Neito eksyy polulta
Pikipeikko
Aikaisemmin laitoin kuvan piirtämästäni Sini Siivestä, joten tässäpä Piki Peikko. Työstämme kuvia yhdessä opinnäytetyö-projektin parissa, Pikipeikko ei ole käsialaani. Kokosin tämän kuvan piirroksistamme. Hauska veijari tuo peikon poika:)
Luin tässä yhtenä aamuna bussissa Trendilehden artikkelia kidult-ilmiöstä, kun aikuisia lapsettaa. On tämän projektin aikana jo muutaman kerran käynyt mielessä kuinka sitä haluaakin eläytyä satumetsän tunnelmiin. Lapsellisen ihanaa puuhaa, mutta pitkäjänteistä ja tarkkaa.Mutta on se vaan kiva piirrellä ja suunnitella lasten satupeliä!
Tänään kun saimme intron lähes valmiiksi, tuumasin että haluaisin asua tuolla.
Unisella kukkaniityllä. Juoksentelisin ohuessa mekossa. Tuuli olisi aavistuksen kylmää, mutta tuoksuisi satojen salaisuuksien huminalta; ja maistuisi metsämarjoilta. Juoksisin kevyin askelin kohti metsää. Metsästä kuuluisi ääniä. Tuulen laulua, rasahduksia. Määrätietoisia, vahvoina kantautuvia askelia. Odottaisin sydän pamppaillen, joko Metsän Valtias on etsimässä viatonta neitoa... ;)
Mutta se onkin sitten jo eri juttu. >huokaus<

0 Comments:
Post a Comment
<< Home