Pesä
Aika loistava fiilis, kun ei tarvi juosta tänään yhtään mihinkään! Saa olla rauhassa kotona lasten kanssa. Olen tosin puuhastellut koko päivän, siivonnut alakerrassa, muutellut sisustusta ja tehnyt ruokaa. Ja upea ilma ulkona, houkutteli takapihan kimppuun. En ole koko talvena tehnyt siellä lumitöitä! Minä laiskimus. Joten ajattelin auttaa aurinkoa edes hiukan. Lumen alla oli lehtien peitossa paleltumatonta vihreää kasvustoa:)Oikein savage garden, viime keväänä lumen alta paljastui hengissä säilynyt orvokki. En jaksanut koko urakkaa tehdä, mutta alku hyvä. Lapset leikkivät, että heillä on jäätelökioski ja tekivät herkkuannoksia samalla, kun heittelin painavaa lunta metsään. Kävimme myös pellolla ja metsässä kävelyllä.
Nautin tälläisistä päivistä todella. Pesänrakennusviettipäivä. Tosin tälläisinä päivinä korostuu, että on yksinhuoltaja. Vaikka toisaalta se on juuri ihanaa, että itse huolehdit ja päätät kuinka teet. Ja oma syyni jos on tekemättä. Voin nalkuttaa itselleni, hehe. MUTTA olisipa ollut mukava lapioida takapihan uppohankia Miehen kanssa yhdessä.Ja kun lapset menevät nukkumaan illalla, voisi vaikka lämmittää saunan, jutella, nauttia -kaksin. Olen tänään varmaan täällä yksin. Olen.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home