltin jäähdyttäessä jalkojani. Mietin miksi paljain jaloin kulkeminen on niin vapauttavaa? Miksi se oli tänään niin kaihoisaa? Ollapa villasukka.

Minulla on muutenkin kylmä. Pakko lämmittää itsensä tänään. Kohmeisena olen vain kohmeinen.

Teetä

2005-08-30T20:40:00.000+03:00

Nuhainen nenä ja yskä. Ja eikä näemmä puhtia tehdä mitään järkevää... Mikä tee olen? Aivan. Jos jonain päivänä testaan olenko porkkana vai retiisi, saa huolestua! via just sopivasti

Green Tea...
You are Green Tea!
Strong and very smart you prefer peace to violence
and very rarely take action if it involves
confrontation. But you make up for this with
your keen insight and understanding of the
world and people around you, you have a very
mysterious nature. Many people see you as laid
back and that may be true but you are very
intelligent and make good decisions.

What type of Tea are you? {-With Anime Pictures!-}
brought to you by Quizilla

Unelmia, onko heitä?

2005-08-30T12:51:00.000+03:00

Kirjoitin aikaisemmin:
"Kävimme katsomassa taloa, joka kaukaa näytti sellaiselta, että tuon voisi hankkia ja kunnostaa. Kasvattaa persiljaa ikkunalaudalla ja kuivattaa pikkupyykkiä pyykkinarulla. Huudella ikkunasta lapsille, ei älkää menkö virtaan. Mutta läheltä talo oli aavemainen, tyhjä. Hylätty."

Vaan ei ole enää. Ne peijakkaat rakentavat taloon kahvilan. Minun talooni.

Hyvä päivä alkaa sorruttamaan muitakin unelmia. Ovatko unelmat vain heijastuksia, mielikuvia, luuloja? Mitä oikeasti unelmoi ja miksi ihmeessä? Joten eipä se niin paha kai ole, sanoo savuton neito hermostuneena. Saat sen mistä luovut.

Kahvi omenapiirakalla, kiitos. Rauhassa. Eikä kukaan mene virtaan.

Koti-iltoja odotellessa

2005-08-29T12:30:00.000+03:00

Tätä Tim Burtonin tulevaa odotan mielenkiinnolla! Joku ilta voisi kyllä pitää sellaisen Burton-illan. Hehkutella vanhoja kuvia ja jotain hyvää syötävää, muutakin kuin porkkanoita! Syyssienipiirakkaa ja kalman tarinoita...

Ei savua ilman tulta

2005-08-29T10:58:00.000+03:00

Minä päättämätön pähkäilen. Tupakanpolton lopetus. Tänään, huomenna, vai keskiviikkona? Kenties viikon päästä sunnuntaina? Ei taida olla tänään,sillä poltin sen yhden mikä askin pohjalle puoliksi taittuuneena oli. Tai sitten se voisi olla juuri tänään, hermostuttaisi se huomennakin.

Miksi se savukkeen sytyttäminen voi tuntua niin mukavalle? Ja hitto, kun haisen taas pahalle.

Raikkaaseen metsään kävelylle, seuraa mukaan. Keuhkot täyteen ilmaa. Pähkinöitä oraville. Jos joutuisi "suukkovangiksi" viikoksi, helpompaa olisi. Aina kun tekisi mieli savuketta - suutelisi. Tai keksisi aivan muut konstit. Hmm.

Jos aluksi listaisin ne hyvät puolet, joita koen tupakoinnissa olevan. Ihastelisin listan lyhyyttä. Mikä ihme listailija minusta on oikein tullut. (Edit: tästä eteenpäin alunperin oleva teksti katosi, julkaisuvaiheessa meni palvelin nurin hetkeksi ja loput tekstistä katosi) uusi yritys, blaah:

Tupakka - ~~ah autuus!~~
- sytyttämisen ilo ja ensimmäiset sauhut
- ruuan jälkeisen ähkyn lievittäminen
- savukiehkurat suruisassa baarin nurkassa, ah! kohtalokasta!
- luova työ, tupakkatauko
- kahvi ja savuke
- alkoholi ja savuke
- joskus oli mukava sauhutella seksin jälkeen yhdessä ( nykyinen miesystävä ei tupakoi, joten tämä ei ole enää mikään autuustekijä.:) Itseasiassa vältän tupakoimista)
- helpottavat hermosauhut, (itseasiassa, jos ei olisi riippuvainen nikotiinin vajetta helpottavasta sauhuttelusta, ei siitä hermoilisi)Huh! Kuinka älykästä. Melkein kuin Pikku Prinssin juoppo, joka joi unohtaakseen, että juo.
- seurassa sauhuttelu
- joskus se vain tuntuu niin sielukkaalta antaa palaa:

No niin. Kuitenkin. Miinuslistan massiivisuutta eivät haisevat sielukkuus-yritykset pysty kuitenkaan voittamaan. Näinhän se on oikeasti! Pian napostelen taas naposteluporkkanoita ja syön ylenpalttisesti airwawes-purukumia. Ja olen vilpittömän iloinen onnistuessani. Murisen ja tiuskin hiukan. Tuoksun naiselta. Tänään.

Nyt sen kirjoitin. Tänään. ~~SAvuke~~ , yök, porkkana nam!

Täällä taas

2005-08-28T21:51:00.000+03:00

Olen täällä taas. Internet meni nurin maanantaina ja vikaa riittikin sitten päänvaivaksi asti. Tänään sain uuden uljaan boxin ja taas rullaa. Oli siinä unohtunut laskukin maksaa.

Oli todella kiireinen viikko ja sain tehtyä kiitettävästi hommia. Viikkoon sisältyi myös paljon mukavaa arjen luksusta. Ja käytiin lasten kanssa Linnanmäellä.

Tuntuu typerältä yrittää kirjoittaa jälkikäteen, joten en edes vaivaudu. Itselleni muistilista ranskalaisilla viivoilla ankeasti:

- tekniikan ylistys ja alistus
- tytön olympialaiset, kenkien melkein aiheuttamasta turmiosta voittoon
- pikaliima
- kävelyä paljon
- mustamakkara-murinaa
- mustikanvarpuja marsuille
- kalanpäitä ja pienen pojan urhoollisuus
- maailmanpyörä ja onnistunut lintsireissu
- iloisia pieniä ihmisiä
- migreeni
- kaupungin ylitse näkymät ja lohikeittoa
- stockholm diskoteekin avajaisbileet
- suutelevia ihmisiä, tuikkivia silmiä
- kaisaniemen vesisateinen konsertti
- mukavia valokuvia
- sarjakuvamainen olotila
- pikkuveli kultainen
- gadus morhua
- sammakon muikea katse
- nosturi ja him (pakko myöntää, bändi oli vedossa!)
- sylissä nukkumista sopivasti
- kanttarelleja, (onneksi tänä syksynä niitä on tullut nautittua reilusti)
- ajatus hänestä, kun yön hetki on hiljaisin
- sanoja, ajatuksia
- sataa, sataa, sataa, salamoi ja herään unesta onnellisena, kun sade ropisee ja minusta pidetään kiinni

Ja nyt sataa. Taas. Kotona on lämmin.

Puhtaan kaunista

2005-08-21T00:43:00.000+03:00

Kuu oli täydellinen. Kävelin synkän metsän vierellä mutkittelevaa tietä kotiin. Kuun ollessa täydellinen, pilvien usvaiset repaleet huntunaan, minä olin vain hiljaa - pienennyin. Joskus tapahtuu aivan käänteisesti. Muutun tuleksi ja tuppuraksi. Mutta tänään maiseman keskellä, maailman ytimessä olin oikeastaan aika pieni, hippuisen apea. Mutta myös onnellinen sisimmässäni.

En tästä näe enää kuuta. Kuuntelen Opethia. Uusinta ja se on loistavaa! Moniulotteista, sävykästä, hetkittäin raakaa, puhtaan kaunista...Leijun.

Uinun. Ja herään taas uuteen päivään. Anna sen olla arvokas.

Kuva: Opethin kotisivuilta by Kill again

Miehisyyttä ja vapautus rintaliiveistä

2005-08-19T22:51:00.000+03:00

Kotona taas. Kävimme lasten kanssa mökillä.

Istuin kuistilla katselin, kun m ja pieni poikani kävelivät laiturilla vierekkäin. Pitkä mies ja suht pieni ihmistaimi. Nämä ovat näkyjä, jotka herkistävät minut. Siellä he istuskelivat ja juttelivat jotakin. Ja minä kyynelehdin. Kun he palasivat kuistille, kerroin liikutuksestani ja m sanoi arvelleensakin, että nyyhkisin kuistilla. Taitaa mies tuntea minut.

listaus mikä oli parasta: lasten luetteloimana, miehiltä ei kysytä;) )

- m rakensi marsuille uuden kiipelypaikan/majan
- se että äiti oli mukana
- auringonpaiste
- retki lummejärvelle
- kanttarellien poimiminen
- ruoka
- retki kauniille lummejärvelle
- kumiveneajelut
- uiminen ja leikkiminen
- hiiren näkeminen kokonaan
- kaikki

oma listani edellä mainittujen lisäksi
-että lapset olivat mukana!!
-halkojen kantaminen
-miehisyyden läsnäolo
-yhdessäolo
-grillin äärellä aamulämmittely
-kaikki puuhastelu
-saari on todella kaunis ja rauha lumoaa

Huonointa oli (tytön lista):

-sormen haavan aukeaminen rannassa
-pikkuvelin kiukuttelu
-keuliminen pelottaa, kun tuntuu että putoaaa (paitsi sitten kun menee kovaa tasaisemmin, niin on tosi kivaa)

Keskiviikkona tuli muuten nautiskeltua m:n kanssa Helsingin edustan aallokoista. Oli aika kova tuuli ja minun oli pakko päästä nauttimaan olostani veneen keulaan. Hassu tyttö, oli pakko heittää rintaliivit(ja pelastusliivit)pois. Tehotoppauksien kanssa tosin rintaliivini varmaan toimisivat jo pelastusliiveinä... Freedom! Seitin ohuen paitani tosin jätin päälle. Halusin tuntea tuulen puhalluksen kehossani kunnolla ja kun vesi kasteli kerta toisensa jälkeen minut täytyy myöntää, että kokemus oli todella aistikas - eroottinen. Vene keinutti ja ratsastin aaltojen yllä. Kylmä tuuli puhalsi paitani ylle ja alle. Kastuin kylmästä ja viimasta. Mies istui takanani, katsoi. Hiukseni olivat solmussa ja ripsivärit poskilla. Ja minä nauroin onnesta ja innosta. Hyvästä.

Makkaraa ja halkoja.

Stipendi melkein

2005-08-16T21:31:00.000+03:00

Opettaja sanoi ettei rahallisia stipendejä valitettavasti jaeta, mutta kuulemma ansaitsen henkisen stipendin urheudesta!! Kiitos vain.:)

Todistus oli myös salvaa sielulle ja palautetta siitä, ettei ahertaminen ollut turhaa:
12 kpl kiitettäviä
5 kpl hyviä
ja yksi yksinäinen tyydyttävä

Urhea. Hmm. Miksiköhän siitä tulee mieleen porsas...

Muiston makuja

2005-08-16T10:40:00.000+03:00

Tänä aamuna istuessani bussissa, muistin yhtäkkiä miltä maistuu väsymys, miltä se tuntuu. Aamuinen usva, raskaat silmät, humina otsassa ja kylmä varpaissa. Maistoin sen vahvasti vaikkei minua väsyttänyt. Hiukan samalta tuntui kun pystyt palauttamaan mieleesi jonkun tuoksun, johon liittyy muistoja; samalta kuin janoisena muistaisit mielessäsi miltä maistuu keskikesän mehuisa mansikka.

Muisto väsymyksestä saa tänään sinetin. Ympyrä sulkeutuu. Istun bussissa, maisema vilisee silmissäni. Miten se aina voikaan näyttää niin erilaiselta?

Ehkä oleellisinta ympäristön kokemisessa on kuinka hahmottaa itsensä siihen, mitä odottaa, mitä toivoo. Näyttävätkö talvella jääpuikot jäätyneiltä kyyneleiltä, totuuden miekoilta vaiko vain säteileviltä?

Onko keväinen pelto apean näköinen, hauras vai elämänsä aamussa, raikas?
Kesäinen sade puhdistaa ja saa vapauden riemun tirskahtelemaan naurussa. Vai onko se vain märät kengät ja värjäytyneet varpaat?

Syksyinen viljapelto on aina kultaa. Se on selvää. En anna tulkinnoille mahdollisuuksia. Se vain on.

Miltäköhän tämä päivä tulee maistumaan - miltä minä?

Edit: olipa kirjoitusvirheitä:) kiiressä sattuu...

Pala kakkua

2005-08-14T19:20:00.000+03:00

Rentouttava viikonloppu takana! On kiire, joten joudun vain lyhyesti kirjoittamaan.

Äidin kutsut menivät hyvin. Äiti on aina äiti, kultainen! Ja veli, aarteeni, oli suruinen. Suuri toiveeni on, että hän löytäisi elämästään enemmän iloa ja onnea. Voi sitä minä haluaisin. Ja kyllä hän sen tietää. Jos minulla on paha olla, hän sen vaistoaa, sen tietää. Ja on olemassa. Minäkin olen, vaikkei siitä ole aina hyötyä järin paljoa. (Nyt haluaisin tilittää tuntojani tästä asiasta, mutta koska en ole pysytellyt tarpeeksi anonyymina, en voi tehdä sitä. Suodatettuja sanoja täällä lausutaan. Taidan tarvita uuden blogin. Tai suodattelen edelleen.)

Niin ne äidin synttärikutsut. Sukulaisia oli hauska nähdä. Isoisäni oli ikionnellinen, että valmistun nyt ja jaksoin käydä koulun loppuun. Hän sanoi, että olen ollut joka päivä hänen ajatuksissaan ja rukouksissaan; että jaksaisin. Tuli oikein hyvä mieli, että kunnioittamani mies voi sanoa, että hän arvostaa tekemisiäni suuresti. Hän kertoi ylpeänä kaukaisille sukulaisille, että tyttö on tehnyt urotyön ja erinomaisin arvosanoin. Ja kyllä se on kivaa, kun kehutaan. Tietenkin!

Äitini ilahdutti minua lauantaina ylimääräisellä vapaapäivällä ja niinpä lapset saivat toivomuksiensa mukaan olla koko viikonlopun mummolassa. Sillä aikaa parantelin maailmaa m:n kanssa. Cash:in upea Hurt soi ja tanssimme. Sydäntä särkevä laulu. Vanhan miehen tuskasta. Jo mennyt.

Viikonloppuumme kuului paljon naurua, chiliä ja suudelmia. Tavastiaa ja sun muuta. Ja minun hölmöyksiäni. Noh, saipahan ihmiset nauraa. Hyvä olo siis jatkuu, vaikka väsyttää ja aivot lyövät tyhjää. Herääminen oli parasta. Ja olen luvannut korjata housujen taskut. Tai minua on pyydetty. Ammottavat taskut. Rahat menevät kenkään tai lahkeesta ulos. Minulla on rahat melkein loppu. Kolikoita. Kamalaa. Tylsää tekstiä, ei virtaa. Mutta iltatee on mainiota, sellaista vaniljaa. Se tuoksuu. Tupakat on loppu. Ei haise.

Ensi viikolla pitää saada paljon asioita tehtyä, joten voipi olla ettei tule kirjoiteltua juurikaan. Ja en viitsi joka päivä hokea: mies on komea ja viisaskin. _Puhuu_ kanssani. Keskustelee. Loistavaa ja hmm. Tai, että tein lihapullia ja siivosin. Marsut ovat kilttejä ja suloiset lapset juoksee metsässä. Sataa. Siinäpä niitä. Vaikka koko viikoksi. Jonain päivänä voin kirjoittaa, että nyt sain lisää rahaa. Ja se tarkoittaa leipää ja juustoa.

Huomenna viimeinen työharjoittelupäivä ja tiistaina viimeinen koulupäivä. Ainakin tällä erää. Palaillaan, kun on sanoja. Ainahan niitä. Luulisi.

Syksyisä mood

2005-08-12T10:31:00.000+03:00

Viime yönä poika nukkui hyvin. Ei ollut kipuja korvissa tai kurkussa. Ja kyllä ihme on tapahtunut: hän ei kuorsaa enää!

Syksyinen ilma kastelee takapihan metsää. Pihlajanmarjat ovat oransseja. Tuhkakuppi lilluu vettä yli äyräiden ja tupakanstumpit näyttävät juuri siltä, että lopettamispäätös lähenee. Melkein voisi aistia sen olevan jo täällä. Jospa tällä kertaa en antaisi stressin/surun sorruttaa itseäni aloittamaan uudestaan. Ei se mitään auta.

Sitten kun syksy on raikkaimmillaan ja kävelylenkillä hengitän sitä tuoretta,luopumisen ilmaa; voin hengittää syvään. Tuoksuttaa. Puut riisuvat vaattensa, ovat alastomia, saadakseen valkean mekon päälleen. Ja minä käperryn jonnekin ja kerään voimia. Pimeydessä voi luoda uutta. Kynttilänvalossa on kaunista. Punaviini tulee vaivihkaa ostoslistalle. Vaniljamainen pehmeys lämmittää illassa.

Ja jos tulee loskaa, senkin kestän. Perkele! Kysymys on asenteesta ja varustuksesta. Väliaikaisuudesta.

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta tällä hetkellä koen elämän olevan täynnä mahdollisuuksia. Toisinaan olen ollut peloissani kuinka selviän, kuinka jaksan. Hyvä kai niin. Elämä on elämää. Ja oikeasti nyt voin sanoa ehkä vahvemmin kuin koskaan, että on kiva olla minä. Minä olen. Mainio lause.

Ja kyllähän minä tiedän, että tulee kausia jolloin luotto elämään horjuu. Mutta sellaisina hetkinä kannattaa muistaa nämä tuntemukset. Voima, joka kytee alla, odottaa purkautumismuotojaan.

Syksyssä on parasta vastakohtaisuus. Värit tanssivat kylmässä tuulessa. Lapset kahlaavat lehtimeressä ja nauravat. Hiukset menevät tuhanteen takkuun ja posket punottavat viimasta. Kotioven avatessa tuuli jää ulvomaan ulkopuolelle. Kotona on ihmeellisen lämmintä. Kirjan lukeminen peiton alla on äärimmäisen houkuttelevaa. Ja jos vielä saa miehen takkutukkaa lisää sotkemaan. Ja silittämään. Ei voi olla kylmä. Ei sielussa - ei kehossa.

Tänään äitini viettää myöhästyneesti 50-vuotispäiviä. Hän oli reilut 19-vuotias minut saadessaan. Ovelta ovelle kauppiaita huijasimme usein, kun he kysyivät avatetessamme ovea yhtäaikaa:"onko vanhempia kotona?". Ei ole. Tosin välillä päästimme jonkun miehen imuroimaan kotiimme. Tehokasta. Istuskella sohvalla,kun mies pistää parastaan todistaakseen loistavan imutehon. Ja kyse oli puhtaasti imuroinnista, tietenkin.

Rakkaat isovanhemmat on mukava nähdä tänään. Ja tietysti broidi ja muut. Luulisin saavani tänään mainioita voileipäkakkua. Aiomme karata m:n kanssa illalla ja lapset jäävät mummolaan yökylään.

Mitäköhän sitä laittaisi päälle?

Siisti äitiö

2005-08-11T20:58:00.000+03:00

Jäin pojan kanssa kotiin vielä, sillä hän ei ollut päiväkoti kunnossa eilen. Ja olin sopinut opettajan kanssa, että lähetän työnäytteeni cd:nä. Näyttökeskustelu ja muutaman tunnin suunnittelutehtävä siirtyi syyskuulle. Opinnäytetyö oli arvosteltu tänään ja kuulemma arvioitsivat olivat olleet hurmaantuneita:)!!!! Hurraa! Tarkoittaa sitä, että kahden hengen tiimimme tulee tekemään projektin kanssa töitä syksymmällä lisääkin. Ei, ei se voi tähän jäädä. Oikein hyvä. Mieliala nousi aika korkealle. Ei huippaa, nöyrää työtä edessä. Mikä parasta - sydämellä.

Päivän ilot jatkuivat, kun m saapui ruokakaupan kautta meille. Oli ihanaa, kun sai seuraa (ja ruokaa). Ihmettelen välillä, voiko näin hyvä nyt olla. Uskottava se on. Olen tuntenut ihmisen jo vuosia ja aina vain jaksan hurmaantua. Olen naurua ja iloa.

Päivän askareiden jälkeen, kun tiskipöytä kiilsi, tuumasin lapsille, että kiva kun on siisti keittiö. Neiti nokkela totesi:-Kiva, kun on siisti äitiö!

Eilen myrskysi terassilla

2005-08-09T22:46:00.001+03:00

Sain eilen muutaman tunnin vapaata. Tytöillä oli oikein hauskaa rocksin terassilla ainoassa pöydässä, joka oli katoksen alla. Kansa kaikkosi, olimme kahden. Satoi äärettömästi, salamoi. Tytöt syysterassilla unelmoi. Ja puhui avoimesti, suoraan ja paljon. Se on hyvä! Kiitos oli kivaa:)

Näyttöä vaille valmis

2005-08-09T10:29:00.000+03:00

On ollut niin paljon elämää ympärillä, etten ole edes kerennyt kirjoittamaan. Sunnuntaina äitini ja kaksi pikkusiskoani (11v., 12v.) tulivat katsomaan marsuja ja meitä. Minä puuhastelin keittössä. tein Moussakkaa ja lapset pääsivät leipomaan pullaa. Olen harvinaisen laiska leipomaan, mutta onneksi pakastealtaat ovat auttaneet pullantuoksun saavuttamiseen kotona. Mutta lapset kyllä sanoivat, että tämä oikea pulla oli parempaa. Ja eipä vaiva ollut oikeasti suuri. Iloiset naamat aika hyvä palkka:).

S tuli päivällä auttamaan minua siivousprojektissa, jota naureskelimme jatkavamme varmaan jouluun asti, mutta ei se mitään sillä oli todella mukavaa. Minulle käy todellakin tälläiset kotiviikonloput, kunhan on ihmisiä ympärillä - elämää. Illalla vielä m saapui ystävänsä kanssa moikkaamaan meitä. Kivaa! Naureskelimme, että kirjahyllyni on kuin jonkun lukutaidottoman kirjahylly. Kirjat ovat järjestelty väreittäin. Puolustelin järjestystäni värien vähemmän levottomasta ilmeestä. Ja sitä paitsi minulla on selkeät mielikuvat kirjoistani, kansien väreistä. Tiedän, että Lokki Joonatan on sininen. Ei siihen aakkosia tarvita.

Poika on toipunut oikeastaan hyvin, tosin nyt on ollut särkyjä, jotka heijastuvat korviin. Pikkumiehen käheä ääni on muuttunut heleämmäksi. Hän on oppinut ottamaan marsuja jo itse syliinsä, tosin olen painottanut että pitää istua lattialla ettei marsu pääse putoamaan.

Maanantaiaamuna herätessäni tuntui taas tuo tuttu päänsärky. En aio tällä kertaa antaa sille valtaa kiusata minua viikon yhteen menoon. Päätin ruuvailla keittiöön avohyllyjä. Poika nukkui päiväunia ja tyttö leikki naapurissa koko päivän. M saapui piristämään päivääni. Lukittauduimme saunaan helpottamaan päänsärkyä. Ei särje enää!

M toi mukanaan Tarzan-dvd:n sekä Toy Story 1-2. Siinä oli leppoisaa olemista. Kävimme lasten kanssa myös apteekissa. Ja m vei lapset hampurilaiselle sillä aikaa, kun minä kävin ruokakaupassa. Täytyy sanoa, että on aika tavalla helpompi toimia, kun saa apua ja seuraa. Ylipäätään toisen aikuisen läsnäolo jotenkin rauhoittaa tilanteita. Ja se, että joku toinen perustelee asioita menee lapsille toisinaan paremmin perille, kuin että väsynyt äiti tokaisee jotakin. Katselimme palattuamme kaikki yhdessä Toy Story 2:n. Lisää tälläisiä päiviä ja iltoja! Ehdottomasti.

Torstaina on viimeiset näytöt koulussa!! Multimediatekniikka- ja tuotanto sekä multimediailmaisu aihepiireinä. Opinnäytetyö toimii aika pitkälle runkona siihen. Onneksi! Jotenkin en ole jaksanut vielä stressata liikaa. Olen kaiketi sangen tyytyväinen, että olen oikeasti jaksanut arki rumban keskellä opiskella hyvin tuloksin. Nyt viimeiset rutistukset ja sitten se on siinä. Voipi olla juhlan paikka!

Torstaina minulle saa pitää peukkuja! Ja myös, sille ettei pojalle tule jälkivuotoja tai muita ongelmia, että oikeasti pääsen sinne kouluun!

Syvällinen narsisti

2005-08-06T22:18:00.000+03:00

Tänään oli mukava päivä. Kun puhelin soi "aamulla" ja m:n uninen ääni kysyy ensimmäisenä miten poika voi tänään, tuli oikein hyvä mieli. (Eräs, jota asian luulisi kiinnostavan ei ole kysynyt mitään.)

Ystäväni S tuli kyläilemään. Lähdimme lasten kanssa kävelylle peltojen lävitse koskelle. Kävimme katsomassa taloa, joka kaukaa näytti sellaiselta, että tuon voisi hankkia ja kunnostaa. Kasvattaa persiljaa ikkunalaudalla ja kuivattaa pikkupyykkiä pyykkinarulla. Huudella ikkunasta lapsille, ei älkää menkö virtaan. Mutta läheltä talo oli aavemainen, tyhjä. Hylätty. Joskus tuhoutunut osittain tulipalossa. Korjaus oli aloitettu, mutta jätetty kesken. Kaunista, mutta jotenkin surullista. Liikaa tarinaa heti pinnassa. Syvemmälle ei edes uskaltaisi. Naureskelin ajatukselle, että jos olisin lapsena eksynyt talolle; se olisi ollut seikkailuiden talo (Enid Blyton:in henkeen)täynnä hurjia tarinoita ja pian olisin ollut vankina talon kellarissa. Olisin kuullut vain kosken kuminaa, miehen naurun. Kostean ummehtunut tuoksu ei olisi kuitenkaan haitannut salakuljettamieni eväiden nauttimista. Niin jos.

S lupasi auttaa minua epämääräisten korien siivoamisessa. Kyllä, minulla on aivan liikaa tavaraa ja haluaisin pistää turhat tavarat kiertoon. Jostain on aloitettava. Aloitamme eteisessä olevasta hyllystä, joka kätkee kaikenlaista. Liikaa. Kun S lähti kotiin jatkoin itse tavaroiden läpikäymistä vielä hetken ja löysin hienon Fazerin vanhan peltirasian, jonka sisällä oli kirjeitä, valokuvia yms. ja osa koulussa kirjoittamaani ainekirjoitusta, alku oli tallella ja loppu. Joitakin sivuja puuttui välistä, mutta eiköhän se näistäkin tarina synny. Siis tässä sanojen havinaa peltilaatikon uumenista vuodelta 1991 (olin juuri täyttänyt kuusitoista). Olkaa hyvät!(ja siivous jäi kesken, minä senkin haaveilija)

Syvällinen narsisti

" Sain sen mahdottoman rakkauden sykkeen sisääni
minut kastettiin Narkissokseksi"
Ote päiväkirjasta

Muistellessani tietä, etsiessäni itseäni tulee mieleeni palavasti tarina Narkissoksesta.

Narkissoksen julkisivussa oli mahtipontista jyrkkyyttä. Hänellä oli syvät uurteet poskissaan. Katseessa oli jäätä ja korvantaustat olivat puhtaat. Hän leikki tähdillä, suuteli aurinkoa ja ei pelännyt mitään niin paljon kuin itseään, niin minä luulen. Narkissoksen itseensä uppoutuminen oli niin totaalista, että luulen sen olleen jonkinlainen pakotie, vastareaktio. Tähtien tanssia kuutamossa vaikka ukonilma raivoaa tuskaansa vieressä.

Luulisi sen kultakehyksisen peilin väsyneen tuijottamaan ikuisesti vienosti hymyileviä kasvoja. Narkissos rakasti muotojaan: nenän kaarta, huulten punaa sekä varpaiden tuoksua, navan ryppyjä unohtamatta. Se rakkaus oli niin uskollista.

Mietin usein: yksinäisyyskö tekee ihmiset itserakkaiksi? Vai olemmeko todella niin rakastettavia? Narkissos ei vaikuttanut yksinäiseltä, hän ei tarvinnut ketään - ei mitään. Hänellä ei ollut rajoja, oli vain hän itse. Luovuus oli sanoinkuvaamatonta. Hän jopa teki itsellensä joka aamuksi sanomalehden, joka kantoi nimeä:"Loveletters to Narkissos from me". Lehti sisälsi ainoastaan ja vain mukavia uutisia, jotka hän itse valitsi. Omalaatuinen tapa pitää yhteyttä muuhun maailmaan. Joka aamu tuuli - kukapas muukaan- toi rakkauden lehdet hänelle. Minä luin ne aina seuraavana päivänä kerättyäni ne keräyspaperilaatikosta, nolostuneena.

Olin aina ollut kiinnostunut Narkissoksen touhuista. Hän oli niin erikoinen ja kiehtova. Ihmiset pitivät häntä hulluna. Minä en. Pidin häntä vain outona.

Ajatuksissani yritin samaistua häneen. Tanssia tähtien kanssa, minä ja kylpyamme, minä aamukahvilla, minä ja ruusujen loiste. Tekisin vain kaiken itselleni. Yrittäisin parhaani, vain yrittäsinkö? Minun ei tarvitsisi näyttää taitojani kenellekään, ei auttaa, ei kuunnella - ei! Laiskistuisin ja vieläpä itseeni.

"Raukein silmin hän aamunsa kohtaa", siinä päivän uutiset. Mielenkiintoista, mielenkiintoista. Tuntui, että niistä lehtien sivuista, joita niin innolla ahmin ja tutkailin, olisi saanut paksun ruskeakantisen aforismikirjan. Narkissoksen luovuus tuntui joskus niin sietämättömän ironiselta. Pihanurmelleen hän istutti Narsisseja, sellaisia kullankeltaisia, joita kasvoi silmänkantamattomiin. Hän hoiti ja suorastaaan palvoi tätä kultaniittyä ja ikäänkuin narsissit olisivat kunnioittaneet hänen läsnäoloaan kumartumalla häntä kohden aivan hiljaa, tuulen lauleassa vaimeaa lauluaan.

Olin kateellinen hänelle. Sadekaan ei saanut minua syttymään. Hän löysi asioita, kätki niitä ja nautti niistä salaa. Narkissos teki hetkistä taivaiden pilvilinnoja. Vilvoitti itseään jumalten juomalla, nektarilla, tanssi sateesta aurinkoon. Katselin ihmeisessäni hänen maailmaansa. Luonto rakasti häntä. Aurinkokin taisi iskeä hänelle silmää aina vaivihkaa.

Tahdoin tietää enemmän. Hän sai minut epätoivoiseen tilaan. Halusin, halusin, mutten saanut. Katselin salaa kun hän antoi kehonsa antautua hyväilyynsä, kosketukseen, tärinään. Minä vaikenin, häpesin. En ymmärtänyt, en tiennyt.

Eräänä aamuna "Love letters" ojensi minulle kultaa kimaltelevan avaimen; etusivuotsikon:"Lokit huutavat solvauksiaan, vain lokit." Minä mietin ja mietin.

Narkissos rakasti itsensä lisäksi eniten merta. Hän olikin usein kalassa lahden takana pienessä poukamassa. Hän vihelteli riemukkaita melodioita ja välillä huusi:"Minä, minä". Kaiku vastasi aina: "Sinä". Hän eli tarujen maailmassa. Joskus mietin, että minähän tässä olen hullu, urkin toisten asioita, mutta se inspiroi minua, sen myönnän.

Narkissos osasi laulaa. Kuuntelin iltaisin hänen kehtolauluaan, itselleen. Ikkunan alla. "Mielten mieltymys, uneni ansainnut, nukun jo, sydänyö.." Se laulu valloitti ja valvotti. Minä menetin usein yöuneni, hänen nauttiessaan sydänyöstä, pohtiessani ihmisdraamoja, elämänkiemuroita.

Tuntui, että olin pikkuhiljaa pääsemässä lähemmäksi Narkissosta. Hänen vapautensa oli uhkaa. Uhmaa. Hänen pahat tekonsa hänelle julisti kirkuvat lokit. Tähdet julistivat hänen loistokkuuttaan, se oli kuin satua. Saduissa on aina jotain ihanaa syvyyttä.

Minäkin halusin oppia tuntemaan itseni. Aistimaan lantioni muodon ja ymmärtämään tärisevän sykkeen sisälläni. Palon. Olin valmis. Rakastaa itseäni, uppoutua itseeni ja ihailla, sitä minä halusin.

Tunne on tyhjä. Se loppui sekunnissa. Nauru kaikkosi. Satu sammui. Salaisuuksien luola pimeni lopullisesti. Oli tyyntä ja kylmää. Soutuvene makasi poukamassa. Se oli loppu.Taikuus oli kadonnut. Tuska, inspiraatio poissa.

Epätoivoisena yritän huutaa: "Minä, minä".

Kaiku vastaa: "Ei, vain Narkissos syvyydessä".

Hymyilen varovasti kyyneleet silmissäni,
minä, minä minun suuressa hyvyydessä.

E.L.

Hyvää yötä, siivous jatkukoon huomenna:)

Aurinkoisen päivän pitkiä tunteja

2005-08-05T08:43:00.000+03:00

Poika istuu vieressäni bussissa leluorava sylissään. Hymyilee, kyselee kaikenlaista ja välillä kuiskaa minulle: äiti, minua pelottaa. Mietin, kuinka hän vilkutti siskolleen, joka hymyili päiväkodin ikkunassa. Olen kai itse jotenkin niin jännittynyt tai loputon aivojeni ajatustenvääntely tekee hetkistä lyhyitä näkyjä, hidastettuja mielikuvia. Tyttö vilkuttaa hitaasti. Välähdys mielessäni ajattelee, kamalaa jos tämä olisi viimeinen kerta, kun he näkevät. Kurkkuani kivistää, minun pitäisi olla rohkea. Kyseessä on kuitenkin päiväkirurginenleikkaus ja nukuttamisen riski ei ole todellisuudessa kovin suuri. Poika tarvitsee leikkauksen. Ryhdistäydyn. Bussissa rouva selittää vierustoverilleen, kuinka hänen on varmaan tehtävä päätös koiransa nukuttamisesta. Se on meidän perheen sydän, hän sanoo. Voimia toivottelevat.

Tukholmankatua pitkin kuljemme tavaroimme käsi kädessä. Poika on uskomattoman reipas, ei taistele vastaan. Pohtii vain "Franklin menee sairaalaan" -kirjan sivuja. Niin minäkin:"Se on rohkeutta, että uskaltaa vaikka pelottaa".

Pituus 112 cm, paino 18 kg. Menemme leikkihuoneeseen odottamaan. Lettipäinen tyttö värittää piirustuskuvaa. Kirurgi käy tervehtimässä meitä. Nielurisat ja kitarisat, molemmat poistetaan. Poikani on usein tosi pelokas lääkärissä. Nyt hän leikkii. Sairaanhoitaja tulee luoksemme ja puhuu lapselle. Aivan ihana hoitaja, saa pienen miehen luottamuksen puolelleen. Hän kertoo, että kurkkua korjataan nukutuksessa. Hyvä ajatus, korjataan kuulostaa paljon paremmalta kuin, että sinulta leikataan kurkku. Hän myös kertoo, että sen jälkeen on todella kipeä olo, mutta kunhan siitä selviää niin moni asia helpottaa. Hän näyttää leikkaussalin, heräämön, lepohuoneen. Kun hän laittaa pojan käteen puudutusrasvaa ja juttelee lapselle. Minä olen se joka ei pysty pidättelemään kyyneleitä. Poika on niin suloinen. Ajattelen, että nyt on ryhdistäydyttävä, sillä kuinka selviän nukutustilanteessa, kun itkettää jo salvan levittäminen ja rauhallinen puhe. Vuoromme tulee.

Leikkauspöydällä on nallekuosinen lakana. Sivupöydällä operointivälineet. Pieni poika näyttää vieläkin pienemmältä astuessamme huoneeseen. Hän itkee kuulessaan, että pitäisi mennä makaamaan leikauspöydälle. Haluan nukkua äidin sylissä, hän sanoo surullisena. Lupaan olla niin lähellä kuin mahdollista. Silitän hiuksia, pidämme toisiamme kädestä kiinni. Suukottelen itkevää poikaa. Ja itken äänettömästi, kyynelet vain valuvat, en voi estää. Poika huutaa: Haluan täältä pois. Haluan täältä pois. Minusta se kuuloistaa turhan dramaattiselta. Mitä hän sanoi kun nukkui täältä pois? Haluan täältä pois. Haluan marsujen luokse hän sanoo. Pois. Naamat ovat kyyneleitä. Yksi hoitajistakin liikuttuu kuinka poika hakee minusta turvaa, käpertyy. Nukutusaineen laiton jälkeen kestää vain muutama sekuntti, kun sanat alkavat puuroutua , ne katoavat. Hän nukkuu. Poistun salista itkien. Leluorava jää vierelle. Kävelen pitkän käytävän läpi vessaan. En tiedä miksi nolostun kyyneleistäni. Minä olen äiti. Välttelen ihmisten katseita. Mietin, kuinka vaikeaa on niillä joiden lapsilla on todella vakavia sairauksia ja jokainen operaatio on hengestä taistelua. Kipu ja lapsen suru ja pelko läsnä koko ajan. Oma voimattomuus, joka on todellisuudessa suurta voimallisuutta. Mietin heitä. Urhoollisia. Väsyneitä.

Ulkona paistaa aurinko. Kävelen etsien jotain sopivaa kahvilaa. Soitan m:lle ja äidilleni. Olo paranee. Pienessä savuisessa kahvilassa on vain miehiä, vanhoja äijiä. Iltalehti ja appelsiinimehu. Mustaa kahvia. Pyydän tulta. Sauhuan. Kello tikittää ja kohta lähden takaisin. Auringon säteet tuntuvat jostain syystä pelottavilta silloin kun mieli myllertää. Poika nukkuu.

Kun tulen sairaalaan, jotkut hoitajat vaihtavat juuri kosmetiikkaostoksiaan. Ajattelen, että kaiken täytyy olla hyvin. Ei soi Albinonin Adagio käytävillä, mietin. Ja hoitajat hymyilevät. 45 minuuttia on kulunut ja palaan odotushuoneeseen. Siellä on jo lisää lapsia odottamassa vuoroaan. Hoitaja tulee kertomaan yhdelle lapselle, että kohta on hänen vuoro. Sanoisi nyt jotakin minullekin, ajattelen. Ja hän sanoo:"kaikki meni hyvin, poika nukkuu vielä." Jonkin ajan kuluttua minua tullaan hakemaan. Poika on tiputuksessa. Tokkuraisena. Ojentaa heti kätensä minulle, kysyy: "äiti, oliko Franklin tässä samassa sängyssä?". Muistutan, että Franklinin sairaalassa tohtori oli karhu, hoitaja kissa. Mutta kyllä, samannäköinen sänky oli. Meillä on pitkä päivä edessä, pitkiä tunteja. Monta jäätelöä. Istun sängyn vierellä. Poika kysyy monta kertaa: Äiti, olinko minä tosi reipas poika? Olit, olit aivan todella reipas. Rakas.

Äitini on luvannut tulla hakemaan meitä. Juuri ennen lähtöä tulee epäilys, että pojalla saattoi mennä keuhkoihin veristä oksennusta ja päivystyslääkäri pyydetään paikalle. Hän toteaa kaiken olevan ok ja voisimme lähteä kotiin. Ennen sairaanhoidon säästötoimia, tälläisen leikkauksen jälkeen jäätiin automaattisesti yön yli tarkkailuun, mutta nykyään tokkuraiset lapset lähetetään kotiin. Vino pino ohjeita ja kunnon lääkereseptit mukaan. Olemme melkein ulkona, kun lapsi alkaa oksentamaan lisää. Ja joukossa on myös puhdasta verta. Hoitaja sanoo, että katsellaan puoli tuntia kuinka tilanne kehittyy. Istumme aulassa ja pian minäkin olen limaisessa, hiukan verisessä oksennuksessa. Ja oravan tassu myös. Kaiken kokenut orava.

Hoitaja sanoo, että on parempi mennä lepäilemään vuodeosastolle ja seurata miten tilanne kehittyy. Mehujäätelöä ja oksennusmaljoja, jääpussia niskaan. Tunteja kuluu. Poika on sen verran voimaton, että en edes halua ajatella yötä kotona. Pelätä mikä verimäärä on liikaa, onko lääke kerennyt imeytyä yhtään. Hoitajat ovat samaa mieltä yöksi parempi jäädä. Minulla on kuulemma mahdollisuus jäädä myös. Hoitaja myös kertoo että osastolla on yöllä vain yksi hoitaja. Olen väsynyt, mutta ajatus siitä että poika viettäisi käytännössä lähes yksin koko yön ei tunnu oikealta, varsinkin kun ei yhden kerran jaksanut nousta makuuasennosta ylös oksentamaan, oksensi selällään. Ja hän sanoo: äiti, en halua jäädä yksin, mennään kotiin. Kerron hänelle, että tulen hetikohta takaisin ja nukun myös sairaalassa. Meidän on turvallisempaa olla täällä. Hän ymmärtää sen jotenkin. Joudun kuitenkin käymään kotona, sillä piilolinssinesteet yms. ja oksennusvapaat vaatteet olisivat tarpeen. Sairaalasta luvataan patja ja tyyny. Otan kodista mukaani mummon neuloman villapeiton. Äitini on ystävällinen ja kyyditsee minut kotiin ja takaisin sairaalaan. m laittaa viestin, että aikoo tehdä minulle wokkia, että en seuraavaa päivää viettäisi lähes syömättä. Tuli todella hyvä mieli. Ihana mies.

Tullessani osastolle yöhoitaja kertoo pojan nukkuneen koko ajan. Mennessäni sängyn viereen, oksennusmalja on täynnä oksennusta. Poika oli osannut nousta ja oksentaa oikeaan paikkaan. Olen onnellinen, että tulin. Nukkuisin koko yön vierellä. Ja pojan ei tarvitsisi pelätä. Nukuin yllättävän hyvin, vaikka uneni olivatkin levottomia ja heräilimme useamman kerran. Jättimäisillä puusta veistetyillä valasfiguureilla ratsasteltiin ympäri kaupunkia. Olin ikuisuudelta tuntuvassa halauksessa, kaipuussa. Kiepuin valaiden selässä ja yritin ottaa lapsia kiinni. Kaupunki oli basaarimainen. Se oli vain yksi unista.

Aamulla oli vielä oksentelua, joten päätettiin taas tarkkailla tilannetta. Lopulta pääsimme lähtemään. Onneksi! Poika sanoi, että olisi kiva jos lääkärit ja hoitajat tulisivat katsomaan marsuja. Hän vilkutti hoitajille iloisesti, oli upeata huomata että pahimmista peloistaan voi päästä, kun hoitajat puhuvat lapselle kuin ihmiselle. Ja se, että koko ajan on rehellisesti kerrottu mitä tulee tapahtumaan, lasta ei huijattu vähätellen tilanteita. Hän sai äidin täyden huomion ja se on kaiketi harvinaisen arvokasta.

Kotona ruoka maistuu heti ja poika piristyy silmissä. Hoidettin marsuja, leikittiin uudella hienolla merirosvolaivalla. Poika halusi ehdotttomasti kävellä satenvarjon alla parkkipaikalle katsomaan m:n autoa. Vähän jo kiukuteltiinkin. Lääkkeet syötiin pienen kiristyksen voimalla. Illalla poika halusi vielä kuulla "Franklin menee sairaalaan" -sadun. Rohkeus on sitä, että uskaltaa vaikka pelottaa.
Siskoa satu jo tympii, mutta hän saikin sitten oman satunsa. Siinä ne nukkuivat, suloiset.

Alakerrassa sohvalla minua odotti mies. Hmm.

2005-08-03T05:39:00.000+03:00

Väsyttää. Eilen sain ilokseni m:n illalla kylään kera kanttarellien, joista syntyi herkullista kastiketta. Ja yöllä puhuimme vielä pitkään puhelimessa, joten uni jäi vajaaksi.

Lapset pitivät hymyileväisinä marsuja sylissä, ihanaa katsottavaa: onnellisia, pieniä ihmisiä. Heillä on sellainen ihana lelu pupu. Tai oli, sillä he antoivat sen m:lle lahjaksi, tiesivät sen olevan suosikki. Pupu istui auton etupenkillä korvat ristissä ja näytti tärkeältä.

Minua jännittää, kohta lähdemme sairaalaan leikkaukseen. Olen pojan kanssa puhunut paljon asiasta ja hän tietää mitä on tapahtumassa. Ainoa mikä voi tulla yllätyksenä on jälkikäteen todella kipeä kurkku. Olen kyllä sanonut jo, että kylmä jäätelö auttaa ja sitä saa syödä niin paljon kuin jaksaa! Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Minun urhoollinen pieni poikani!

Uudet asukit ovat saapuneet

2005-08-01T18:52:00.000+03:00

Eilen haimme m:n ja lasten kanssa uudet perheenjäsenet kotiin ja pistäydyimme matkalla myös Haminassa. LouLou ja Anna ovat tänään jo vähemmän peloissaan ympäristön vaihdoksesta. Suloisia ovat! Televisio on pysynyt kiinni ja ihmettelemme marsuja. Ja siksi lyhyesti vain kirjoitankin.:)

Tänään muita suuria asioita pienille ja suurille ihmisille.
1.Ensimmäinen päivä esikoulussa!
2.Autokuumeen helpotus:)
3.Halvalla löytynyt nahkatakki

Nyt teen keittoon ja kuikuttelemaan lasten kanssa. Oho, pyykkiäkin olisi pitänyt pestä. No, huomenna sitten töiden jälkeen. Huomenna saan tietää keskiviikon nielurisaleikkausajan. Jännittää hiukan, mutta olen iloinen että poika on ottanut asian yllättävän hyvin. Leluorava lähtee mukaan sairaalaan ja äiti myös - tietenkin.

Suutelin hymyä ja join vodkaa

2005-07-30T13:07:00.000+03:00

Tälläisiä iltoja lisää! Menin eilen siis P:n luokse. Olen aina ihaillut heidän kotinsa varmalla tyylillä sisustettua, avaraa tyyliä. Pitäisi varmaan joku kerta ottaa m mukaan, sillä sisustusjutut ovat hänellekin kiinnostavia.

Söimme herkullista puna-ahventa, todella hyvää punaviiniä. Blenderiin mangoja, banaaneja, Malibua ja vaniljavodkaa sekä tietysti jäitä ja -nam!- todella maukasta juomaa syntyi! Caipiriñat antoivat lisäpotkua ja sitten lähdettiin! Menimme ensimmäiseksi Teatteriin. Ja hassua kyllä m astui ovesta varmaan samaan aikaan ravintolaan kuin mekin, toiselta puolen. Sovimme, että tiemme kohtaavat kolmen aikaan yöllä. Teatterin terassilla jaksoimme nauttia vain yhdet juomat. Tyylikkään sisustuksen omaava Mecca tarjoili sampanjaa ja sangriaa. Belgessä saimme keskustella rauhassa ja kyllä keskusteltavaa riittikin. Rakentavaa keskustelua ihmissuhteista, kyseenalaistuksia, pohdintoja, elämän prioriteetteja ja aimo annos itsetunnon kohotusta:) Usein ravintolailloissa menee pieleen se , että seistään kamalassa metelissä, järkevästä keskustelusta ei tietoakaan. Olimme P:n kanssa samaa mieltä, kuinka sielu lepää, kun pääsee luonnon rauhaan. Hehkutin tämän viikon mökkireissua silmät intoa täynnä. Kuinka ihanaa oli tehdä mökillä yhdessä ruokaa, uida kaikessa rauhassa. Ottaa saunavihdalta kyytiä kunnolla saunan valaistuksen ollessa satumaisen kaunis kostealla iholla. Soutaa saaren ympäri ja keinutttaa toista riippumatossa. Lähteä ajamaan kumiveneellä niin paljon kuin siitä lähtee, keulia. Vihreiden sävyjen loputon kauneus ja auringon kurkistavat säteet hiljaisuuden keskellä sai kyllä unohtamaan koko ympäröivän maailman, mitään pahaa ei ollut missään. Vain rakkaita ympärillä. Sitä on onni.

Takaisin eilisen illan havaintoihin. Kontrastia. Jurrisia ympärillä yökkäröimässä, voi täytyy sanoa, että sitä en kyllä kaipaa ollenkaan. Lasinsiruja, tyylittömyyttä.Ehkä ankein tapaus oli aivan sekaisin oleva mies (jos mieheksi kutsua voi)joka huusi, murisi, öykkäröi agressiivisesti haluavansa pi***a, hän toisti sanaa loputtomasti. Kerroin hänelle aika tarkkaan mitä mieltä olin. Hän tyytyi kohtaloonsa pieni pelko takamuksessaan. Pelottavaa.

Vaikka oli ehdottoman hauskaa olla rakkaan ystävän kanssa ulkona, tuulettaa aivoja ja kuluttaa lopuksi tanssilattiaa Hesarilla, oli niin paljon moukkamaisia ehdotuksia, epäkorrektia käytöstä, sisällyksettömiä kuvioita ympärillä, että oikeastaan oli ihana ajatus viettää tuleva lauantai-ilta kotona, rauhassa. Eilisen tapaisia iltoja pitää toki olla aina välillä ja silloin niistä osaa nauttiakin. Ja täytyy sanoa, että oli piristävää käydä erilaisissa paikoissa mitä yleensä.

Eilen oli hauska huomata (taas), että kun m astui ravintolaan, sydämeni heitti voltin ja toisenkin. Olin levoton, olin hehkua, kaipuuta ja ylpeyttä. Vain hän. Piilottelin itseäni, hän etsi minua. Kiersi ravintolassa. Portaita ylös. Takaisin alas. Siinä vaiheessa, kun hän otti puhelimen käteensä soittaakseen minulle, menin lasisermin taakse. Nojasin kädet levällään, tuijotin tiivisti häntä kohti, huulet muodostivat Dracula elokuvan tehokkaat sanat:" See me now." Lähettyvillä olijat katsoivat aluksi että mikäs tuolla naikkosella on, kun jähmettynyt intensiivinen katse vie jonnekin. He seurasivat katsettani, katseeni yritti polttaa seinämään aukon, josta voisin kuiskata kaukaisuuteen:täällä olen. Minä hymyilin. Hän näki.Tehokasta.

Eilisiä pitkiä keskusteluja P:n kanssa sivusi ihmisuhteiden vaikeus tai ylipäätään elämän ymmärtäminen. Pelottavalta tuntui ajatus, että jos kaikki nyt kuitenkin menisi pieleen m:n kanssa, saattaisi tuntua mahdottomalta löytää ihminen rinnalleen, jota kohtaan voisin tuntea kuinka tunnen häntä kohtaan. On se ehkä mahdollista, jos lakkaisin tuntemasta näin.

Mutta tiedän, että olen monella tapaa myös hänelle ainutlaatuinen. Meillä on hyvä yhdessä. Ja siksi minulla on rauhaisa olo. Vahva olo. Aika näyttäköön minne elämänpolkumme vievät. Ei ole kiirettä minnekään. Olen tässä nyt ja hengitän. Olen tässä nyt ja kuuntelen. Olen tässä niin kauan, kun sydämeni/sydämemme sanoo, niin olevan hyvä. Toki sydän itkeekin välillä, ei se itkisi jos ei tuntisi vahvasti. Tulevaisuudessa voi olla paljon asiota, joista ei osaa edes kuvitella mitään vielä. Mutta kuten sanoin, olen tässä nyt. Kaikkineen.

Hänellä on haaveena matkustella paljon ja todella toivon, että hän toteuttaa haaveitaan. Itse en pysty TÄLLÄ HETKELLÄ lähtemään pitkille matkoille. Joskus varmasti pystyn ja lyhyemmät visiitit olisivat nytkin mahdollisia jotenkin järjestää.

Olen onnellinen, että olemme tutustuneet. Ihmissuhteet ovat niin äärettömän vaikeita elämän arjen puristuksessa, unelmissa ja fantasioissa. Jos rinnalleen löytyy ihminen, joka pystyy ymmärtämään sinua (ja toisin päin), haluaa puhua, kuunnella, keskustella, jakaa hetkiä kanssasi eikä katoa hädän hetkellä. Sitä aarretta pitää vaalia, antaa tilaa hengittää, helliä. Puhua. Se ei tule helpolla. Sitä ei löydä helpolla. Mutta se on mahdollista. Jollain tavalla. Se on se avain.

Aamulla suutelin hymyä. Lähdin. On ihana sulkea ovi perässään hymyillen.

Mekot vinoon

2005-07-29T15:24:00.000+03:00

Tänään illalla menen ystäväni P:n luokse. Tarkoituksena on syödä jotain hyvää ja nauttia hiukan mainioita viinejä. Suunnistamme myöhemmin Helsingin yöhön. 90-luvun puolivälissä tiimimme oli tuttu näky tansahtelemassa mokkaiset minimekot vinossa:). Kiireiset työkuviot ja myöhemmin molempien saadessa jälkikasvua yhteiset bileillat jotenkin jäi. Siis vihdoinkin pääsemme yhdessä ulos! Tosin taitavat nämä neidot ottaa nykypäivänä rauhallisemmin. Ja mikäpäs siinä. (tai kukapa tietää vaikka innostuisimme kunnolla). Kutsuin itseni yöksi m:n kainaloon palatakseni taas aamupäivällä kotiin. Kutsuni hyväksyttiin. Hyvässä sylissä on ihana nukkua. Ja vieressä -omalla puolella- jos ei nyt ihan koko yötä sylikkäin kuitenkaan. Siitä vierestä herätä ja joutua kaapatuksi syliin on parasta:)

Marsuasiatkin selkiytyivät!Kaksi tyttömarsuvauvaa muuttaa luoksemme joko nyt sunnuntaina tai vasta viikon päästä. Toivottavasti hakureissu onnistuisi jo tänä sunnuntaina, sillä niin kovasti marsuja odotetaan! Lapset ovat jo nimenneet neidot: LouLou ja Anna.

Iloista viikonloppua:)maanantaina työmaa jo kutsuu...

Pikainen persoonallisuustesti :)

2005-07-29T09:45:00.000+03:00

You are sexy, powerful, and bold.
You're full of passion and energy...
Sometimes this passion has a dark side.

You feel most alive when you're seducing someone.
You never fail to get someone's attention.
Quick minded, you're also quick to lose your temper!

The World's Shortest Personality Test

Vaihtoehdoista olisin voinut valita muutaman toisenkin, mutta tämä tuntui sillä hetkellä omimmalta kuvalta...Olen tosin suhteellisen pitkäpinnainen, mutta täytyy sanoa että temperamentti saa kyllä sanat virtaamaan...Ja tuo intohimo ja energia kyllä osui kohdalleen, hih;)

Lähtötunnelmissa

2005-07-27T19:26:00.000+03:00

(teksti kirjoitettu osin keskiviikkona ja osin torstaina)
Huomenna aamulla he sitten lähtevät takaisin Tanskaan.
On kieltämättä vaikeaa, kun koko perhe ei asu samassa maassa. Ja olivat he missä tahansa aina on ikävä toiseen paikkaan. Etäisyys ei sinänsä ole ongelma, lentokoneellahan nopeasti hurauttaa paikan päälle, mutta tässä elämäntilanteessa ei ole niin paljon ylimääräistä rahaa, että voisi säännöllisesti matkustella.

Varmasti ensi kesänä nähdään taas, ellei jo aikaisemmin, jospa minä ja m lähtisimme vierailulle. Poika sanoi tänään, että haluaa lähteä Tanskaan, sillä he eivät tuoneet kissaansa suomeen ja se täytyy ehdottomasti nähdä. Kissa. Lemmikkikissa, eläin.

Niin lemmikeistä puheenollen. Se marsuus, joka saa meiltä kodin on nyt suuri puheenaihe kotonamme. Olen tutkaillut tänään marsujuttuja netistä ja ilmeisesti olisi parempi hankkia kaksi tyttö marsua. Lapset ovat kyselleet harva se päivä koska se marsu tulee, koska mennään m:n kanssa hakemaan se marsu. Lupasin keväällä, että loppukesästä. Se alkaa jo olla täällä. Kävin katsomassa eläinkaupassa häkkejä. Häkki maksoi 140 euroa, pakko yrittää varmaan etsiä käytetty. Tuntuu aika kovalta hinnalta.

m toi illalla jättipizzan, jonka pahvilaatikon koko oli sellainen, että tavallista pizzalähettiä alkaisi hävettää. Sisko pakkaili tavaroitaan. Minulla oli omituinen olotila. Miehet puhuivat juttujaan tuntikaupalla. Aika kului.Sain lapset nukkumaan luvattoman myöhään, mutta kukapa malttaisi nukkua, jos on oikein hyvä syy kukkua.

He lähtivät juuri äskettäin. Taidan mennä takaisin nyt nukkumaan. En tällä kertaa itke, sillä tiedän heidän tulevan takaisin. Ja mikä parasta näen heidän olevan onnellisia yhdessä, minulla ei ole hätää kuinka he pärjäävät. Siskoni on löytänyt elämäänsä sellaista varmuutta, jota hänellä ei ennen ollut. Hän osaa nykyään rakastaa myös itseään. Ja on syytäkin!

Mutta varmaan tänä iltana huomaan, kuinka paljon tyhjempi tämä talo on. Ja en voi olla miettimättä kuinka onnekas olen, että he ovat perhettäni!

Sanoin siskolle, että voidakseen palata on lähdettävä. -Niin totta, mutta why can't I just stay? hän kysyi.

2005-07-27T00:28:00.000+03:00

Saaressa. Täydellistä.

Me go

2005-07-24T19:06:00.000+03:00

Ihanaa, sain siivottua aika paljon:)
Lasten isä tulee tänään illalla hoitamaan lapsia. Eivät ole ehtineet nähdäkään kuin joskus ennen juhannusta. Hänellä on muuttoruljanssi menossa, joten helpompi tulla oleskelemaan tänne.

Minä karkaan täältä m:n luo.
Ja huomenna aamulla nappaamme Tanskan vieraat mukaan ja lähdemme saareen nauttimaan luonnon rauhasta ja mainiosta ruuasta. Olemme saaneet siskoni miehen vakuutettua suomen mukavuudesta, ihmisten hienosta luonteesta (yleistetään nyt oikein kunnolla), ahkeruudesta ja määrätynlaisesta rehtiydestä. Kunhan siskoni saa käytyä koulut loppuun, voisi todellakin olla mahdollista, että he muuttaisivat tänne:) Ja, kyllä olen pelotellut synkällä, pitkällä talvella. Vaikka onhan siinäkin omat puolensa. On on. Koti,kaakao ja tuli. Ja se kun pojat kiusaa lumipalloilla lempeästi...

Nyt lopetan talvipuheet, sillä tänään on taas aivan kesäinen päivä.

Tiistaina takaisin. Pus.

Liekeissä

2005-07-24T12:02:00.000+03:00

Tänään siivoan tanssien urakalla. Frida Kahlo soundtrackin tunnelmissa mennään. Olen draamaa ja liekkejä. Minulla on vahva olo. Tiedä miksi. Ajatukset leijailevat. Minä selviän. Vaikka mikä olisi. Säkenöin.

Ai, siivotaanko meillä tunteella:). Pois nuo pölyiset, ummehtuneet!

Artist: Caetano Veloso And Lila Dawn
Burn it Blue

"Burn this house
Burn it blue
Heart running on empty
So lost without you

But the night sky blooms with fire
And the burning bed floats higher
And she is free to fly

Woman so weary
Spread your unbroken wings
Fly free as the swallow sings
Come to the fireworks
See the dark lady smile
She burns

And the night sky blooms with fire
And the burning bed floats higher
And she´s free to fly

Burn this night
Black and blue
So cold in the morning
So cold without you

And the night sky blooms with fire
And the burning bed floats higher
And she´s free to fly

Y la noche que se incendia,
Y la cama que se eleva,
A volar

And of the dark days
Painted in dark gray hues
They fade with the dream of you
Wrapped in red velvet
Dancing the night away
I burn

Midnight blue
Spread those wings
Fly free with the swallows
Fly one with the wind

Y ella es flama que se eleva,
Y es un pájaro a volar
Y es un pájaro a volar
En la noche que se incendia,
El infierno es este cielo
Estrella de oscuridad

And the night sky blooms with fire
And the burning bed floats higher
And she's free to fly
Just a spark in the sky
Painting heaven and hell
Much brighter

Burn this house
Burn it blue
Heart running on empty
So lost without you "

Metsään menossa

2005-07-23T23:36:00.000+03:00

En suinkaan ole syksyisissä tunnelmissa vaan kiintolevyltä
löytyi vanhoja tekstejäni. Tässä palanen keiju-tarinasta:

In the woods

In the woods
There are tiny little fairies,
Under the leaves, behind the stones
They are telling stories.
Just listen, tell your own.
Just listen, don't go.
...Those little fairies,
So beautiful, delicate
Finds silence without bitter hate.
Kissed by the autumn leaves,
And touched by the wind in needs.

Those little fairies,
With golden dusted wings,
Pure white soft skins,
Sings with a gorgeous voice...

Vaikka täytyy myöntää, että ikkunasta ulos katsoessa tuuli huutelee sen oloisesti, ettei syksy ole enää kaukana.

Pelikaanimies

2005-07-23T17:12:00.000+03:00

"Niin kauan kuin uni kestää, niin kauan se ei ole unta." Leena Krohn

Suosittelen lämpimästi lasten ja aikuisten satumaista elokuvaa Pelikaanimies. Pääroolin esittäjä on ilmiömäinen, elokuvan sävyt ovat lämpimiä, hauskojakin vaikka monia kipeitä asioita käsitelläänkin. Tunteet aitoja, elämänläheisiä. Lavastuksien värejä katsoessa, tuli olo että pensseli käteen ja seiniä maalaamaan!

Loistava tango, joka jää soimaan mieliin.

"Suuren illuusion teen
siihen illuusioon meen
vien rakkaani kävelylle
lennän kanssaan kattojen ylle
ja kiepun ja pyöritän niin
meidät molemmat tainnuksiin."

Nimimerkillä: lauantai-iltana kotona. Yksin lasten kanssa.

Lapsia kuin hammasharjoja

2005-07-23T12:01:00.000+03:00

Viime päivinä blogeissa on pohdittu elämää tietoisen lapsettomuuden ja lapsellisuuden välillä. On sanomattakin selvää, että jokaisella on oikeus miettiä kumpi elämäntapa sopii itselleen paremmin.(lasten saaminen ei ole kuitenkaan itsestään selvyys.) Ja elämäntapoja on tietenkin niin monta kuin on eläjääkin...

En itse koe kuuluvani määrättyyn kastiin lapsia saaneena. En koe menettäneeni jotain peruuttamatonta. Neitsyyskin meni jo ennen raskaaksi tulemista. Varmasti on paljon hetkiä, jolloin tunnen että vastuu lapsistani rajoittaa joitakin asioita, mutta jos joutuisin valitsemaan, siitä ei olisi epäilystäkään. Olen ylpeä ja onnellinen katsoessani pieniä nukkuvia kasvoja ja omia tuttuja piirteitä joita voin tunnistaa kasvoilta, varpaista. En tietenkään voi tehdä järin itsekkäitä valintoja elämässäni, mutta olen muutenkin aina tottunut miettimään kanssa eläjieni elämää suhteuttaessani omia tarpeitani. Olen toki usein väsynyt ja eron jälkeen ihmisuhteiden rakentaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin ennen lapsia. Mutta toisaalta myös ehkä siihenkin löytyy jonkinlaista viisautta mitä ei ennen aina ollut(lue: en halua renttua vaan Miehen). Osaan myös ottaa omaa aikaa, kehittää itseäni, nauttia. Hulluksi tulisin, jos sitä mahdollisuutta ei olisi, sen myönnän. Mutta kahta en vaihtaisi!

Se ihminen, joka olen tänään on kokemuksieni summa, kaikkien vuosien. On täysin mahdotonta sanoa, mitä tekisin nyt, millä tavalla olisin erilainen jos minulla ei olisi lapsia. Elämässä tapahtumilla on tarkoituksensa, kauas kantoiset merkitykset, joita ymmärtää joskus vasta kovin myöhään.

Niin itseasiassa, syy miksi aloin kirjoittamaan oli tyttöni mainio iltasadun jälkeinen kyselytunti, jonka lopputuloksena hän ilmoitti haluavansa, että meille syntyisi lisää lapsia. Ylenmääräiseltä pohdinnalta vapautti hänen kommenttinsa:
" Meille voi aivan hyvin tulla lisää lapsia, sillä meillä on niin monta ylimääräistä hammasharjaa". Yksinkertaista. Lapsen maailmassa on ajatuskulkuja, jotka vapauttavat aikuiselämän tiukan analyyttisen ajattelun hetkeksi.

Elämä vie, niin se on aina tehnyt.

Kävelyjä takaisin

2005-07-22T20:07:00.000+03:00

Sain eilen yllättäen viestin entiseltä naapuriltani (n.neljän vuoden takaa), emme tunteneet toisiamme hyvin. Mutta muistan kerran kun minulla oli kauhea suru ja tuska selvitä tietoisuudessa, että kaikki on huonosti ja ero on edessä; itkin hänelle hiekkalaatikon reunalla, juhannuspäivänä.

Olin sanonut avomiehelleni, ettei elämämme voi jatkua näin ja olisi parempi jos muuttaisimme erillemme. Ja lähdin lasten kanssa juhannuspäivänä aamukävelylle. Työnsin rattaita pitkin joen rantaa, kävelin ympyrää suruissani, tyhjänä romuna - niin yksin. Maailman ihanimmat aarteet vierelläni. Kuitenkin. Yritin hengittää ilmaa, olla tuntematta mitään. Palattuani kotiin pöydällä oli lappu:"lähdin etsimään asuntoa." Yeah right, juhannuspäivänähän niitä löytyy.

Niin, naapuriin palatakseni, hän oli lapsiensa kanssa ulkona. Kyseli kuulumisia ja siinä maailmankaikkeuden romahdushetkessä en halunnut esittää mitään. Itkin ja kerroin kuinka paha minun on ja miksi. Vaikka tiesin, että parempi olisi erota, se sattuu kuitenkin niin paljon. Lapset olivat yksi- ja kaksivuotiaat, melkein vauvoja vain. Haavekuvat perheestä (tai niiden rippeet oikeastaan) ropisivat siinä kuin jääkylmä vesi minun niskaani. Palelin ja olin heikko, mutta äärettömän päättäväinen ja rohkea, kuitenkin. Olisi ollut helppo jäädä.

Nyt eilen siis entinen naapurinrouva otti yhteyttä minuun, koska hänen oli paha olla, ero oli tullut viime viikolla. Hän jäi neljän lapsen kanssa yksin. Lupasin, että voimme nähdä ja jutella. Sanoin, että muistan ajan kun itkin hiekkalaatikolla ja hän sanoi että ehkä juuri siksi hän halusi ottaa yhteyttä, tulin kuulemma elävästi mieleen.

Elämän tiet vievät ihmeellisiin paikkoihin. Risteyksissä voi kohdata ihmisiä, joilla voi olla jokin erityinen merkitys. Kuka tietää.

So sweet

2005-07-22T10:39:00.000+03:00

Eilen kävimme Korkeasaaressa, jota ennen söimme torilla vinon pinon herkkuja ja ihmettelimme sirkuskoiraa. Lapset jaksoivat upeasti kävellä pitkät matkat. Pojan, joskus niin häiritsevä, kiukuttelu pysyi kohtuullisuuden rajoissa:).

M hankki grilliherkkuja.Illalla saimme grillausseurueeseen myös pikkuveljeni, jota en olekaan ehtinyt paljon näkemään tänä kesänä. Hän tapasi J:n ensimmäistä kertaa! Veljeni oli taas komean ruskea. Tehnyt ahkerasti töitä koko kesän. Kädet ovat kuin lapiot - ahkeran, vahvan miehen.

Lauloin lapsille niin monta unilaulua käheällä äänelläni, että ääni tuntui loppuvan. Iltasatujakin luin peräti kaksi. "Kuka lohduttaisi nyytiä?" kuuluu ehdottomasti suosikkeihini ja myös lasten. Sen runonmuoto ja kaikki tunnelataukset ovat oivasti eläydyttävää materiaalia. Tarina on suloinen ja se sisältää niin paljon aineksia elämästä: rohkeudesta, pelosta, yksinäisyydestä - suuresta rakkaudesta.

"...ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus,
on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus:
on meri, jota nähnyt en mä milloinkaan...
Nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää.
Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!"

Lasten nukahdettua, sain lähteä nukkumaan rakkaani luokse. Siskoni ja J jäivät katsomaan elokuvaa. Olin aivan väsynyt, mutta halusin päästä m:n luokse. Kävelimme puistoissa yöllä, juttelimme ja joimme mehua. Olen yksinkertainen otus: tyytyväisimmilläni sylissä. Yöllä, kun havahtuu siihen että toinen laittaa kätensä ympärilleni, olen onnellinen.

Haahuilua

2005-07-21T00:00:00.000+03:00

Uusia kukkia :),
pestyjä sukkia.
Resepti mahavaivaan.
Huolestumista,
aivojen toiminnan hidastumista,
Väsyttää. Puhe suorastaan mongertaa. Englantia, no way!

Herättelen itseäni tajuamaan, mitä on elämässä nyt.
Mitkä asiat ovat tärkeimpiä...Mitä olen tuntenut, mitä olen nähnyt.

Ainakin kaksi pientä ihmistä luottaa elämänsä minun käsiini.
Onko viimeiset vuodet vieneet minusta jotain peruuttamattomasti.
Eipä kai. Luulisi tuonneen. Väsyn, kuin vain ajattelen sitä kaikkea.
Mutta kuitenkin hetkittäin, aivan pienistä asioista, voin löytää annoksen voimaa ja ikiaikaista virtaa, rauhaa. Ja lohtua.

Herättelen itseäni, vaikka nyt pitäisi nukkua. Kuinka suloiselta se kuulostaisikaan; nukkua.

Yhtä suurta

2005-07-19T20:26:00.000+03:00

Sekavaa tekstiä syntyi aikaisemmin.
Liikaa perhekuvioiden koukeroita. Jatketaan koukeroilla. Odottelen vierailijoita takaisin kotiin ja en saa mitään järkevää tehtyä.

Mutta sanomani kaiketi piti, että sisaruussuhteita voi syntyä vaikkei verisukulainen olisikaan. Koska nykymaailman perhekoukerot mahdollistavat sen, että siskopuolellani voi olla siskopuoli, joka ei ole lainkaan sukua minulle. Mutta kasvuvuosien yhteiset kokemukset:), yhteinen pikkusisko ym. teki myös hänestä siskoni. Sydämen sukulaisuutta. Perhe ei ole todellakaan pelkästään sitä, mikä veri suonissamme virtaa. Äitipuoleni, isäni ex-vaimo, on minulle edelleen perhettä. Lapsena luotuja tunnesiteitä eivät aikuisten erot onnistu aina kumoamaan. Perhe on minulle ajatuksena eniten sitä mitä sydämeni sanoo. Ja kuten eilen ilakoin suuren joukon ja elämän makuisen elämän läsnäolosta, kodisssamme on aina tilaa rakkailleni.

Ja enkä sitäpaitsi edes tiedä vielä minkälainen perheeni tulee olemaan vuosien saatossa. Tyttöni tuli juuri ilmoittamaan, että aikoo isona ryhtyä sirkustaiteilijaksi...

Vaaleanpunainen salkku

2005-07-19T15:22:00.000+03:00

Siskoni suomessa olo synnyttää ajatuksiini paljon muistoja, elämän suuria valintoja.
Olen mietteliäällä tuulella, eivätkä ajatukset anna minulle rauhaa. Vähäisten yöunien jälkeen nousin suht varhain. Nuoripari nukkui myöhään, joten ajatustyöni pilvisessä ilmassa pääsi valloilleen.

Eilen kun katsoin siskoani pitämässä sylissään tyttöäni, muistin niin tarkkaan ne ajat, kun hän oli pieni tyttönen. JA minä pidin häntä aina sylissä. Meillä on yhdeksän vuotta ikäeroa. Hän syntyi suomessa ja asui täällä nelivuotiaaksi. Kun isäni tuli uuden perheensä kanssa takaisin suomeen, siskoni syntyi ja tutustuin isäni uuden vaimon aikaisemmasta avioliitosta olevaan lapseen, josta tuli myös siskoni. Osa perhettäni. Emme asuneet yhdessä, mutta vietimme viikonloppuja yhdessä. Isäni vaimosta (nyk. ex-)tuli myös minulle rakas ihminen, jonka kanssa pidämme edelleen yhteyttä. Hoidin pikkusiskoani 0-4 vuotiaaksi kuin omaa vauvaa, vaikka lapsi olin itsekin. Kun he tekivät päätöksen lähteä takaisin Tanskaan, maailma murtui. Olin katkera isälleni, luulin että uusi mahdollisuus oli koittanut. Isäni sanoi, että kuulostan äidiltäni, kun sanoin: että pysy siellä tanskassa, äläkä tule enää ikinä sotkemaan perhekuvioitamme, leikkimään isää. Olin 13-14 vuotias, dokatessani perjantai-iltana metsän siimeksessä, poltin nuotiolla vauva-ajan valokuvani. Katselin, kun se paloi, meni karrelle.

Tätä kuvaa en polttanut.

Pahvilaatikossa on Lumi-kissa. Ja vaaleanpunaisessa salkussa piilotetut, surulliset raivoisat tunteeni.
Kuvan taakse olin kirjoittanut: "Hyvästit..vaaleanpunaiseen salkkkuun suljettuna onneni, rakkauteni...kauas pois". He lähtivät.

Isäni on jo palannut. Siskoni haaveilee siitä tulevaisuudessa. Niin minäkin.

Maanantai, joka oli onnellinen

2005-07-19T00:32:00.000+03:00

En saa unta, lapset nukkuvat alakerrassa kanssani. Minä siis unten rajamailla kuitenkin kirjoittelen. Yläkerrassa unta tavoittelevat sisko ja sen mies. Pieni poika kuorsaa kuin mies. En voi saada unta.(onneksi kohta on se nielurisaleikkaus)

Ajatukset pyörivät päässäni ja hiljaa iloitsen mainiosta päivästä. Lapset tulivat kotiin iloisina, rusketttuneina. m soitti jo aamulla aikaisin ja kysyi tekisinkö lihapullia, jos hän kävisi kaupassa.:)

Siskoni mies J näki lapset ensimmäistä kertaa. Hän on kuunnellut kolme vuotta loputtomia tarinoita ikävöivältä pikkusiskoltani. Kuinka suloisia, ihania ja aitoja otuksia nuo ovatkaan. Täytyy sanoa, että heillä löytyi yhteinen sävel samantien vaikkei J puhukaan suomea. Tyttöni mielestä puhumme vauvakieltä, kun puhumme englantia. Sillä aikaa, kun kokkailin muu joukkue lähti uimaan läheiselle metsälammelle. Onpa nautinto tehdä ruokaa isolle porukalle, kun huomaa että ruoka maistuu ja on elämää ympärillä. Rakkaita ihmisiä, puheensorinaa, lisää lihapullia. Me muut söimme takapihalla, poikani halusi syödä sisällä. Mutta hän pelkäsi olla yksin ja sai houkuteltua J:n etsimään mahdolliset vaanivat varkaat tai jotkut muut iljetykset, jotka uskalsivat häiritä ruokarauhaa. EI varkaita, kaikki oli hyvin.

Iltapäivän kruunasi kävelylenkki läpi peltojen kosken rantaan. Sain m:lta takiaisesta kauniin "rintakorun", sen värit hehkuivat auringossa. Leikkioravakin jaksoi koko matkan.

Illalla innostuin kitkemään rikkaruohoja. Kaivoin maata, joka peittosi kalliota, saadakseni kallion paljaan pinnan esille. Pian miehet olivat auttamassa. M opetti pojalle puutarhaletkun käyttöä, oranssin suuttimen eri toimintoja. Voi pientä naurua ja iloa kun varpaat kastuivat, kutitti. Poika oli niin onnellinen saadessaan osallistua. Ja minusta oli hienoa seurata, kun m opasti pikkuiselle kuinka tämä toimii. J mönki maata innoissaan ja pian miehillä oli selkeät ideat kuinka saada pienestä metsäpolusta ja kalliosta vieläkin parempi. Ja minä nautin. Elämää ympärillä ja multaa kynsien alla ja ehdottoman mustat jalkapohjat. Siskoni ompeli oravan hatun kuntoon ja oli onnellinen saadessaan pitää näitä pikkuisia ihmisiä sylisssään ja jutella, kuunnella heidän tarinointiaan.

Tässä kirjoituksessa toistuu varmaan aika monta kertaa: iloinen, onnellinen. Sitä olimme kaikki tänään!

Tälläisien päivien jälkeen tiedän, ettei minua ole luotu olemaan täällä yksin.

Matkalla kotiin

2005-07-18T11:37:00.000+03:00

Rakas päiväkirjani,
(oh, you again..)
Viime yönä kun istuin bussissa matkalla kotiin,
kauniit, haikeatkin, sanat tulvivat mieleeni.
Sade kasteli lempeästi ihoani ja ajattelin ihmeellisyyksiä.

Olisin kirjoittanut tarinoita puistoista, kujilta. Sanoista ja sanoista.
Kaksi värisevää ihmissielua ikuisuudelta tuntuvassa halauksessa.Uudestaan. Suudelmista lähes verillä olevista huulista. Unesta. Etäisistä askeleista. Tytöstä kallionkolossa. Olen matkalla jonnekin.

Mutta, kun yöllä saavuin kotiin, siskoni ja hänen aviomiehensä pitivät minulle seuraa ja en edes astunut lähelle näppistä. Yksin olisin kirjoittanut ihanan vuodatuksen, kevyen kännibloggauksen. Näin se on.

Niin, tosissaan festivaalimuotoinen tuska on lopussa! Mukavastihan tuo sujui ja hauskaa oli! Kohta lapset:) tulevat kotiin. Menen pesemään naamani.

Tuskaa-aaa

2005-07-15T10:20:00.000+03:00

No niin. Kaikki pääsivät onnellisesti suomeen! Voi iloa:)
Eilen grillasimme m:n kanssa ja illalla kävimme pikaisesti Kalliossa.
Seuraavat kolme päivää olemme Tuskassa.
Niin kuin melkein kaikki ovat.
Siellä nähdään!

Kirjoitin joskus kovin nuorena tyttösenä
pienen mietelauseen:

Elämä on täynnä pieniä hetkiä,
hetkistä syntyy muistoja
-elämän kulmakiviä.

Ensimmäinen aamu muuteen melkein viikkoon, ettei päätäni särje edes vähän.
Hyvä niin. Naisten vaivat, ukkosen läsnäolo sekä elämää vavisuttavat olotilat aiheuttavat minulle tuollaisia päänsärkyjä. Viikko riitti kiitos! Hope so.

Teräsbetonilla aloitetaan. Hih.

Sisko saapuu kaupunkiin

2005-07-14T09:17:00.000+03:00

Tänään menemme m:n kanssa Tanskan ihmisiä kentälle vastaan. Voi kuinka voinkaan rakastaa pikkusiskoani. Emme ole ikinä asuneet saman katon alla, ja vuosia kului ettemme tunteneet toisiamme hyvin. Mutta sitten, kun aika koitti. Oli ihmeellistä huomata, että maailmassa on monella tapaa samanlainen olento kanssani, joka ymmärtää niin täysin ajatuksiani, kuin vain toinen ihminen voi. Tänään hän saapuu miehensä kanssa. Toivottavasti kaikki sujuu, kuinka lentoyhtiöstä sanottiin, sillä paperiasiat eivät olleet kaikki kunnossa. Eli toivon, että kaksi ihmistä saapuu. Ja sitten grilli kuumaksi. Saa nähdä miten paljon kerkiän tänne kirjoittelemaan heidän lomansa aikana, mutta olisihan se hyvä sillä laho pääni hukkaa tapahtumat. Blogi on varamuistini.Ja enemmän.

Norjan ystävätkin saapuvat viikonloppuna.

musico:Shaggy lyrics: Silenoz, M.Lunde

Puritania
Let chaos entwine
on defenseless soil
Remove errors of man
and sweep all the weakening kind

I am war, I am pain
I am all you've ever slain
I am tears in your eyes
I am grief, I am lies

Bygone are tolerance and presence of grace
Scavengers are set out
to cleanse the human filth parade

I am pure, I am true
I am all over you
I am laugh, I am smile
I am the earth defiled

I am the cosmic storms
I am the tiny worms
I am fear in the night
I am bringer of the light

Näenkö, maistanko?

2005-07-13T20:52:00.000+03:00

Huutelenko vuorille omiani, tukahdutanko vaistoni. Juoksenko vai kävelen ylväästi? Konttaanko? Elän tunteeni vahvasti.

Ihmettelen toisinaan ihmisten ajatusmaailmoja. Näennäistä kykyä lokeroida asioita, tunteita, hetkiä.

Lapsuusajoista asti olen ihaillut isoisääni. Selkörankaista, ryhdikästä sydämellistä miestä. Hän on Luottamusta herättävä, väkevä kuin kallio, mutta läheisten eteen kaiken tekevä. Saan olla kiitollinen, että olen saanut viettää lapsuuteni hetkiä ihmisen kanssa, jota voin vilpittömästi arvostaa. Sillä niin monet tarinat, joita olen saanut/joutunut todistamaan ovat olleet aivan jotain muuta. Isoisäni ansiosta jaksan uskoa rakkauteen ja siihen, että kunnioitan läheisiäni. Isoisäni on antanut minulle miehen mallin. Hän kunnioittaa ihmisten tunteita ja ennenkaikkea on epäitsekäs. Nykymaailman perisynti on itsekkyys. Kyky ja rohkeus kohdata elämää sen raadollisuudessa on usein kadoksissa. Uskallus, heittäytyminen. Nykyään peruselämä taitaa olla liian helppoa, arvostus vähenee. Levottomuus, juurettomuus syö pohjaa rakentaa elämäänsä.

Minulla on jonkinlainen päättäväisyys kadoksissa, johtunee siitä että yhteinen nauru, ihon pinta, kosketus ja yhteinäisyyden tunteet monissa asioissa ovat niin vaikuttavia.Tunteet niin vahvoja. En usko pelkkää puhetta. Uskon niihin hetkiin. Uskon, että niiden sisällä on ainutlaatuinen hieno persoona, minulle rakas, maailman rakkain. Niin minä luulen. Ja siksi olen olemassa hänelle, yritän olla. Yritän ymmärtää paljon, vaikka vähempikin riittäisi. Kun katson häntä, pystyn katsomaan tulevaisuuteen, kauas. Näen kauniin harmaapartaisen miehen. Näen myös monella tavalla haavoittuneen ihmisen. Sellaisiahan me olemme.

Uskon tekoihin.
Tekoihin.

Mutta tulen vakavasti miettimään arvokkuuttani.

A Satisfied Mind

2005-07-13T17:55:00.000+03:00

Toivuin juuri migreenistä, meni tämä koko kaunis päivä. Mutta nyt on olo kuin myrskystä selvinneenä. Illalla piti nähdä bstar, mutta totesimme käyttävämme illan siivoamiseen. Juu, ei muuten olisi pakko, mutta huomenna saapuvat rakkaat Tanskan vieraat pariksi viikoksi tänne asumaan. Viikonloppu tulee olemaan yhtä Tuskaa.

Kotikaupunkifestarit sopivat minulle mainiosti, sieltä pääsee pois helposti. Mukavaan sänkyyn, suihkuun. Ei tarvitse roudailla tavaroita.

Siivousmusiikkina nyt soikoon: Kill Bill 2:n musaa, Malaguena Salerosa!

Tänään sanoin isälleni lauseen, joka tuntui vielä kauan jälkeenpäinkin. Isäni ei ole todellakaan aina ollut elämässäni, mutta viime vuosina kyllä. Hän kertoi minulle, että on saanut työtarjouksen äärimmäisen vaarallisiin olosuhteisiin, mutta saisi raha-asiat kuntoon. "En halua menettää isiä, sanoin. Niin, jaj os ei ole olemassa, ei paljon tarvitse raha-asioista stressata, lisäsin nauraen. Älä mene, tai jos menet harkitse tarkoin, onko se riskin arvoista."

Ikuisesti ihana Johnny Cash jatkaa Kill Billin henkeen: Satisfied Mind. Ja minä katoan siivoamaan. Huomenna on hieno päivä.

Artist: Johnny Cash Lyrics
Song: A Satisfied Mind Lyrics

How many times have
You heard someone say
If I had his money
I could do things my way

But little they know
That it's so hard to find
One rich man in ten
With a satisfied mind

Once I was waitin'
In fortune and fame
Everything that I dreamed for
To get a start in life's game

Then suddenly it happened
I lost every dime
But I'm richer by far
With a satisfied mind

Money can't buy back
Your youth when you're old
Or a friend when you're lonely
Or a love that's grown cold

The wealthiest person
Is a pauper at times
Compared to the man
With a satisfied mind

When my life has ended
And my time has run out
My friends and my loved ones
I'll leave there's no doubt

But one thing's for certain
When it comes my time
I'll leave this old world
With a satisfied mind

How many times have
You heard someone say
If I had his money
I could do things my way

But little they know
That it's so hard to find
One rich man in ten
With a satisfied mind

Voidakseen palata on lähdettävä

2005-07-13T01:05:00.000+03:00

Lähtiessämme, saaren jäädessä taaksemme, näkymä oli tälläinen. Nyt ei ole sanoja. Ihanaa. Sielu lepää.

Lomaa

2005-07-10T23:35:00.000+03:00

Liian vähän unta, päässä humisee.
Sovittelen pieniä kesämekkoja, jospa sopiva löytyisi
miehen pään menoksi(tai minun). Aamulla lähdemme mökille.

Torstaina siskoni saapuu aviomiehensä kanssa suomeen.
Olen paistetta ja iloa!

Keijukaistyttö löysi pienen keijun

2005-07-09T16:04:00.000+03:00

Tämä tarina tapahtui tänään takapihallamme.
Sininen hohtaa, on taikaa yllä. Tyttö nauraa paisteessa, tuikkeessa valon.

Hän löysi sinisiipisen, satumaisen keijukaisen. Otti sen pienten käsiensä suojaan, yritti suojata ja salaa hiukan kutittaa, josko se nauraisi!

Tyttö ihmettteli ja ihasteli uutta ystäväänsä. Sen siivet hohtivat niin kauniisti.

Minäkin haluan siivet!

Joskus melkein tuntuu, kuin salaiset toiveet toteutuisivat...

Uusi asukas

2005-07-09T11:24:00.000+03:00

Kirjoitan hiukan myöhemmin mikä on tämän muumilaakson uuden asukin tarina. Lasten kanssa kehittelimme tarinaa uudesta asukista Könö-Mönöstä, joka ymmärtää Haisulin erilaisuutta ja kujeilua. Tältä näyttää Könö-Mönö, lapset hyväksyivät hahmotelmani.

Edit:

Poikani pelkää aidosti Haisulia. Naapurin rouva vitsaili, että Haisuli laittaa pojan vankilaan. Poika hyppäsi kaulaani ja luuli, että näin on. Muumien tarinoista hän on omaksunut Haisulin ikävät temput. Muumilaaksossa oli iso Haisuli, jolla oli suuret punaiset, pelottavat silmät. Tyttöä Haisuli ei pelottanut, vaan hän jopa kokeili sen hampaita. Haisulia helle haittasi ja hän yhtäkkiä kiiruhti kuistilta pois ja kuinka ollakaan poikani oli juuri reitin varrella, aidosti kauhuissaan. Nyt se tulee ja vie minut!

Kun Haisuli jo vieraili poikani unissakin, aloin kertomaan iltasatua, jossa Muumilaaksoon on muuttanut uusi asukas Könö Mönö, joka osasi pysytellä piilossa. Hän tykkäsi tutustua rauhassa ympäristöön, ennen kuin haluaisi itsensä esitellä. Ainoastaan Haisuliin hän oli tutustunut, ilman ennakkokäsityksiä sen luonteesta. Hän huomasi Haisulin olevan yksinäinen ja oikeastaan aika mukava otus, kun sille antoi mahdollisuuden. Ja samaisena päivänä, kun poika kauhistui Haisulin hyökkäämistä, Könö Mönö tiesi, että hänen aikansa oli koittanut. Hän astuisi esiin piilostaan ja haluaisi kertoa pojalle, ettei Haisuli hänelle pahaa meinannut. Hän haluaisi tutustua Muumilaakson asukkeihin ja huomata kuinka monenlaisia asukkeja laakson mahtuikaan. Toivottavasti hänkin.

Aina lämmin sauna

2005-07-08T20:26:00.000+03:00

Melkein unohdin tärkeän oivalluksen eiliseltä:
Eilen kyllä hymyilytti, kun olin lasten kanssa uimassa. Poika tärisi kylmästä ja sanoi haluavansa syliini, koska olen kuulemma sauna. Tulee lämmin kun istuu sylissä kädet ympärillä. Siinä pieni mies istui ja sihisi leikkien löyhyveden heittämistä. Siskokin innostui saunasta.

:)

2005-07-08T12:33:00.000+03:00

Just sopivasti tarjoilee usein oivia nauruja. Tässä parit linkit hänen blogistaan, jotka oli pakko laittaa tännekin kaiken tilitykseni keskelle:
Salarakkaan ihonpinnassa briljanttia englanninkielen taitoa, OMG. Oikeasti.

Iloinen dokausvideo toi mieleen Sambukan täyteiset baari-illat ja ei, ei kannata liikaa tulella leikkiä...

Viikonloppua kaikille! Niin ja ne,jotka matkaavat ruisrockiin, nostalgiaa löytyypi täältä.

Aamulla

2005-07-08T09:26:00.000+03:00

Kirjoitan tänne vaikkei olisi mitään sanottavaa. Ja sellaisena hetkenä, kun sanon ettei minulla ole mitään sanottavaa, todellisuudessa on niin monia asioita joita haluaisin sanoa. Pohdin valtavasti. Minuutit ovat levottomia.

Nyt minun pitäisi todellisuudessa siivota tyhjää lattiatilaa alakertaan. Poikani saa minulta lahjaksi radio-ohjattavan tänään. Hinta oli hiukan halvempi, kuin olin varautunut. Hyvä niin. Ärsyttää kun en ole ikinä ajanut tuollaisella hienolla radio-ohjattavalla ja minun pitäisi opettaa pikkumies käyttämään autoa.

Ei ole lasten isää paljoa tänä kesänä näkynyt. Isyyshän on näemmä jotain, johon voi heittäytyä aina sopivasti.(siis tässä tapauksessa, ei suinkaan aina) Äitiyttä ei kysellä. Hän tietää, että hoidan. Silloin, kun olimme yhdessä muistan aina niin elävästi sen, kuinka helposti suunnitelmat muuttuivat ja kuinka hän tiesi, että vaikka nyt laittaisi puhelimen kiinni ja dokaisi itsensä tainnoksiin, katoaisi. Minä hoitaisin. Minä olisin olemassa lapsille 24/7. En löysi hanskoja tiskiin. Hän luotti minuun. Heräisin öisin muutaman tunnin välein. Toimisin. Sydän pakahtuneena, romuna. Iloitsisin pikkukätösistä ja loputtomista päiväkävelyistä. Jaksaisin hoivata ja helliä vaikka oma oloni huutaisi tyhjyyttä, yksinäisyyttä. Mistä sitä vahvuutta ammennetaan? Miten saa ne kaikki tuhoontuomitut tunnit tuntumaan mahdollisilta. Miten raskailta askeleet ovat tuntuneet, kun olen yksin joutunut palaamaan tyhjältä juna-asemalta vauvojen kanssa.

Erosta on kulunut pian neljä vuotta. Poika täyttää huomenna viisi. Minulla on suuri vastuu. On minulla paljon rakkautta. Mutta paljon, paljon pelkoja. Voi kun ei tarvitsisi olla niin yksin. Minä itken. Ja kokoan itseni taas aina uudelleen. Missä tulee seinä vastaan, ettei jaksa?

Karmea karma ja hyvä tahto

2005-07-07T20:26:00.000+03:00

Mieleni rauhoittamiseksi (hermorauniopäivä monista syistä, muutamia mukavia hetkiä lukuunottamatta) kuuntelen ihanan kaunista Tehiksen vanhaa sinkkua.
Musiikki on tällä kertaa se vaikuttava elementti, lyriikat eivät sisällä salaisia merkityksiä. Melkein sanoisin, että ylläni on tänään vellonut paha karma. Tai ei nyt kuitenkaan. Mutta En todellakaan haluaisi käyttää vapaapäiviäni siihen, että energiani virtaavat minusta pois. Siihen, että yritän pyytää anteeksi väärinkäsityksiä. Ja tunnen myötätuntoa ja kiukkua, että toisen yritykset tehdä hyvää kääntyvät nurinkurin. Tunnen kiukkua, että mittasuhteet vääristyvät. Haluaisin, että rakkaimmillani olisi hyvä olla. Vähiten haluaisin niitä loukata ketä rakastan. Tälläinen kiukkunoita-akka on vain nyt poikki. Todella poikki. Ja kun tunnen voimattomuutta, niin miksi silloin minun pitääkin miettiä kaikki asiat lävitse mitkä tekevät/(ja vielä naurettavampaa)tulevat tekemään minut voimattomaksi. Relaa babe relaa. Vahvistu. Leuka pystyyn. Nämä ovat oikeasti pieniä murheita.

Ja aivan syyttömät (lue: lapset) saavat osansa turhautuneisuudestani. Tiuskin, olen ajatuksissani. Sain onneksi vietyä sentään lapset uimaan tänään. Huomenna haluan herätä hymyillen.

Mutta, jotta rauha laskeutuisi tukahdettuun alakuloiseen mieleeni, Tehis soikoon. Uudestaan. Molemmat biisit, kauniisti. Minä niiaan.

Edit: Silitin äsken nukkuvan lapsen poskea. En osaa kuvata tunnelatausta, joka sellaisella hetkellä syntyy.
Se on kuin anteeksipyyntö, hiljainen lupaus. Kaikki järjestyy kultaseni.

Hyvä karma

"Sä tulit vastaan kyynel silmin
ja kerroit murheesi
ethän pahastu jos hiljaa pysynkin
ja hiukan ehkä hymyilen.

Mä tiedän kyllä
mennään rantaan ja tartu käteeni
katselen kun lämmin tuuli kyyneleesi hiljaa kuivattaa

Ja mä, mä oon niin varma
on hyvä karma
tässä hetkessä

Sä valita saat
mitä tähteä lähdet seuraamaan
jos hetken vielä siinä oot
löydän silmistäsi totuuden

Ja mä, mä oon niin varma
on hyvä karma
tässä hetkessä."

Kerran Vielä (Tie Yhteen Meidät Vie)
rantakivissä, tammen oksissa
kuiskivan kuulen sen
tuulen viimeisen lempeän
ennen viimoja pakkasen

jos matkustat, tuuli, kaupunkiin
jossa tyttöni asustaa
mekko ruskea yllään
ja sadepisarat hiuksillaan

kerro että häntä odotan
unohtaa et saa
kerro että kerran vielä tie
yhteen meidät vie
yhteen meidät vie

jos myötä syystuulten vieraisille
nyt saapuu tuo neitonen
teen mä hänelle syksyn lehdistä
seppeleen kultaisen

jos kevään aurinko hiuksillansa
taas tulevan hänet nään
silloin vuoteelle kukkien
kanssain painakoon tyttö pään

kerro että häntä odotan...

vaan jos kultansa on hän unohtanut
ja toisen luona jo on
mun kerro taivaaseen lähteneen
minut kuolema korjatkoon

kerro että siellä odotan..."

Muumimaasta terveiset

2005-07-07T16:16:00.000+03:00

Nyt ei ehdi tarinoida tarkemmin, ehkä sitten myöhemmin.

Muumit ovat olleet tämänkin päivän puheenaihe ja tyttö oli nähnyt viime yönä unta muumimaailmasta. Teatteria ei kuulemma enää ollut ja sen tilalla oli jättimäinen pomppulinna, katsomo oli muuttunut ruokailupöytäryhmiksi ja muumit musisoivat ympäriinsä ja osasivat myös puhua. Olimme muuttaneet lähemmäksi muumimaailmaa, jotta sinne pääsisi joka vuosi ainakin yhden kerran, tyttö kertoi.

Mutta juu nyt takapihalle auringon lämpöön takaisin...

Karjaa

2005-07-05T19:30:00.000+03:00

Siivotessa voi löytää hassuja asetelmia. Tai sitten mielikuvituksessani on vikaa. Tässä on jotenkin sellainen karjankuljetusmeininki. Toisella nukella oli vielä joku naru kaulassa. Voi sentään. Hommat jatkuu...

Lapsilla vain voi silmät niin loistaa

2005-07-05T10:18:00.000+03:00

Kiirettä ollut. Viikonlopusta en juuri ehtinyt kirjoittaa, mutta sisälsi mm. loistavia hetkiä veneellä, aurinkoista terassia, keskustelua katolla, kuohuviiniä, kävelyä öisessä kaupungissa, ei krapulaa.

Eilinen päivä meni lasten kanssa puuhastellessa ja puutarhaa tonkiessa. Iltapäivällä lähdimme pikkusiskoni 11-v synttäreille! Ja tänä aamuna pikkusisko/täti saapui aamulla lasten leikkikaveriksi, joten eipä minulla ole mitään tekemistä, heh.

Huomenna on suuri päivä lapsille! He odottavat sitä jo kuin kuuta nousevaa, ovat toivoneet pääsyä muumien mestoille jo monena kesänä. Lähdemme m:n kanssa Muumimaailmaan ja ihastelemaan Naantalia muutenkin. Mukavaa! Jos oikein viihdymme ajattelimme jäädä yöksi, se olisikin varmaan paras vaihtoehto; kiirettömästi ja rennosti. Lapsethan eivät jaksa loputtomasti yhden päivän aikana. Ja aikuisillekin sopisi sellainen sopiva keskittyminen.

Tällä viikolla poikani täyttää 5-vuotta. Gallup osoitti,että turhan moni toivottu vieras on kesänvietossa muualla, joten varsinaiset juhlat järjestän myöhemmin. Tanskan vieraatkin pääsevät silloin juhliin. Suurin toive on radio-ohjattava auto, joten sellainen pitää sopivalla hetkellä käydä salaa hankkimassa.

Nyt pihalle!

Summamutikassa lihapullia

2005-07-04T01:03:00.000+03:00

Lihapullia ala Elukka (tämänkertainen resepti)

Kun teen ruokaa kaikkia ainesosia laitetaan fiilispohjalta, joten tarkkaa reseptiä on vaikea kirjoittaa.

-800 grammaa jauhelihaa (tai enemmän)
-kermaviiliä 2 dl
-kermaa 1-2dl
-ranskalainen sipulikeitto-pussi
-korppujauhoja n. 1 1/2 dl
-2 kananmunaa
-suolaa
-1 oikea sipuli
-valkosipulia
-mustapippuria, tarpeeksi paljon
-pippurisekoitusta
-kuivattuja "chilihiutaleita" tai chiliä muussa sopivassa muodossa
-tuoretta persiljaa silputtuna
-tuoretta basilikaa silputtuna
-fetajustoa (osa pullista sai täytteekseen mozzarellaa)

Kannattaa koepaistaa muutama makupala, jotta saa mausteet kohdalleen.

Elikkä korppujauhot ja sipukeittoaines nesteisiin turpoamaan. Ja sitten muut tuotteet taikinaan huolellisesti, paitsi fetajuustoa vasta sitten kun taikinasta tehdään pullia. Pieni pala fetaa pullan sisään.

Uunissa leivinpaperin päällä paisto molemminpuolin, vaikkapa grillivastuksen alla.(tai paistinpannulla, rasvaisempi vaihtoehto) Sitten vaan nautiskellaan perunoiden ja jonkin oivan kastikkeen kera. Se onkin jo sitten toinen juttu.

Kaikki kotona

2005-07-03T19:03:00.000+03:00

Lapset kotona:)!!!
Ensimmäiset sanat:" äiti, mennään kaivamaan kastematoja". Löydettin aika monta.

Nyt ei raaski istua koneen ääressä, mutta mainio viikonloppu takana.
Ja vuokratontilta tuli pyyntö lihapullareseptistä, laitan senkin myöhemmin.
Tässä kotiinpaluukuvia:

Siirappia ja saappaita

2005-07-01T19:03:00.000+03:00

Tämä ei sovi kellekään: siirappia

Olen saanut tuntea olevani ainutlaatuinen.
m nukkuu lihapulla-ruokaunia ja minä karkasin koneelle. Tein aikas hyviä lihapullia ja mies oli hymyä:)

Tulin niin onnelliseksi, eilen ja tänään, monista asioista. Haluaisin kiivetä katolle huutamaan, että ihanaa, MIES! ggrrhh.

Olin olohuoneessa, kun toisesta huoneesta tuli lempeä pyyntö: "tule tänne antamaan mulle suukko."

Eilen kävimme leffassa katsomassa Maailmojen sodan. Katsottavaa tavaraa, muttei leffatyyppinä ole minulle sitä mieluisinta. Teatterissa räiske pääsee toki oikeuksiinsa. Tuli elävästi mieleen, kun veljeni piirteli lapsena tribodeja.

Ja kotona katsoimme todella upean elokuvan: City of God. Tositapahtumiin perustuvan elokuvan dokumentaarinen tyyli oli mielenkiintoista katsottavaa.

Tänään kävimme ostamassa lapsille kumisaappaita flemari 10:ssä olevasta kiinalaisesta liikkestä, jossa oli erittäin ystävällinen palvelu. Ja hienoja saappaita! Poika sai etanasaappaat ja tytölle löytyi ihanat punaiset leppäkerttusaappaat.

Ennustukset lupasivat paistetta pilvettömältä taivaalta, uhmasimme mustia pilviä ja lähdimme veneellä kastautumaan. Täytyy myöntää, että kesäsade ei minua juuri haittaa. Aurinko kurkisteli ja sade virkisti. Vanhan kaupungin rannalla oli paljon pikkuisia sorsia.

Eilinen fysioterapeutti käynti oli rautaa, sillä tänään voin sanoa ettei minuun ole sattunut. Nyt tuo heräsi tuolta ja pitäisi alkaa valmistautua perjantai illan menoihin.

Ei tästä tullutkaan sittenkään niin siirappia. Huutelen myöhemmin kattojen yllä!

Suloinen symbioosi

2005-06-30T10:19:00.000+03:00

Nukuin syvää unta, tosin unien levottomuus ja jatkuvat käänteet vähentävät levon määrää. En pysty muistamaan kuin muutamia välähdyksiä ja nekin laimenee valveilla. Unen visuaaliset maailmat kaikkoavat. Lauseet hukkuvat.

Unessa jo vuosia, vuosia sitten eronneet ystäväni menivät naimisiin sekavissa olosuhteissa. Lahjoja oli joka puolella. Jättimäisiä aaltovaaseja, kuin ammeita. Morsianta ei unessa juuri näkynyt, sulhanen paistatteli erinomaisuudessaan viskipullo kainalossaan ja oli niin itseään.

Oma mieheni oli unessa masentunut. Sanoin, että testi näyttää negatiivista, en voi olla raskaana. Hän oli sitä mieltä kyllä olen. Huolehti minusta, minä vain bailasin.
Ja kun olin läsnä, olin seksipeto. Olisin mielelläni vanginnut miehen ja käyttänyt häntä päivässä niin paljon sieluni olisi sietänyt, loputtomasti. Masentunutta poloa.

Ovelta ovelle kauppias keskusteli kaaoksen keskellä sanoi, että minun pitää lukea näitä papereita ja kertoa mikä tapaus on oikeudellisesti selkeä, kuka perii mitä ja meneekö se niin. Rastitat vain oikeat vaihtoehdot, perustelet. Faijani tuli puolustamaan minua liian sitkeältä kyselymieheltä (oliko vakuutustenmyyjä vai mikä ihme, sitä en tiedä), murjaisi tyylilleen uskollisena sopivan sarkastisen kommentin. Kaupparatsu poistui mistä oli tullutkin.

En muista mitä kaikkea unessa tapahtui, mutta oli tämä sentään helpompi uni kuin vähän aikaa sitten näkemäni uni, jossa jättiläismarsu raateli minua ranteesta(ei se edes sattunut)ja oksenteli päälleni, sen silmät muuttuivat tulipunaisiksi...

Jääkaappi näyttää liian tyhjältä. Kahvi on jo kylmää. Ryhdistäydyn kohta. Alunperin oli tarkoitus mennä tänään mökille käymään, mutta ilma muistuttaa lähinnä vaikkapa anoppia, joten kaupungissa pysytään. Jos aurinko paistaisi veisin m:n pirtelöbaariin ja ehkä vien vaikkei paistaisi. Iltapäivällä on fysioterapeutti ja onneksi voin sanoa, että selkä on niiii-iin paljon parempi!

Lukemisena minulla on tällä hetkellä: José Luis Peixoto: Tyhjä Taivas
Peixotohan teki/tekee yhteistyötä myös Moonspellin kanssa. Hänen tarinat saivat äänet, musiikin. Suloinen symbioosi.