Niin kaunis on maa, meri, taivas

Voisi melkein sanoa, meri on toinen kotini. Vaikka merellä sitä muistaakin oman pienuutensa, meren voimakkuus ja äärettömyys on jotenkin kauniin lohdullista.

Ja vaikka nautin luonnonrauhasta ja ympäröivästä kauneudesta, minun oli aivan pakko saada välillä kaahata, lentää aaltojen yllä - melkein. Tuulessa silmät vuotivat, nauratti ja hymyilytti. Seacatin allokkoon mentäessä pyysin oikean kapteenin hommiin!

Nyt on jo syyskuu ja tuntui lämpimän kesäiseltä. Mutta ehkä kuitenkin tämä reissu oli viimeisiä kesältä tuntuvia päiviä. Syksyllä voi sitten vielä nauttia meren julmasta, kirpeästä viimasta, syksyisen auringon lämmittäessä vielä sopivasti. Ja rannalla näkyvän metsikön väreistä. Suudelmista ainakin.

Vesi oli päivän elementti. Päästyäni mereltä kotiin poikani toivoi koskelle pääsyä, sillä aikaa kun sisko oli satujumpassa. Kävimme salaa syömässä munkit ja lähdimme "kalastamaan" kepillä koskesta sattumia. Heti nappasi!
Täydellinen päivä, tai melkein. Illalla, jos olisin vielä sylissä nukkunut!