Verimatka

Olen viime aikoina nähnyt kamalasti unia. Aaamulla herätessäni olin selvinnyt kohtalokkaasta merimatkasta.

Olin rakkaitteni kanssa jollain mukavalla risteilyllä, kaukana jossakin. Matkaa varjosti laivalla riehuva murhaajapsykopaatti, joka lahtasi ihmisiä minkä kerkesi, naureskellen raiskasi kuolleita ja eläviä. Uhrimäärä nousi yli tuhanteen. Laivalla ei ollut enää henkilökuntaa, siellä vain seilattiin synkissä vesissä, tuskan ja veren maku suussa. Olin viereisessä huoneessa puhumassa kamalasta tilanteesta mikä laivalla vallitsi. Ja samalla sekunnilla tajusin, että tappaja on saapunut aivan lähelle, oviaukon takaa kuulin kun hän selitti jotain tytölleni. Astuin vauhdilla huoneeseen. Hän oli nostanut tyttäreni ilmaan, muka iloisesti. Minä päätin hurmata tappajan. Sanoin, jotain lapsestani, itseasiassa väitin hänen olevan pikkusiskoni, jolla varmaan riittäisi puuhasteltavaa muuallakin. Hän laski tytön. Viettelin katseellani, uhmasin petoa. Olin täynnä varmuutta, jota on vaikea kuvitellakaan. Lastani et saa. Näyttelin kiimaa loistavasti. Mies meni lankaan. Laivamatka jatkui hyteissä, pelasin aikaa, tarjoamalla kehoni murhaajan käyttöön, pelasin aikaa käyttämällä murhaajaa. Miesystävälleni sanoin, ettei hän saa eleelläkään osoittaa olevansa mieheni. Aikaa oli äärettömästi. Liian paljon. Aallot lipuivat loputtomasti vieden laivaamme eteenpäin, kenenkään tietämättä minne.

Tappaja oli kuin veitsenterällä. Pieni sysäys, väärä sana, auringon häikäisy ja hän oli täynnä vihaa ja likaista naurua. Olin muka huomaamatta sitä. Houkutin lähemmäksi ja silitin korvan takaa. Pystyin naimaan yöt ja päivät tuntematta mitään, ajattelin vain että taistelen henkien puolesta. Mies huolehti lapsista ja etäinen läsnäolo rauhoitti mieltäni. Kuhertelin tappajan kanssa innostuneesti, ylistäen ja sopivan aidosti. Hän uskoi. Minä annoin. Uskoa. Hän antoi toivoa.

Laiva päätyi jonnekin satamaan lopulta. Tappajaa ei vangittu, en tiedä miksi. Hän käveli rauhallisesti laivalta pois. Kukaan ei pystynyt puhumaan. Yli 1300 ihmistä oli päässyt verestään. Minä olin turta ja vahva, samaan aikaan. Rakkaani säilyivät hengissä.

Uni oli kovin elokuvaimainen, täynnä visuaalisia hetkiä. Kun houkutan tappajaa, verho lepattaa, meri on kaunis taustalla. Syömme aamiaista. Hän hymyilee pahaa hymyään. Minä kehrään. Leikisti. Ajattelen silvottuja ruumita ja levitän mansikkamarmelaadia leivän päälle. Mies sanoo, kuin ohimennen: "Ei kaikki raiskatut edes ollut kuolleita".. "Saisinko lisää kahvia, kiitos"..

Hyvää huomenta!