Karmea karma ja hyvä tahto

Mieleni rauhoittamiseksi (hermorauniopäivä monista syistä, muutamia mukavia hetkiä lukuunottamatta) kuuntelen ihanan kaunista Tehiksen vanhaa sinkkua.
Musiikki on tällä kertaa se vaikuttava elementti, lyriikat eivät sisällä salaisia merkityksiä. Melkein sanoisin, että ylläni on tänään vellonut paha karma. Tai ei nyt kuitenkaan. Mutta En todellakaan haluaisi käyttää vapaapäiviäni siihen, että energiani virtaavat minusta pois. Siihen, että yritän pyytää anteeksi väärinkäsityksiä. Ja tunnen myötätuntoa ja kiukkua, että toisen yritykset tehdä hyvää kääntyvät nurinkurin. Tunnen kiukkua, että mittasuhteet vääristyvät. Haluaisin, että rakkaimmillani olisi hyvä olla. Vähiten haluaisin niitä loukata ketä rakastan. Tälläinen kiukkunoita-akka on vain nyt poikki. Todella poikki. Ja kun tunnen voimattomuutta, niin miksi silloin minun pitääkin miettiä kaikki asiat lävitse mitkä tekevät/(ja vielä naurettavampaa)tulevat tekemään minut voimattomaksi. Relaa babe relaa. Vahvistu. Leuka pystyyn. Nämä ovat oikeasti pieniä murheita.

Ja aivan syyttömät (lue: lapset) saavat osansa turhautuneisuudestani. Tiuskin, olen ajatuksissani. Sain onneksi vietyä sentään lapset uimaan tänään. Huomenna haluan herätä hymyillen.

Mutta, jotta rauha laskeutuisi tukahdettuun alakuloiseen mieleeni, Tehis soikoon. Uudestaan. Molemmat biisit, kauniisti. Minä niiaan.

Edit: Silitin äsken nukkuvan lapsen poskea. En osaa kuvata tunnelatausta, joka sellaisella hetkellä syntyy.
Se on kuin anteeksipyyntö, hiljainen lupaus. Kaikki järjestyy kultaseni.

Hyvä karma

"Sä tulit vastaan kyynel silmin
ja kerroit murheesi
ethän pahastu jos hiljaa pysynkin
ja hiukan ehkä hymyilen.

Mä tiedän kyllä
mennään rantaan ja tartu käteeni
katselen kun lämmin tuuli kyyneleesi hiljaa kuivattaa

Ja mä, mä oon niin varma
on hyvä karma
tässä hetkessä

Sä valita saat
mitä tähteä lähdet seuraamaan
jos hetken vielä siinä oot
löydän silmistäsi totuuden

Ja mä, mä oon niin varma
on hyvä karma
tässä hetkessä."


Kerran Vielä (Tie Yhteen Meidät Vie)
rantakivissä, tammen oksissa
kuiskivan kuulen sen
tuulen viimeisen lempeän
ennen viimoja pakkasen

jos matkustat, tuuli, kaupunkiin
jossa tyttöni asustaa
mekko ruskea yllään
ja sadepisarat hiuksillaan

kerro että häntä odotan
unohtaa et saa
kerro että kerran vielä tie
yhteen meidät vie
yhteen meidät vie

jos myötä syystuulten vieraisille
nyt saapuu tuo neitonen
teen mä hänelle syksyn lehdistä
seppeleen kultaisen

jos kevään aurinko hiuksillansa
taas tulevan hänet nään
silloin vuoteelle kukkien
kanssain painakoon tyttö pään

kerro että häntä odotan...

vaan jos kultansa on hän unohtanut
ja toisen luona jo on
mun kerro taivaaseen lähteneen
minut kuolema korjatkoon

kerro että siellä odotan..."