Aamuruuhkan taikaa

Työmatkat tuntuvat aika erilaisilta musiikkia kuunnellen. Rytmi, musiikin tunnelma ja ulkopuolisten äänten mykistyminen värittävät ihmisvilinää usein niin eri tavalla.

Aamuisin ihmisiä istuu bussissa, junassa. Joskus mietin, että heillä kaikilla on elämä ainutlaatuisine kokemuksineen, niin hyvässä kuin pahassa. Mietin mitä he ajattelevat. Katselen. Jos kuulisin kaikkien ajatukset, se kakofonia olisi varmasti mieletön. Laitan musiikkia kovemmalle.

Joidenkin ihmisten katseessa on enemmän syvyyttä kuin toisten. Jonkun kasvojen uurteet näyttävät kiukkuisilta ja toisella uurteiden pehmeys kertoo elämästä. Kokemuksesta. Jotkut tytöt näyttävät aivan keijukaisilta, sellaisilta että tanssivat öisin metsissä läpinäkyvissä harsoisissa hameissaan. Tänä aamuna sellaisia ei tosin näy. Valitettavasti.

Vanhus kävelee pienen koiran kanssa. kertookohan hän sydänsurunsa sille ja syöttää salaa lakritsia. Niin minä luulen. Vauva itkee vaunuissaan, äidistä vaistoaa lievää levottomuutta.

Nyt on mobyn vuoro laulaa: "babe, dream about me". Mies katselee minua vastapäätä istuen. Minä katselen ikkunasta.

Reippain askelin kävelen rautatieasemalta kohti ratikkaa. Tänään en kerkeä kävelemään töihin. Ratikkapysäkin penkillä makaa mies, ahavoitunut iho. Likainen. Haisee. Ratikka on pysäkillä paikoillaan, katselen sen ikkunasta ulos. Tunnelma muuttuu, kuin salaman iskusta. Näkymä saa uusia ulottuvuuksia. Korviini kuuluu kehtolaulumaista, kaunista musiikkia. Mies makaa penkillä sikiöasennossa, kädet posken alla hän uinuu. Näen mielikuvan, että hänkin on ollut aivan pieni ihminen, jonkun äidin ja isän lapsi. Surullista. Kuihtuisinpa pois minä pilaantunut romu, hänen unestaan kantautuu kehtolaulun lävitse. Uinu, kehtolaulu heijaa.

Kohta olen jo töissä.