Mur! Argh!

Olisin halunnut viettää lempimissunnuntain, ja lähetin kohta kaksi kuukautta lomailemassa olleelle lasteni isälle viestin. Siis en lempimistarkoituksessa vaan, että jos he voisivat ottaa lapset sunnuntaina yökylään. Lomaltapaluu on joko pe tai la, en tiedä varmasti.

Sain äsken häneltä viestin: ei vielä. liian poikki. tietty seuraavana sunnuntaina.

Juuri, kun hehkutin kuinka hienosti yhdessä hoidamme (vaikka monella tapaa se pitääkin paikkansa) Tilanteen mukaan ja fiilisten. No juu, en itse kehtaisi sanoa, että olen liian poikki oltuani pari kuukautta reissussa. Totta kai, he ovat väsyneitä. Sellaista on elämä ja reissaaminen. Vastuu ja (ikävä) ei kysele väsyttääkö. Kurjaa.

Esitin toiveeni, että matka olisi alun perin kestänyt maksimissaan kuukauden, sillä onhan se jo pitkä aika lapsillekin olla isästään erossa. Mutta kaksi kuukautta oli suunnitelma, koska näin He halusivat. Ja pahin mahdollinen ajankohta myös minun kannalta, sillä opinnäytetyön tekeminenkin ajoittui heidän loma-ajalleen. Hienosti olemme pärjänneet, ei siinä mitään, ja apuvoimia on riittänyt! Kiitos vaan kaikille:)

Ja mistä moinen marina, jos kerran sitten seuraavana sunnuntaina kuitenkin saan vapaaillan?! No, silloin on menkat!! Juu, kyllä kaltaiseni nainen joutuu miettimään tällaisia asioita. Nolotus. Eli miehen kaipuusta tämäkin natina! Ja silloisena sunnuntaina järjestän myös tytölle kahdet synttärikutsut, tekemistä siis riittää yllin kyllin.

Ja kyllä ”marisen” eniten oikeastaan siitä, että oikeasti kuohahti, kun tuntuu, ettei toinen edes ajattele toimivansa jotenkin epäkorrektisti. Naiivi minä, odotin vastausta: ”totta kai, siitä onkin jo aikaa. Pian nähdään!” Ehkä lapsistakin olisi kiva viettää aikaa yhdessä mahdollisimman pian. No, eiköhän jokin arkipäivä hän käy hakemassa lapset tarhasta. Ja eipä kai vajaa viikko enää tunnu missään. Joten pian varmaan näkevät. Sitten ainakin kun ei väsytä, heh. Hienoa luksusta lapsille, näkisivätpä äitiäkin aina vain pirteänä, heh! En ole sanonut lapsille mitään ennakkoarvailuja, koska näkevät isänsä. Joten ainoa tuohtunut ja pettynyt olen minä.

Mutta sitä hän ei kysy, koska minulle sopisi vapaailta tai väsyttääkö minua, kenties?

Marisen, rakas päiväkirjani tänne, koska en edes vaivautunut vastaamaan viestiin. Haluan keskustella näistä asioista sopivalla hetkellä, ei kesken loman, tekstarilla. Tiedän, ettei hän toimi noin ilkeyttään, mutta muiden elämään eläytymiskyky on jotenkin aika ankealla tasolla, toisinaan.

Ja ei, en ole vielä ilmoittanut m:lle, ettei toivomamme yhteinen sunnuntailöhöily onnistu. Keksitään jotain muuta! Jopas helpotti, tämä avautuminen!