Pikku enkeleitä

On niin erilaista, kun lapset ovat viikon mummolassa(lähtivät lauantaina). En tosin ole kotona vielä kerennyt juuri olemaan. Huomaan olevani aika pirteä. Aamurumbat ja päiväkotiinviemiset-ja hakemiset, ruuanlaittamiset, leikit, keskustelut, tappeluiden kuunteleminen, se ihana vilinä ja vilske on yllättävän rankkaa. Kotona on oudon hiljaista. Mietin otuksiani kyllä paljon, mutta koen ansainneeni hengähdystauon, joten omatunto ei soimaa kun sanon että nautin olostani. I-k-ä-v-ä toki on kultaisia pikku-riiviöitä. Mummolassa käyttäytyvät kuin enkelit -tietenkin! Ja kotonakin, tarkemmin ajateltuna, aika usein.

Tämä ilta menee opinnäytetyön merkeissä, mutta ajattelin laittaa vähän väriä hiuksiin. Ja aamulla 6.15 lähtö kouluun.

Tänä aamuna heräsin rakkaan M:n luota. Näin yöllä painajaisia ja oli jotenkin hyvä fiilis, kun pääsi syliin lohduttautumaan:)Aamusuukot uniselle miehelle ja kun hän avasi silmät näytti, kuin hän olisi nähnyt enkelin tai jotain. Siitä ilmeestä tuli hyvä olo koko päiväksi.. Tänään pitäsi nukkua aivan yksin. Hui!

Korkattu ja kunnolla

Olipa hauska ilta! Kuoharia kotosalla ja sitten auvoisaan Onnelaan, heh. Meininki oli aluksi jotenkin aika tympeä. Mutta loppuyötä kohden pidot paranivat. Intouduin tanssimaan, niin että hiukset oli aivan litimärät uloslähtiessä ja jalat hellinä. Lantiota tuli keinuteltua oikein uralla. Joutui sitä ojentamaan poikasia, jotka olivat perseessä kiinni:"Vaikka heilutankin persettäni edessäsi, en ole antanut lupaa koskea, tsot tsot." Kumma luulo, että noin vain voi tulla lääppimään.

On aika mukava fiilis, että juuri se oma mies on aina se illan sykähdyttävin tapaus. Hän kaipaisi varmaankin joskus kilpailuasetelmaa, mutta minkäs teet kun on valikoiva maku (ja ei ole tarvetta muihin). Voittajana hän raahaisi mut kotiin ;)
Toki tanssilattialla saa aina mukavan porukan katselemaan, kun rytmi vie. Ja minä hölmö pienessä hiprakassa kai hiukan nautinkin ihailevista katseista. Ja, kun ihailijat eivät sinänsä sykäytä, niin eivät myöskään pasmat mene sekaisin eli tanssin riemuun voi keskittyä täysillä. Tästä pitää tulla tapa!

Joskus aikoinaan, ehkäpä reilu kymmenen vuotta sitten tuli tansittua oikein kovastikin. Parhaat baari-illat oli viisi tuntia tanssilattialla ja juomaksi vettä. Portsarit tunsivat minut aina siitä, että poistuin ravintolasta aina kuin suihkusta tulleena. Hävetti, pilkun jälkeen täydessä valaistuksessa hikisenä, mutta onnellisena. En ole ikinä innostunut aeropickeistä sun muista, joten se oli viikottainen liikunta-annokseni.

Jospa nyt siis kolmenkympin kunniaksi alottaisin uudestaan baarijumppailun!:)

Olen muutenkin loistavalla tuulella. Sain nukkua oikein pitkään ihanassa kainalossa ja yöllä sekä päivällä leikkiä mielinmäärin. Hmm. Hmm. Hmm.

Mansikkahelmityttö

Kun olin pienen pieni tyttö, äiti teki minulle metsämansikoista kaulanauhan. Taidokkaan öljyvärityön lapsuusajan valokuvastani on tehnyt F.Rahmanov. Melkein tunnen kuinka lämmin ja sileä kallion pinta on juuri tuossa kohdassa rantaa. Metsämansikoita.. >huokaus<

Aidosti upea ilma tänään, pakko lähteä nyt.

Onnellinen (vanhempi) minä

Eilen oli se päivä, kun vanhenin urakalla. Koulussa minua odotti jo yllätys, luokkakaverit oli tehnyt kaikenmaailman herkkuja: fetapiiraista voileipäkakun kautta grissineihin ja paljon muuta. Aika ihanaa, että järjestivät yllätysjuhlat. Sain muutaman lahjankin: M oli tehnyt ihanan fleecepipon, jossa oli hauskat korvat. Näytän taas E 15 v.! Projektikumppanini J oli ostanut kauniin kultaisen riipuksen, joka esitti pientä keijukaista - yllätys, yllätys projektimme hengen mukaan:) Aivan ihania ihmisiä:)

Kohti kotia, lapset tarhasta, kauppaan ja kotiin tekemään pikasiivousta, sillä rakas oli luvannut tulla mansikkakakun kanssa illalla. Kivaa! Olen täyttä hymyä vieläkin. Hän saapuu Keltainen leski- samppanjan, mansikkakakun ja samettisten tummanpunaisten jätti-isojen ruusujen kera. Lapsillekin hän oli ostanut lasten samppanjaa, mansikkaista poreilujuomaa. Yhdessä skoolasimme. Lapset puhalsivat kaikki kynttilät, noh niitä oli kolme, riittävästi. Myöhemmin katsoimme videolta kakunpuhallusjutut, kaikilla oli niin hauskaa. Vaikea selittää sitä onnenfiilistä. Täydellistä. Onnellista. Herkuttelimme, joimme kuohuvaa ja nautimme olostamme! Kaiken tämän lisäksi sain ikioman digikameran, hurraa! Yöllä otin itsestäni pari kuvaa todistusaineistoa, oon kolmekymppinen! :)

Korkattava kolmekymppinen

Tänään on se päivä, kun voin sanoa viimeisen kerran olevani "kaksikymmentäjotain" ja huomenna käyn jo neljättäkymmenettä, heh.

Sunnuntaiaamuna miesystävän luona kelailin, että tässä sitä nyt viimeisen kerran lemmitään alle kolmekymmentävuotiaana. No, lempi leiskui, niin että muistaa;) Ihanan dramaattista. Like there's a big difference, mutta odotan innolla kolmekymppisen korkkaamista.Skål!

Olen ollut tänään kipeänä. Kurkku kipeä, veto veks ja aavistus kytevää hedaria. Sain kyllä tehtyä hommia Photarilla kotoa käsin. Huomenna pakko raahautua kouluun, jotta projekti edistyy.

Tänään on se päivä, hopeinen ja kylmä. Kaunista.

Neito jatkaa avautumistaan

Hetkittäin tunteet kokoavat sellaisiin sfääreihin, että dream and drama puhkeaa runolliseen kukkaansa. Otan pari askelta taaksepäin, katson asiaa aivan toisin silmin ja hymyilen kuohahdukselle. Puhdistaa, jalostaa ja kuluttaa myös kaloreita, siis ajatustyöni. Ja joskus niinkin mukava asia kuin puhu sunnuntaina eurolla antaa juuri sopivasti aikaa avautua rakkaalle ystävälle. Ja humps! Askel on kovin kevyt. Hetken tie on kevyt kulkea.. toivottavasti pidemmänkin tovin.:) Näissä tunnelmissa kohti maanantaita! Love you!

Neiti Rakas Kaipuu

Olenkohan ajautumassa 30-kympin kriisiinpoikaseen, kun niin herkistyneenä pohdin tulevaisuutta.

Ennen pohdintaa lauantai-illan päivitys. Kyllä, mies oli vielä kipeä:(, mutta päätimme kuitenkin lähteä autolla keikalle. Noh, kuinka ollakaan kumi puhkesi. Siis auton kumi.Keikka oli sellaista, että viisi biisiä jaksoi, mutta alkoi todella puuduttamaan. Mieliala tottakai vaikuttaa paljon, mutta eihän Ajattara nyt sinänsä edusta mitään suurinta suosikkiani. Olisimme halunneet kuulla vain Ilon päivä- biisin. Lähdimme kesken keikan, örisevän laulun säestäessä: Kukaan ei voi paeta kuolemaa...Hih!

Livekeikoista puheenollen mua harmitttaa todella paljon etten koskaan ole nähnyt Opeth:iä livenä. Loistobändi ja kuulemma karisma puree livenäkin. Voih, ja syvä huokaus! Sitä odotellessa..

Niin syvä herkistyneisyys syntyi taas ihanan aamupäivän jälkeen, kun toisen sylissä on vain niin hyvä olla, että rakkauteen haluaisi hukuttautua. Nukkua makeaa unta. Sanoin, että voikun voisi nähdä kymmenen vuoden päähän edes sellaisen pienen välähdyksen, välähdyksen onnea.. Tätä sanoessani kyyneleet alkoivat valua, koska toive siitä että näkisin siellä "kaukana" sen mitä haaveilen, tavallaan sattui, koska ajatus ettei siellä olisi onnea tuntui kovin väärältä. Ja mehdollisuus siitä, että kuva joka välähti olisi totta, tuntui niin hyvältä. Voih kyynel tätä herkkyyttäni, mutta minkäs teet! Muuta ohjetta en kai voi itselleni antaa kuin, että elä hyvin tämä päivä.. Turhaan mietin liikaa, mitä tuleman pitää. On vain tämä hetki. Vaikeuksia ja voittoja on jaettu elämässäni kiitettävästi. Olen valmis paljoon, vähään en koskaan ole alistunut. Mutta herkkyyteni tekee siitä paljon vaikeampaa. Olen valmis. Se tuntuu hyvältä. Itseasiassa.

Mikä on se kaipuu, joka kuiskii minulle, puhaltelee kaulaani. Pitää minut valppaana, mutta haavoittuvaisena? Iloisena, onnellisena, joskus surullisena. Kaipuu, Rakas Kaipuu. Ei nimi miestä pahenna..

Kiire!

Rakas päiväkirjani, muistitauluni, mikä lie oletkin. Kamala kiire ja hoppu. Sinisiipi ja Pikipeikko (lapsieni lisäksi, ups:)!) pitävät kovin kiireisenä tällä hetkellä. Sen voisi sanoa, että inspis on kova ja toivottavasti siitä seuraa hyvää:)

Päivän suuret nautinnot piirtämisen ohella olivat mm. litra kylmää kaakaota, nam, ja katkarapukasviswokkia!

Työskentelin tänään kotoa käsin. Onneksi sentään tuli käveltyä pirteässä pakkasessa n.neljä kilometriä, ettei aivan tietokoneella istumiseksi tämä elämä mene. Happea!

Hyvää ystävänpäivää!

 

Ilon koostumus

Mistä on ilo tehty? Ilo syntyy erilaisten asioiden tuottamasta tunnereaktioista, aistimuksesta oikeana hetkenä. Pienistä sanoista, eleistä. Naurusta. Rentouttavasta illasta. Sinusta ja minusta, samaan aikaan. Lasten lämpimistä varpaista. Kodin seinistä lumimyrskyn keskellä. Duetosta ystävän kanssa. Veljen tarinoinnista. Teestä.Sukkahousujen väärinkäytöstä. Puhelinsoitosta rakkaalta ystävältä. Iltasatujen maailmasta. Uudesta nettipelistä. Maitokahvijuomasta. Pehmeistä käsistä.Lapsen onnistumisen ilosta, riemun kiljahduksista. Vartalovoiteesta. Vinosta pinosta voileipiä. Kaulaliinasta. Kiireettömyydestä.Puhtaista lakanoista. C19H24O2sta. Aitoudesta. Herkkävaistoisuudesta. Ja vaikka mistä! Ja jonain toisena päivänä aivan toisista asioista...

Bambi liukkaalla jäällä

Sisko-kultainen, voikun olisit täällä. Keitettäisiin kahvia ja tämä päivä ois alkanut mukavasti. On tosi hieno juttu, että olemme niin läheisiä, että oikeastaan kaikista asioista voi puhua. Ja omituinen geeniperimämme takaa sen, että vieläpä ymmärrämme toisiamme..hih.

Niin, matkaa on liian paljon välillämme, että voisit noin vain tupsahtaa ovesta sisään. Mutta on hauska miettiä, että yrittäisit kävellä liian liukkaalla liian korkeilla kengillä ja katselisin keittiön ikkunasta. Tiedän juuri miltänäyttäisit.Bambi liukkaalla jäällä.

On taas sellainen fiilis, ettei kaikki mene niinkuin toivoisi. Ihme luistelua tunteiden karikoilla tai jotain. Mutta toisaalta on vahva olo. No, surprise, always have to. Mutta jos oisit nyt täällä, ei paljon selityksiä kaipaisi. Naureskelisimme hölmöjä juttuja, tekisin ruokaa ja saisit auttaa mua siivoamaan. Hih hih, taka-ajatus paljastui. Kaipaan siskoa, koska on sotkuista.But for real, lille-mus, hope you could be here. You know my words and I know yours.

Remember,I'm so happy you're always my sis - Yes, the one I miss! And actually we have no choice but be sisters!:) Flesh and BLOOOD!

Toivekuvia

Sain kirjan, josta puhuin aiemmin, luettua muutama päivä sitten. Yllättävä lukukokemus, en itkenyt vollottaen vaan kyyneleitä valui äänettömästi, valui loputtomasti. Tyyny oli aivan litimärkä. En vollottanut vaan pato murtui ja kyyneliä vain tuli ja tuli..Muistin joitakin asioita, joita en ollut muistanut vuosiin.

En mene heikoille jäille tanssimaan, kuutamossa tanssisin mieluiten hohtavalla asfaltilla. Nauraisin. Tähden lentäessä ohitse toivoisin. Ja kuinka ihmeellistä olisikaan jos toive toteutuisi. Moni toive on toteutunut.

Hyvää vuosikertaa

Olen tänään jotenkin erityisen onnellinen! Suudelmia ja Runebergin torttuja!

Aloitin lukemaan Katerina Janouch:in omaelämäkerrallista kirjaa nimeltään Läheinen, vaikuttaa todella loistavalta! Tunnetiloja on kuvattu niin elävästi, että monet oman elämän kolhut nousevat pintaan yllättävän voimakkaasti, mutta onneksi historiana. Niin ehkäpä siinä yksi syy, miksi olo tuntuu niin onnelliselta. Kiitos rakkaat, läheiset!

P.s. Todella upean näköinen tuo kirjailijanainen, viiden lapsen äiti! Ja varmasti hyväluontoinen tapaus, kun on samana päivänä synttärit kuin mulla ;) Eri vuosikertaa vain..

Koirafilettä

Enkö oikeasti opi koskaan? Luulisi, että monen vuoden kokemuksella saisi lapset ajoissa nukkumaan, ehkäpä mietittyä vaatteet, unilelut sun muut jo illalla valmiiksi. Mutta ei, viimetinkaan lapset ylös sängystä ja sitten peppi pitkätossumainen taloudenhoitotapani saa pinnan kiristymään entisestään. Olotilaa ei kohentanut paheneva kurkkukipuni, saati sitten tietoisuus lasten isän lokoilusta palmujen katveessa povekkaan vaimonsa kanssa tulevat pari kuuukautta. No heh, molemmat ovat hyviä, mukavia ihmisiä en sitä sano, mutta kontrasti on turhan roisi aamutuimaan. Vastatuuleen vedät pulkkaa, jossa viet suloisia,väsyneitä lapsosia päiväkotiin. Hiki valuu, kun juokset taas kilometrin aamuspurtin, räyh! Hiki valuu rintaliiveihinkin...

Mutta ennen kuin pääsin pulkanvetohommiin, potkin mm. pölynimuria, joka oli jostain kumman syystä keskellä lattiaa. Etsin poikani pienenpientä lelukoiraa, joka halusi mukaan.(on päiviä jolloin lapsi muistaa vasta oven ulkopuolella, että unilelu jäi; silloin en lähde mitään kiireessä hakemaan)Mutta tänään, ymmärsin sen olevan tärkeää. Tyttöni istui kiltisti pihalla odottamassa porrastasanteella. Voi poloa, istuu väsyneenä, kun äiti vain raivoaa. Hetken aikaa ylireagoiden huutelin pitkin kämppää kuinka kova kiire on ja tuollaiset prkl:een koirat päätyy pihviksi, jos ja kun illalla kotiin tulen ja se tulee tielleni. Onneksi poikani ymmärtää äitinsä tempperamenttia ja/tai huumorintajua. Koiraa ei löytynyt. Leluapina esitti äänelläni ystävällisen kommentin: "saisinko olla kaverisi tänään päiväkodissa?" - Joo! Niin yksinkertaista, se kelpasi. Turhaa raivoamista ja raivaamista. Väsyneenä kaikki tuntuu ylivoimaiselta.

Kotimatkalla kaupasta löytyi yrttibroilerifileetä ja paahtoleipää. Koira pysyi piilossa.

Kylmät varpaat

Käytin koulumatkaani tänään lähes kolme tuntia! Bussit olivat myöhässä ja mun varpaat jäässä.Ajattelin, että käynpä ostamassa vielä lämpimät villasukat, ja vaihtosukat kastuneiden tilalle. Sitten tytön kelpaa olla..Iloisin mielin, saparot heiluen kipitin alamäessä ja Humps! lentelin oikein hienosti pitkin pituutta, avointa mallia oleva laukkuni kauhaisi lunta sisuuksiinsa oikein reippaasti. Siellä laukussa yltäpäältä lumessa killuivat nuo Kuivat lämpöiset sukkani, puhelimeni, lähes 256 MB tietoa ja säveliä. Kouluvihkoon rustatut lemmenluritukset saivat itketyn ulkoasun(joku kiittää jossakin,huh),voi kyynel! Lompakkoni lensi kaaressa hankeen..."Anteeksi, olen myöhässä...taas".

Kolmessa tunnissa muuten kerkiää ajattelemaan jo todella paljon ja kaikkea! Kummasti syntyi ajatuksia tulevasta projektista..perseelleen lentäneenä sain varmasti jonkin sortin tärähdyksen, sillä luovuus vimma iski...Kahvitauko, ei savukkeita!