Kalastajia
POikani, 5, kertoi aamulla nähneensä viime yönä pahaa unta.
Äiti oli pudonnut koskeen ja meinasi hukkua sinne. Hän auttoi minua ojentamalla kätensä, mutta putosi itsekin. Mutta minä sain sitten pelastettua hänet. Kalastaja käski pojan mennä autotielle. Poika sanoi ettei halua eikä saa mennä. Äiti otti kalastajaa niskasta kiinni oikein kovaa ja sanoi ettei tuollaista saa käskeä. Kalastaja lupasi ettei tee niin uudestaan.
Lapsi kysyi minulta kerrottuaan unestaan: miksi kalastajat käskevät lasten mennä autotielle? Sanoin, että unessa voi tapahtua kaikenlaista ja etten ole kuullut kalastajista, jotka käskevät tehdä niin. Oli hän taistellut kilven avulla hirviöitäkin vastaan samassa unessa. Hirviöt kuulemma soittivat ovikelloa taukoamatta. Ja poika vangitsi ne lukkojen taakse.
Lapsi jatkoi kalastajasta kertomista: m oli pukeutunut kalastajan asuun. Siis oliko m kalastaja, kysyn järkyttyneenä.
- Joo, mutta m vain vitsaili ja ei se ollut m, koska se oli pukeutunut kalastajan asuun, lapsen huoleton vastaus kuului.
Minä jäin miettimään keitä olemme naamioidemme takana? Tai kuinka monta roolia meillä on ulospäin. Kun olen punahilkan asussa olenko jotain aivan muuta kuin susiasussani, vaikka olenkin siellä. Niin, ihmisellä on kyllä niin paljon eri rooleja, luonteenpiirteitä. Mutta kyllä, vastuu on kannettava teoistaan oli sitten hilkka tai susi. Joskus molempia. Pitäisi todella tutustua omiin mielensä ja sielunsa lokeroihin syvällisesti. Siellä ei olla todellakaan yksin, kaikkine vivahteineen.Ja suuri haaste itselleni olisi jotenkin pystyä paremmin ymmärtämään
tunteitani ja tekojani. Ja oltava rohkea.
Outoa, että olimme juuri puhuneet m:n kanssa perjantaina (siis ei lasten kuullen)jos hän hukkuisi koskeen tulevalla matkallaan ja löytyisi syksyn lehtien ympäröimänä. Joo, on meillä keskustelut. Hän ihan itse aloitti. Hän kaipasi ilmeisesti sympaattisia sanojani siitä kuinka jäisin kaipaamaan. Visualisoimme tuskaa ja romantisoimme asioilla, joilla ei todellakaan edes pitäisi. Minun ei tarvinnut kuin ajatella näkyä ja olin kyynelissä. Olen kyllä herkkä. Ja hän ylevöityi ajatuksesta ajatellessaan kuinka julistaisin suurta rakkauttani. Kuin tässä elämässä, jota yritän opetella elämään. Hän haluaisi viikinkihautajaiset. Sanoin, ettei ole hänen aikansa vielä mennä, sillä olen nähnyt oikein elävästi näyn missä hän on vanha mies.
Minä en vielä haaveile hautajaisistani. Onneksi. Ja tällä hetkellä pohdin asioita todella paljon. Täällä etäällä. Arvostamiani asioita jo _eläessäni_, aika tärkeää onnellisuutta pohdittaessa. Onnen poluilla. Surussakin.
Tyttö haluaisi lähteä tänään koskelle retkelle. Ehkä raitis ilma tekisikin oikeasti hyvää! Siellä koskella on kalastajiakin:) Kuriin moiset!
Äiti oli pudonnut koskeen ja meinasi hukkua sinne. Hän auttoi minua ojentamalla kätensä, mutta putosi itsekin. Mutta minä sain sitten pelastettua hänet. Kalastaja käski pojan mennä autotielle. Poika sanoi ettei halua eikä saa mennä. Äiti otti kalastajaa niskasta kiinni oikein kovaa ja sanoi ettei tuollaista saa käskeä. Kalastaja lupasi ettei tee niin uudestaan.
Lapsi kysyi minulta kerrottuaan unestaan: miksi kalastajat käskevät lasten mennä autotielle? Sanoin, että unessa voi tapahtua kaikenlaista ja etten ole kuullut kalastajista, jotka käskevät tehdä niin. Oli hän taistellut kilven avulla hirviöitäkin vastaan samassa unessa. Hirviöt kuulemma soittivat ovikelloa taukoamatta. Ja poika vangitsi ne lukkojen taakse.
Lapsi jatkoi kalastajasta kertomista: m oli pukeutunut kalastajan asuun. Siis oliko m kalastaja, kysyn järkyttyneenä.
- Joo, mutta m vain vitsaili ja ei se ollut m, koska se oli pukeutunut kalastajan asuun, lapsen huoleton vastaus kuului.
Minä jäin miettimään keitä olemme naamioidemme takana? Tai kuinka monta roolia meillä on ulospäin. Kun olen punahilkan asussa olenko jotain aivan muuta kuin susiasussani, vaikka olenkin siellä. Niin, ihmisellä on kyllä niin paljon eri rooleja, luonteenpiirteitä. Mutta kyllä, vastuu on kannettava teoistaan oli sitten hilkka tai susi. Joskus molempia. Pitäisi todella tutustua omiin mielensä ja sielunsa lokeroihin syvällisesti. Siellä ei olla todellakaan yksin, kaikkine vivahteineen.Ja suuri haaste itselleni olisi jotenkin pystyä paremmin ymmärtämään
tunteitani ja tekojani. Ja oltava rohkea.
Outoa, että olimme juuri puhuneet m:n kanssa perjantaina (siis ei lasten kuullen)jos hän hukkuisi koskeen tulevalla matkallaan ja löytyisi syksyn lehtien ympäröimänä. Joo, on meillä keskustelut. Hän ihan itse aloitti. Hän kaipasi ilmeisesti sympaattisia sanojani siitä kuinka jäisin kaipaamaan. Visualisoimme tuskaa ja romantisoimme asioilla, joilla ei todellakaan edes pitäisi. Minun ei tarvinnut kuin ajatella näkyä ja olin kyynelissä. Olen kyllä herkkä. Ja hän ylevöityi ajatuksesta ajatellessaan kuinka julistaisin suurta rakkauttani. Kuin tässä elämässä, jota yritän opetella elämään. Hän haluaisi viikinkihautajaiset. Sanoin, ettei ole hänen aikansa vielä mennä, sillä olen nähnyt oikein elävästi näyn missä hän on vanha mies.
Minä en vielä haaveile hautajaisistani. Onneksi. Ja tällä hetkellä pohdin asioita todella paljon. Täällä etäällä. Arvostamiani asioita jo _eläessäni_, aika tärkeää onnellisuutta pohdittaessa. Onnen poluilla. Surussakin.
Tyttö haluaisi lähteä tänään koskelle retkelle. Ehkä raitis ilma tekisikin oikeasti hyvää! Siellä koskella on kalastajiakin:) Kuriin moiset!
posted by ~e~ at 10:51 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home