Meidän päivä

Ensimmäinen äitienpäivä minulle äitinä oli kuusi vuotta sitten. Se oli todella onnellinen päivä:). Oikeastaan sattuu, sitä muistellessa.

Muistellessa enemmän, toinen äitienpäivä ei todellakaan ollut niin onnellinen. Ja kolmas kamalin. Sattuu enemmän. Ja samantien oikeastaan vähemmän. Ei kannata miettiä. Se, että olen tehnyt miehestä isän lapsiemme kautta, ei tee minusta hänen äitiänsä..

Tämä päivä on lapsieni ja minun päivä. Ja tietenkin äitini ja mummuni. Kaikkien äitien päivä!

Nyt murheet sivuun! Muistojen kipeä kosketus on oikeasti aika kaukana, vaikka tälläisinä päivinä ja hetkinä ne nousevatkin pintaan. Elämä on tässä, nyt.

Äitiydessä on jotain käsittämätöntä ikiaikaista viisautta. Herkistää minut. On niin paljon asioita mielessä, etten osaa sanoiksi pukea. Äidinrakkaus.

Ensimmäinen hetki, kun sanoin pienelle oliolle kuiskaten:"Hei, minä olen sinun äitisi".

Äitienpäivähalauksia kaikille äideille! Kirjoitan myöhemmin lisää..:)

Lisäys:Tänään on ollut kaunis päivä, on ollut ihana nähdä rakasta omaa äitiään ja mummoaan. Lapset ovat ilahduttaneet mainioilla jutuillaan, itsetehdyilla korteillaan, paljoilla halauksilla, itseistutetuilla kukilla. Hymyillä. Sain syödä loistavia äidin tekemiä herkkuja. Ähkyksi asti.

Mutta, mutta minulla on tyhjä olo.

Aikaisemmin kirjoitin, kuinka äitienpäivät tuovat määrättyjä muistoja pintaan.
Ystäväni soitti minulle tänään ja sain muodostettua ne sanat, jotka hiersivät mieltäni. Mietin isyyden roolia äitienpäivässä. Juu, en ole kenenkään miehen äiti, mutta muistan miltä tuntui, kun minulle sanottiin, että olet maailman paras äiti lapselleni. Sanoin ystävälleni melkein itku kurkussa, kuinka pahalta tuntuu, että ne sanat puuttuvat. Ja hän sanoi ne: Olet maailman paras äiti. Auttoi.
Koomiselta tuntui, että nuoret miehet lähettelivät äitienpäivä-tekstiviestejä, onnittelivat. Kohteliaita:)

Ja tiedän, että apatiaani kuuluu monia, monia asioita, joiden murehtiminen ei auta ketään. Ainakaan tänään. Luulen niin. Mutta minkäs sitä tunteilleen voi?