Kiss Nro 1
Uusi yritys. No niin. Bittiavaruudesta takaisin..ainakin osittain, sen mitä muistan.
Kyllä se on tulossa, ehdottomasti, kevät nimittäin! Aamulla vein lapset pulkalla päiväkotiin ja paluumatkalla kadun paljasta pintaa oli jo paljon näkyvissä. Taitaa olla tämän talven pulkkailut pulkassa...
Viikonloppu sujui rauhallisesti. Lapset menivät lauantaina vaarille yökylään. Alunperin oli tarkoitus juhlia, mutta päädyimme viettämään leppoisaa iltaa sohvalla elokuvien ja keskustelujen parissa. Pedon sydän oli loistava elokuva. Kello oli varmaan puoli seitsemän, kun pääsimme nukkumaan, joten valvomisen puolesta oli kuin olisi ollut vielä jatkoillakin.
Sunnuntaiaamuna sain parhaita suudelmia ikinä! Tai niin minä ainakin luulen. Vai tuntuuko se aina niin hyvälle, kun on onnellisen rakastunut?! Ehkäpä muistini pätkii.. Tai jospa en ole ollut näin onnellinen ikinä. Mukava ajatus! Jossittelut kruunatkoon se tosiasia, että ehkäpä suumme vain sopivat yhteen ja herra komistus tietää mitä tekee!
En tietenkään voi kirjoittaa tänne kaikkea mitä haluaisin. Mutta ajatukseni on, että jokin pieni kuvaus päivän tapahtumista terästää muistiani, kun joskus tulevaisuudessa tätä luen ja sanat palauttavat mieleen päivän kokonaisuudessaan mahdollisimman elävästi.
Olen yrittänyt pitää paperista, oikeaa päiväkirjaa, mutta olen huomannut kuinka kirjoitukset ovat aina niitä syvimpien vesien synkissä fiiliksissä dramaattisin sanakääntein rustattuja tunnetiloja. Ja kirjoittelussa vuoden tauko ja padam! taas epämääräinen synkkä hajatelma koristaa muuten niin tyhjiä sivuja. Ei, en sano että suru ja vaikeudet ovat kiellettyjä asioita. Mutta jos tekstiä syntyy vain huonoissa fiiliksissä, ne iloiset muistot ovat vain aivoparkojen varassa. Pelottavaa.
Ja sitäpaitsi tänne en voi kirjoittaa kaikkein surullisimpia, vaikeita asioita, ainakaan kovin yksityiskohtaisesti. Joten iloisemmille, joskin sensuroiduille, tapahtumille jää enemmän tilaa. Se sopii!
Ja anteeksi rakas päiväkirjani, joka pölytyt salaisessa piilopaikassasi, olen onnellinen!
Tänään.
Kyllä se on tulossa, ehdottomasti, kevät nimittäin! Aamulla vein lapset pulkalla päiväkotiin ja paluumatkalla kadun paljasta pintaa oli jo paljon näkyvissä. Taitaa olla tämän talven pulkkailut pulkassa...
Viikonloppu sujui rauhallisesti. Lapset menivät lauantaina vaarille yökylään. Alunperin oli tarkoitus juhlia, mutta päädyimme viettämään leppoisaa iltaa sohvalla elokuvien ja keskustelujen parissa. Pedon sydän oli loistava elokuva. Kello oli varmaan puoli seitsemän, kun pääsimme nukkumaan, joten valvomisen puolesta oli kuin olisi ollut vielä jatkoillakin.
Sunnuntaiaamuna sain parhaita suudelmia ikinä! Tai niin minä ainakin luulen. Vai tuntuuko se aina niin hyvälle, kun on onnellisen rakastunut?! Ehkäpä muistini pätkii.. Tai jospa en ole ollut näin onnellinen ikinä. Mukava ajatus! Jossittelut kruunatkoon se tosiasia, että ehkäpä suumme vain sopivat yhteen ja herra komistus tietää mitä tekee!
En tietenkään voi kirjoittaa tänne kaikkea mitä haluaisin. Mutta ajatukseni on, että jokin pieni kuvaus päivän tapahtumista terästää muistiani, kun joskus tulevaisuudessa tätä luen ja sanat palauttavat mieleen päivän kokonaisuudessaan mahdollisimman elävästi.
Olen yrittänyt pitää paperista, oikeaa päiväkirjaa, mutta olen huomannut kuinka kirjoitukset ovat aina niitä syvimpien vesien synkissä fiiliksissä dramaattisin sanakääntein rustattuja tunnetiloja. Ja kirjoittelussa vuoden tauko ja padam! taas epämääräinen synkkä hajatelma koristaa muuten niin tyhjiä sivuja. Ei, en sano että suru ja vaikeudet ovat kiellettyjä asioita. Mutta jos tekstiä syntyy vain huonoissa fiiliksissä, ne iloiset muistot ovat vain aivoparkojen varassa. Pelottavaa.
Ja sitäpaitsi tänne en voi kirjoittaa kaikkein surullisimpia, vaikeita asioita, ainakaan kovin yksityiskohtaisesti. Joten iloisemmille, joskin sensuroiduille, tapahtumille jää enemmän tilaa. Se sopii!
Ja anteeksi rakas päiväkirjani, joka pölytyt salaisessa piilopaikassasi, olen onnellinen!
Tänään.
posted by ~e~ at 9:00 PM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home