Liikkuva linna

Kävelin eilen leijuen elokuvateatterisalista ulos. Jäimme istumaan teatterin sohville sylikkäin, juttelemaan. Ihmiset heijastuivat teatterin kattoon ja muutenkin oli epätodellinen olo.

Hayao Miyazakin Liikkuva linna oli elokuva, joka tehosi aisteihini ja loi hetkittäisiä huuman tunteita ja tarjosi visuaalista ilotulitusta. Pahalle näytettiin hyvää ja vanhuus syvensi elämän ymmärrystä, lohtua. Turhamaisuudestakin joku osasi kasvaa ulos.



En tässä viitsi kertoa juonellisia yksityiskohtia tai sen puutteita, mutta voi nyyh! minuun tämä toimi! Linkissä olevalla kotisivulla soi elokuvasta musiikkia ja minä matkaan ajatuksissani liikkuvaan linnaan, jossa asuu omalaatuinen perhe.

Ja me kaikki voisimme asustaa tuossa linnassa ja nähdä maailmaa hiukan toisin, ainakin välillä. Tämän haluan nähdä uudelleen! Ja varmasti löytää lisää sisältöä tarinasta. Tässä vielä toinen linkki.


Tälläisenä päivänä - uudesti syntyneenä- usvaisen Helsingin edustalla oli melkein näkymätön saari, joka näytti sinisen hohtavalta. Tuuli puhalsi lämpimästi. Siellä oli naurua ja hymyä. Niin ja minä. Sinäkin.