Kaunein kukka

Selailin puhelimeni vanhoja viestejä.
Päivän piristyksiä. Siellä oli aarteita:
" Ajattele, että monella ei ole ikinä tälläisiä päiviä.."

Tietäisitpä kuinka ajattelen sitä lähes lakkaamatta. Tietäisitpä, kuinka sitä arvostan.

"Poimin sulle lammen kauneimman lumpeenkukan, mutta luulen ettei se kestä kaupunkiin asti."

Ei se kestänytkään, mutta sain kuvan siitä kuitenkin.
Huippuonnellisia hetkiä ja ajatuksia.

Voi, kuinka tykkäänkin kiduttaa itseäni. Mutta en itke. Minulla on rauha, että asiat järjestyvät. Elämässä. Mutta niin kauan kuin olen olemassa, tyhjyys ei lyö päälle todellisesti. Niin kauan kuin olet olemassa. Ja näissä tunnelmissa -nyt- ajattelen, että olet aina.

Olen onnelinen, että olet sinä. Olet ystäväni. Ja vaikka olisi vaikeaa, olen aina sinulle. Enempää en voi antaa. Kunnes olen poissa.

Rakkauden tunnustuksia päiväkirjani! Vihan-ja epätoivonlehtiä kun joskus kääntelen, toivottavasti muistan mitä nyt ajattelen, mitä ajattelin viime yönä.