Kiisseliä ja Kekkonen

Eilen illalla, kun sanoin lapsille rakastavani heitä. Poikani sanoi: tule tänne rakastamaan. Hän on ymmärtänyt tavallaan sanan merkityksen väärin. Hän yhdistää sen halaukseen ja suukkoon. Hän on tottunut vauvasta asti yhdistämään nämä asiat. Rakastaminen on kun halaa ja suukottaa. Niin onhan se sitäkin, vaan ei ainoastaan.Kuulen välillä liikuttavan pyynnön :"äiti rakasta minua". Halaus auttaa. Äiti rakastaa aina.

Muistan, kerran kun eräs nainen kertoi lapsensa sanojen oppimisesta. Hän oli lusikoinut kiisseliä lapsen suuhun, radiossa laskettiin presidentinvaalien ääniä : Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Varmasti vielä samassa rytmissä. Suu auki. Kekkonen. Suu auki. Kekkkonen.Ja niinpä se oli päivän selvää, että kiisseli on Kekkonen.

Olin lapsena ilmeisesti aito stadin tyttö. Äiti puhui raitiovaunusta ja minä tyttö väänsin sen jotenkin oudosti piraksi. Pira tulee! Pira ku spora.

Nyt jatkan Kekkosen pyyhkimistä lattioilta, sotkua on ehdottomasti liikaa. Olisi kiva tulla huomenna töistä inhimilliseen kotiin.

Lisäys: lattialuuskan ominaisuudessa tämän päivän pinnallinen minä haaveilee sopivan suuresta määrästä uusia, ihania kesävaatteita. Olisi ihana kantaa ostoksia. Käydä välillä kahvilla. Ja ostaa kauniita asioita ilman huonoa omatuntoa. Tämän kesän rahatilanne ei taida antaa myöten juurikaan. Perseestä sanon minä, ja menen jatkamaan siivoamista. Joskus haaveilen ja leikin ajatuksella, että kun astun kauppaan tulee kamalasti ilmapalloja ja iloisia myyjiä kukkien kera ja kaikkea:" olet miljoonas asiakkaamme. Voit valita mieleisiä tuotteita.." Olisin aika hyvä siinä. Luulisin.