Makuja

Työharjoittelu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Ja on mukava kävellä aamulla Helsingin kaduilla. Kesällä ei ehkä enää hymyilytä lukittautua toimistoon, mutta osaapa sitten vapaahetkistä nauttia täydellä antaumuksella.

Tämän hetkisessä tilanteessa varmaan osa hyvästä fiiliksestä johtuu siitä, että selvisi/n/mme kouluun raahautumisesta ja MINUN EI ENÄÄ tarvitse matkustaa n. 160 km päivässä! Muistelen suorastaan kaiholla niitä itkuisia aamuja, jolloin kuuden jälkeen vaelsimme läpi myrskyjen, tuulen ja tuiskeen. En enää jaksaisi, tiedän sen. Aikansa kutakin, ehkäpä tätä oli juuri sopivasti, vieläpä niin, että asiaa osaa arvostaa. Eikä kukaan osapuoli ole joutunut kuitenkaan tekemään kohtuuttomia uhrauksia ja opettajan armollinen ymmärrys antoi meille viimeisinä aikoina luvan nukkua pidempään. Siis melkein valmista:), enää kolme näyttöä suorittamatta ja tämä n. puolen vuoden harjoittelu. Huh! Oikeasti on tosi hyvä fiilis. Voi ja täytyy olla tyytyväinen! Kodinhoito on kyllä retuperällä. Inhimillisyyttä ja luovaa laiskuutta, uskotttelen. Kirpputorille olisi vaikka mitä.

Kävin m:n kanssa töiden jälkeen yhdessä kaupassa ja hänen ideansa oli,että mennään mun luokse syömään. Tosi kiva ajatus ja tuntuikin aivan oikealta elämältä! Hassu minä.Mies keittiössä ja maailma on pelastettu.

Elämän ilot onkin aika pitkälle niitä pieniä asioita; miehentuoksu, puraisu ruisleipää, lapsen poimima leskenlehti. Jäätelön jälkimaku.

Mitä vielä voisi toivoa?

*Siivousapua. Paljon.
*EI oksennustautia (päiväkodin seinällä oli tiedotus: ryhmässämme oksennustautia)
* ja ehkä upeat kengät ja korsetti ja farkut ja jotain (tosin eipä nämä ole akuutit, tulen toimeen ilmankin)

Aika on kulunut taas luvattomasti, eikä mitään järkevää sanottavaa ole. Asiat tuntuvat kaiketi sujuvan. Yksinkertaista. Ja sisko rakas, jos luet tätä "siellä kaukana", on ikävä!!! Aidosti.