Vaaleanpunainen salkku

Siskoni suomessa olo synnyttää ajatuksiini paljon muistoja, elämän suuria valintoja.
Olen mietteliäällä tuulella, eivätkä ajatukset anna minulle rauhaa. Vähäisten yöunien jälkeen nousin suht varhain. Nuoripari nukkui myöhään, joten ajatustyöni pilvisessä ilmassa pääsi valloilleen.

Eilen kun katsoin siskoani pitämässä sylissään tyttöäni, muistin niin tarkkaan ne ajat, kun hän oli pieni tyttönen. JA minä pidin häntä aina sylissä. Meillä on yhdeksän vuotta ikäeroa. Hän syntyi suomessa ja asui täällä nelivuotiaaksi. Kun isäni tuli uuden perheensä kanssa takaisin suomeen, siskoni syntyi ja tutustuin isäni uuden vaimon aikaisemmasta avioliitosta olevaan lapseen, josta tuli myös siskoni. Osa perhettäni. Emme asuneet yhdessä, mutta vietimme viikonloppuja yhdessä. Isäni vaimosta (nyk. ex-)tuli myös minulle rakas ihminen, jonka kanssa pidämme edelleen yhteyttä. Hoidin pikkusiskoani 0-4 vuotiaaksi kuin omaa vauvaa, vaikka lapsi olin itsekin. Kun he tekivät päätöksen lähteä takaisin Tanskaan, maailma murtui. Olin katkera isälleni, luulin että uusi mahdollisuus oli koittanut. Isäni sanoi, että kuulostan äidiltäni, kun sanoin: että pysy siellä tanskassa, äläkä tule enää ikinä sotkemaan perhekuvioitamme, leikkimään isää. Olin 13-14 vuotias, dokatessani perjantai-iltana metsän siimeksessä, poltin nuotiolla vauva-ajan valokuvani. Katselin, kun se paloi, meni karrelle.

Tätä kuvaa en polttanut.


Pahvilaatikossa on Lumi-kissa. Ja vaaleanpunaisessa salkussa piilotetut, surulliset raivoisat tunteeni.
Kuvan taakse olin kirjoittanut: "Hyvästit..vaaleanpunaiseen salkkkuun suljettuna onneni, rakkauteni...kauas pois". He lähtivät.

Isäni on jo palannut. Siskoni haaveilee siitä tulevaisuudessa. Niin minäkin.