Tätä en halunnut kirjoittaa

Padot, jotka murtuu.
Jättää taakseen sen, jota minä hengitin. Ahmin.
Lumous on illuusio.
Sitä ei ole.
Koskaan ollutkaan.
Olisin antanut oikeasti kaiken.
Ehkä jopa enemmän.
Illuusion.

Tyttö polo, joka luuli olevansa Illuusia.
Pessin paras ystävä. Rakas.

Tiedän, että jostain valitettavasta syystä elämäni on vuoristorataa. Tiedän kyllä miten sinne ylös mennään ja kuinka nopeasti sieltä tullaan alas. Näen sen jo kaukaa. Mutta sinne vain suuntaan.

Inhoan itseäni, jos viikon kuluttua sanon tuntevani itseni rakastetuksi. Tiedän ettei tulevaisuutta ole. Missään. Minulla on vain nyt tämä hetki. Tuntuu, kuin siipeni olisi katkotut. Sitkeä olen ja reipas. Mutta siivetön. Miksi laulan rakkauden laulua, sitä romanttisesti minulle pyhää. Tietäen, että viisu on kaikkea muuta kuin vireessä, teoreettisesti tunnekyvykkään ihmisen - tuon ketä oikeasti luulin tahtovani vaikka maailman loppuun asti- toimiessa kapellimestarina.Suuria sanoja, onttoja sisältöjä. Itsekkyyttä ja ostettua omaatuntoa. Kumisee, kumisee. Ja tahdonhan minä, ilman sanojasi, ilman tekojasi. Maailman loppuun asti.

Ei kysymys ei ole siitä, että saisin tuntea olevani näin rikki yllättäen. Kaikkihan oli selvää. OLen oikeasti tällä sekunilla kaukana onnesta. Olen tällä sekunilla niin rikki, turta. Ainoa asia, joka tällä hetkellä on minulle selvää, on rakkaus lapsiini. Nukuin pienen pieni käsi kädessäni viime yön. Silitin. Juttelin mielessäni enkeleiden tai joidenkin sellaisten huolehtivien hahmojen kanssa, ettei lapsi olisi enää niin kipeä. Heikko.

Nautinko sinusta? Mielestäsi meillä on niin hyvä yhdessä.Niin meillä on. Kosketuksesi sisältää niin paljon tunnetta, sen tuntee. Kun olen sylissäni, kaikki paha katoaa. Näiden vuosien aikana olemme tulleet niin läheisiksi.Mutta. Vain hetkeksi. Lainaksi. Synkkä on tulevaisuus. Vitsi, moraa suoraan sydämeen. Onni on vain lainaa, leikitään. Mutta minä hengitän ja minuun sattuu. Leikitään. Leikitään pyhällä, leikitään pahalla.

Kysymys kuuluu mennäkö arasti paskaan vai reilusti metsään? On vaihtoehtoja.Hienot vaihtoehdot.

Kaksi viikkoa sitten puhuin ratkaisuista. Olen sitä mieltä, että lupauksia tulevasta onnesta ei voi tehdä. Tahtoa voi. Tai olla tahtomatta.Tahdolla on uskomaton mahti.

En ole muuten koskaan erityisemmin pitänyt vuoristoradasta. Ironista. Otan vielä kierroksen. Voisin hidastaa ennen huippua, katsella sitä. Rytisyttää polveni alastulossa, ryvettyä paskassa. Sanoa, kyllähän minä tiesin. Tiesithän.

Joskus. Jossakin.