Leikitkö mun kaa?

Eilisten vastoinkäymisten (mm. huonossa kelissä n. 300 km for nothing) ja kamalan hedarin jälkeen, tänään elämä tuntuu taas hyvältä! Päänsäryn suurin merkitys on sen jälkeinen elämä ja oivallus: Ah, kuinka on mainio elo-olo!

Istuessani eilen raatona suihkun lattialla tulikuumaan veden lihaksia parantavassa voimassa, tyttäreni (pian 6 v.) tuli kertomaan kuinka ihanaa ja kivaa pusuhippa on, kuinka hän onnistui pussaamaan kunnolla Killeä. Kysyin, että onko hän ihastunut Killeen. Kuulemma Ville on suosikki. Tyttö hihitti ja juoksi pois, palatakseen pian takaisin hymyillen. Tyhmän uteliaana äitinä oli pakko kysyä, että miksikäs sitten pussailet "Killeä" jos "Ville" on suosikki. "No, Ville oli jo mennyt kotiin ja sitäpaitsi sitä on hankala pussata. Kille antaa pusssata. Joten varoiksi vain pussasin. Sanoin kyllä Killelle, että varoittaa Villeä huomenna aamulla, sillä kun tulen päiväkotiin aion pussata Villeä." Hymyilytti suihkun lattialla.

Aika meininkiä pikku ihmisillä, mutta ainakin se on aitoa, vilpitöntä iloa. Ja tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun kuulin päiväkodin pusuhippaleikeistä.
"Pidämme poikaa paikalla, toinen voi pussata, kun toinen pitää kiinni".

Tässä kohtaa yksi sun toinen isompi mies jo huokailisi, jos naiset yhteistuumin turmelisivat viattomalla suudelmalla. Aikuisten pitäisi myös leikkiä enemmän. Yhteistuumin. Rehellisesti.

Hauskaa ja leikkisää viikonloppua! Hmm ~e~

päivän soundtrack: Mobyn Hotel