Viikonloppu Rewind
Hips ja hei! Näin se viikonloppu vain meni vauhdilla. Perjantai-iltana pysyttelimme tiivisti sohvalla. Oli vain sellainen olo, ettei jaksa lähteä minnekään. Lauantaina vietin päivää S:n kanssa, jätin komistuksen pelaamaan tuota ilmiömäistä peliä, joka meinaa uhkata jo viehätysvoimaani. Yritin kyllä mainita, että kuinka ihmeellistä ja kohtalon johdatusta, että "keijukaistestissa mulle tuli samanlaiset korvat kuin sun pelihahmolla ". Ihmettelin alunperin miehen roolihahmovalintaa (nainen), mutta totuushan on että pelaajan hahmon pakarat on se mitä lähinnä näet, ah! kuinka poikamaisen suloista! Mutta vaikka peli on kyllä vienyt huomiota, niin toisaalta väliajoilla olen saanut tehohuomiota, hui.
Niin siis vietin lauantaina aikaa aina niin kauniin S:n kanssa, kierreltiin kaupungilla, istuttiin kahviloissa ja käytiin Himalayassa mainiolla lounaalla. "Pelin väliajalla" kävin kainalossa ja syötiin illalla vielä hyvät pihvit rosmariinioksilla kaunistettuna. Oltiin sovittu, että baarissa nähdään vasta myöhemmin, että pojat ja tytöt saavat omaa aikaa. Näimme yöllä Rocksissa ja neljältä vielä 81:n talleille. No, onneksi en juonut juurikaan koko illan aikana ja talleillakin vain kuumaa kaakaota, sillä sunnuntaina oli tärkeä päivä. LAPSET TULI KOTIIN!!!:) Ihanaa, voi niitä rakkaita pienokaisia:).. jatkuu myöhemmin..sillä uppo-nallen tarinat jatkuvat..

0 Comments:
Post a Comment
<< Home