Neiti Rakas Kaipuu

Olenkohan ajautumassa 30-kympin kriisiinpoikaseen, kun niin herkistyneenä pohdin tulevaisuutta.

Ennen pohdintaa lauantai-illan päivitys. Kyllä, mies oli vielä kipeä:(, mutta päätimme kuitenkin lähteä autolla keikalle. Noh, kuinka ollakaan kumi puhkesi. Siis auton kumi.Keikka oli sellaista, että viisi biisiä jaksoi, mutta alkoi todella puuduttamaan. Mieliala tottakai vaikuttaa paljon, mutta eihän Ajattara nyt sinänsä edusta mitään suurinta suosikkiani. Olisimme halunneet kuulla vain Ilon päivä- biisin. Lähdimme kesken keikan, örisevän laulun säestäessä: Kukaan ei voi paeta kuolemaa...Hih!

Livekeikoista puheenollen mua harmitttaa todella paljon etten koskaan ole nähnyt Opeth:iä livenä. Loistobändi ja kuulemma karisma puree livenäkin. Voih, ja syvä huokaus! Sitä odotellessa..

Niin syvä herkistyneisyys syntyi taas ihanan aamupäivän jälkeen, kun toisen sylissä on vain niin hyvä olla, että rakkauteen haluaisi hukuttautua. Nukkua makeaa unta. Sanoin, että voikun voisi nähdä kymmenen vuoden päähän edes sellaisen pienen välähdyksen, välähdyksen onnea.. Tätä sanoessani kyyneleet alkoivat valua, koska toive siitä että näkisin siellä "kaukana" sen mitä haaveilen, tavallaan sattui, koska ajatus ettei siellä olisi onnea tuntui kovin väärältä. Ja mehdollisuus siitä, että kuva joka välähti olisi totta, tuntui niin hyvältä. Voih kyynel tätä herkkyyttäni, mutta minkäs teet! Muuta ohjetta en kai voi itselleni antaa kuin, että elä hyvin tämä päivä.. Turhaan mietin liikaa, mitä tuleman pitää. On vain tämä hetki. Vaikeuksia ja voittoja on jaettu elämässäni kiitettävästi. Olen valmis paljoon, vähään en koskaan ole alistunut. Mutta herkkyyteni tekee siitä paljon vaikeampaa. Olen valmis. Se tuntuu hyvältä. Itseasiassa.

Mikä on se kaipuu, joka kuiskii minulle, puhaltelee kaulaani. Pitää minut valppaana, mutta haavoittuvaisena? Iloisena, onnellisena, joskus surullisena. Kaipuu, Rakas Kaipuu. Ei nimi miestä pahenna..