Näenkö, maistanko?
Huutelenko vuorille omiani, tukahdutanko vaistoni. Juoksenko vai kävelen ylväästi? Konttaanko? Elän tunteeni vahvasti.
Ihmettelen toisinaan ihmisten ajatusmaailmoja. Näennäistä kykyä lokeroida asioita, tunteita, hetkiä.
Lapsuusajoista asti olen ihaillut isoisääni. Selkörankaista, ryhdikästä sydämellistä miestä. Hän on Luottamusta herättävä, väkevä kuin kallio, mutta läheisten eteen kaiken tekevä. Saan olla kiitollinen, että olen saanut viettää lapsuuteni hetkiä ihmisen kanssa, jota voin vilpittömästi arvostaa. Sillä niin monet tarinat, joita olen saanut/joutunut todistamaan ovat olleet aivan jotain muuta. Isoisäni ansiosta jaksan uskoa rakkauteen ja siihen, että kunnioitan läheisiäni. Isoisäni on antanut minulle miehen mallin. Hän kunnioittaa ihmisten tunteita ja ennenkaikkea on epäitsekäs. Nykymaailman perisynti on itsekkyys. Kyky ja rohkeus kohdata elämää sen raadollisuudessa on usein kadoksissa. Uskallus, heittäytyminen. Nykyään peruselämä taitaa olla liian helppoa, arvostus vähenee. Levottomuus, juurettomuus syö pohjaa rakentaa elämäänsä.
Minulla on jonkinlainen päättäväisyys kadoksissa, johtunee siitä että yhteinen nauru, ihon pinta, kosketus ja yhteinäisyyden tunteet monissa asioissa ovat niin vaikuttavia.Tunteet niin vahvoja. En usko pelkkää puhetta. Uskon niihin hetkiin. Uskon, että niiden sisällä on ainutlaatuinen hieno persoona, minulle rakas, maailman rakkain. Niin minä luulen. Ja siksi olen olemassa hänelle, yritän olla. Yritän ymmärtää paljon, vaikka vähempikin riittäisi. Kun katson häntä, pystyn katsomaan tulevaisuuteen, kauas. Näen kauniin harmaapartaisen miehen. Näen myös monella tavalla haavoittuneen ihmisen. Sellaisiahan me olemme.
Uskon tekoihin.
Tekoihin.
Mutta tulen vakavasti miettimään arvokkuuttani.
Ihmettelen toisinaan ihmisten ajatusmaailmoja. Näennäistä kykyä lokeroida asioita, tunteita, hetkiä.
Lapsuusajoista asti olen ihaillut isoisääni. Selkörankaista, ryhdikästä sydämellistä miestä. Hän on Luottamusta herättävä, väkevä kuin kallio, mutta läheisten eteen kaiken tekevä. Saan olla kiitollinen, että olen saanut viettää lapsuuteni hetkiä ihmisen kanssa, jota voin vilpittömästi arvostaa. Sillä niin monet tarinat, joita olen saanut/joutunut todistamaan ovat olleet aivan jotain muuta. Isoisäni ansiosta jaksan uskoa rakkauteen ja siihen, että kunnioitan läheisiäni. Isoisäni on antanut minulle miehen mallin. Hän kunnioittaa ihmisten tunteita ja ennenkaikkea on epäitsekäs. Nykymaailman perisynti on itsekkyys. Kyky ja rohkeus kohdata elämää sen raadollisuudessa on usein kadoksissa. Uskallus, heittäytyminen. Nykyään peruselämä taitaa olla liian helppoa, arvostus vähenee. Levottomuus, juurettomuus syö pohjaa rakentaa elämäänsä.
Minulla on jonkinlainen päättäväisyys kadoksissa, johtunee siitä että yhteinen nauru, ihon pinta, kosketus ja yhteinäisyyden tunteet monissa asioissa ovat niin vaikuttavia.Tunteet niin vahvoja. En usko pelkkää puhetta. Uskon niihin hetkiin. Uskon, että niiden sisällä on ainutlaatuinen hieno persoona, minulle rakas, maailman rakkain. Niin minä luulen. Ja siksi olen olemassa hänelle, yritän olla. Yritän ymmärtää paljon, vaikka vähempikin riittäisi. Kun katson häntä, pystyn katsomaan tulevaisuuteen, kauas. Näen kauniin harmaapartaisen miehen. Näen myös monella tavalla haavoittuneen ihmisen. Sellaisiahan me olemme.
Uskon tekoihin.
Tekoihin.
Mutta tulen vakavasti miettimään arvokkuuttani.
posted by ~e~ at 8:52 PM
2 Comments:
Hei,
Kirjoitit vaikuttavia sanoja rakkaudesta ja kunnioituksesta.
Kukaan ei ole koskaan sanonut, että näkisi mut tulevaisuudessa jotenkin vahvana näkynä. Ehkä joku en nähnytkin, mutta ei ole sanonut.
Mutta jäin miettimään mikä tekee arvokkuutesi kyseenalaiseksi? -V-
Viimeksi kuulin rakkauden vaikuttavuudesta joskus yläasteikäsenä, kun ope sanoi arvosteluissaan (tuli 10+), että kirjoitan kypsästi ja vahvasti rakkaudesta sortumatta ylisiirappisuuteen tai kaikenkieltävään pessimismiin. Pitääkin etsiä tuo ainekirjoitus, jospa vielä löytyisi. Kymmenen sivua rakkauden myyteistä..
Lukisipa opettaja näitä, eipä edistystä ole tapahtunut, heh. Päinvastoin.
Arvokkuusasia menee monimutkaiseksi ja en halua kuitenkaan puida ihmissuhteita perin pohjin täällä. Ja saan kyllä arvostusta, mutta joudun liikaa miettimään peruasasioita. Se ei voi olla hyvä. Mutta pidän itseäni arvokkaana, sitä en tarkoittanut.
Post a Comment
<< Home