Catwalk nostalgiaa metsässä
"Eikö avaruudessakaan kissavalta lakkaa,
haistan täällä jossakin kissankakkaa..", Laulava lintukoira pohtii Uppo-Nallen seikkailuissa.
Arkeen on palattu. Kiireen ja luovuuden ristitulessa mennään, illalla käperrytään sänkyyn ja luetaan. Pienet nuhanenät haluavat kainaloon. Hymyilevät.
Eilen käytiin korvalääkärissä. Pojalla on voimaa ja tahtoa annettu sitten oikein urakalla, taas tarvittiin lisävoimia, että kaveri saatiin edes jotenkin pysymään paikoillaan. Kerran ikävä haaveri korvien tarkastamisessa ja sen jälkeen se onkin ollut sellaista tahtojen taistoa ettei heti uskoisi. Poikaparka luulee lääkärin olevan tuhma ja ilkeä tyyppi: Jalat heiluen huuto raikasi: tyhmä lääkäri! Mahtoi seuraavilla pienillä potilailla olla pissat housussa odotushuoneessa, kun kuuntelivat hysteeristä itkua ja parua. Huh! Mutta yllättävää oli ettei ollut korvatulehdusta, kerrankin. Hyvä niin!
Oikeastaan oli jotenkin nostalginen päivä, kun sai olla arkena lasten kanssa kotona aivan kuin silloin aikaisemmin. Tein oikein uunilohta ja ostin uuden viherkasvin. Istuttiin keittiössä ja juteltiin mukavia.
"Jouduin" kyllä vähän duuniakin tekemään. Sunnuntaina otimme ystäväni vaateliikettä varten mainoskuvia, mutta piti ottaa joitakin lisää. Takapihan metsässä tuli sitten oltua tovi mallina ja illalla työstin esitettä. Nykyään mallit tekevät painovalmiit esitteet.:)Monipuolista toimenkuvaa, mukavaa! Uncle Sam oli illan sana. Muutaman viikon kuluttua puoti aukaisee ovensa Kaisaniemessä.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home