Koivunlehtiä ja sanojen havinaa

No niin, koneen äärellä taas. Torstaina kävin fysioterapeutilla, joka totesi minulla olevan aika ärhäkkä noidannuoli. Sairaslomalle vaan, hän sanoi. No, eipä tällä selällä koko päivää istuta.

Lähdettiin juhannuksena mökille ja otin rauhallisesti. Sain suloisen lempinimen: Panacod- babe. Valmistimme käsittämättömät määrät mainiota ruokaa. Nautimme, söimme. Perjantain ilma oli juhannukseen täydellinen.Saunassa selkä sai vihdalta kyytiä oikein urakallla. En voinut selkäni takia uida, mutta kastauduin. Talviturkiton melkein. Järvellä oli rauhaisaa, aurinko laskinousi. "Koko kokkoko? Koko kokko!", muistelin, kun lapsuudessa Kerttu-mummu minulle vitsaili.

Juhannusyönä mies nukkui, minä silittelin kasvoja, juttelin niille. Kerroin kaikkea. Enemmänkin. Hän nukkui kuin kuningas, selällään.

M oli ajoittain erittäin romanttinen ja vannotti vaikka mitä. Maailman ihanin ja aina, tyttö mietti lumouksen alla. Lauantaina satoi. Nukuimme pitkiä päiväunia. Jurristen höpinöitä, väittää inhorealismi, joka yrittää kylvää epätoivoa toivon keskelle. Vaikkei pitäisi. Minä en pelkää.

Kohta lähden fysioterapeutille. Onneksi selkä jo parempi. Saan selän suoraksikin. Tulee mieleeni tarina mummosta, joka kulki aina selkä yhdeksänkymmenen asteen kulmassa ja poltteli sanomalehtipaperiin käärittyä tötterömäistä sätkää. Vilkuili kulmiensa alta ja antoi palaa!

Mikään ei voi mua enää pidätellä.