Uudenlainen olotila

Uudenlainen olotila.
Auringon lämmittämillä
kaduilla tulen jostain.

Ihmiset vielä ujostelevat
paisteen paljastavien säteiden alla
- mutta se ei haittaa mitään

Mur! Argh!

Olisin halunnut viettää lempimissunnuntain, ja lähetin kohta kaksi kuukautta lomailemassa olleelle lasteni isälle viestin. Siis en lempimistarkoituksessa vaan, että jos he voisivat ottaa lapset sunnuntaina yökylään. Lomaltapaluu on joko pe tai la, en tiedä varmasti.

Sain äsken häneltä viestin: ei vielä. liian poikki. tietty seuraavana sunnuntaina.

Juuri, kun hehkutin kuinka hienosti yhdessä hoidamme (vaikka monella tapaa se pitääkin paikkansa) Tilanteen mukaan ja fiilisten. No juu, en itse kehtaisi sanoa, että olen liian poikki oltuani pari kuukautta reissussa. Totta kai, he ovat väsyneitä. Sellaista on elämä ja reissaaminen. Vastuu ja (ikävä) ei kysele väsyttääkö. Kurjaa.

Esitin toiveeni, että matka olisi alun perin kestänyt maksimissaan kuukauden, sillä onhan se jo pitkä aika lapsillekin olla isästään erossa. Mutta kaksi kuukautta oli suunnitelma, koska näin He halusivat. Ja pahin mahdollinen ajankohta myös minun kannalta, sillä opinnäytetyön tekeminenkin ajoittui heidän loma-ajalleen. Hienosti olemme pärjänneet, ei siinä mitään, ja apuvoimia on riittänyt! Kiitos vaan kaikille:)

Ja mistä moinen marina, jos kerran sitten seuraavana sunnuntaina kuitenkin saan vapaaillan?! No, silloin on menkat!! Juu, kyllä kaltaiseni nainen joutuu miettimään tällaisia asioita. Nolotus. Eli miehen kaipuusta tämäkin natina! Ja silloisena sunnuntaina järjestän myös tytölle kahdet synttärikutsut, tekemistä siis riittää yllin kyllin.

Ja kyllä ”marisen” eniten oikeastaan siitä, että oikeasti kuohahti, kun tuntuu, ettei toinen edes ajattele toimivansa jotenkin epäkorrektisti. Naiivi minä, odotin vastausta: ”totta kai, siitä onkin jo aikaa. Pian nähdään!” Ehkä lapsistakin olisi kiva viettää aikaa yhdessä mahdollisimman pian. No, eiköhän jokin arkipäivä hän käy hakemassa lapset tarhasta. Ja eipä kai vajaa viikko enää tunnu missään. Joten pian varmaan näkevät. Sitten ainakin kun ei väsytä, heh. Hienoa luksusta lapsille, näkisivätpä äitiäkin aina vain pirteänä, heh! En ole sanonut lapsille mitään ennakkoarvailuja, koska näkevät isänsä. Joten ainoa tuohtunut ja pettynyt olen minä.

Mutta sitä hän ei kysy, koska minulle sopisi vapaailta tai väsyttääkö minua, kenties?

Marisen, rakas päiväkirjani tänne, koska en edes vaivautunut vastaamaan viestiin. Haluan keskustella näistä asioista sopivalla hetkellä, ei kesken loman, tekstarilla. Tiedän, ettei hän toimi noin ilkeyttään, mutta muiden elämään eläytymiskyky on jotenkin aika ankealla tasolla, toisinaan.

Ja ei, en ole vielä ilmoittanut m:lle, ettei toivomamme yhteinen sunnuntailöhöily onnistu. Keksitään jotain muuta! Jopas helpotti, tämä avautuminen!

Kevät

Viime keväänä tein kuvausretken,päivä oli kaunis ja sain paljon keväisiä kuvia. Tässä kuvassa maisema luo harhoja. Pyhä järvi.

Ei mene aikaakaan, kun koivut pukevat ylleen vienoa vihreää, leskenlehti pukkaa päätään ojan reunalta. Auringon lämmittäessä, vedän keuhkot täyteen ilmaa. Tästä selvittiin - taas!

Tänään vielä kotivankina, kun lapsukainen kipeänä. Mutta huomenna jo päässen aloittamaan työharjoittelun, sillä neitokainen vaikuttaa jo varsin pirteältä!

Nyt päässäni alkoi soimaan Lisa Akimofin/Tavaramarkkinat-bändin nostalginen : Kevät!
Pakko lainata yllä olevassa linkistä löytynyttä lausetta :".. Reipas takapuoli on periaatteessa vieläkin kuluneempaa kamaa.." Että näin.

Kevät! ..kuljen Hakaniemen rantaa.. sinä tarjosit vain salmiakkia.. Enköhän jo tällä,panin peliin koko elämän, saa biisin soimaan jonkun muunkin päässä:)Täältä sanat lauluhetkeen:)

Ja raiskausta soittoäänenä.

Voi (kultainen) kyynel

Aikaisempaa kirjoitustulvaani keventämään:
vanha kirjoittamani laulunpätkä.
Voih kyynel :)

Golden tears (january.2003)

Close my heart
Don’t let anyone
To make my tears
To turn gold

Empty my instincts
Just let me drown
Into those words
I´ve never known

Take me so near
I can’t even tell
where my skin ends
and yours starts

You shall be
my seventh sense
You are the heavens sent
You shall leave me be
like it was meant to be,
just angelic golden dust
burned with love and trust

Let this silence
to be free to scream
to lose a awareness
of time strangling
my missing dream

Cry with me beautiful
Cry it all away
The ocean we shed
Has a power, wisdom
and solitude to stay

Close my heart
seal it with your
lips I crave for so
seal it one more time
and (never) must you go

You shall be
my seventh sense
You are the heavens sent
You shall leave me be
like it was meant to be,
just angelic golden dust
burned with love and trust

(Shan't anyone to know my sixth sense);)

Avautumista urakalla

"Puolustuspuhe" yksinhuoltajuudelle ja muuta aivojen tyhjennys tavaraa:

Usein kuulee pohdittavan miten suuri kauheus olisi olla yksinhuoltaja. Yksinhuoltaja sanasta ikäänkuin muka kaikuisi: ankeus, apatia, katkeruus ja epäonnistuminen. Surkea lähiöhuora, joiden lapset näkevät nälkää. Ah, kuinka rakastankaan raflaavia stereotypioita.Tosin suhtautuminen ei varmaan ole enää, onneksi,näin kapea-alaista. Itse asuin lapsena lähiössä, onnellisen lapsuuden, yksinhuoltajaäidin hyvässä hoivassa.

Niin elämä ei ole helppoa. En minäkään siis koskaan ole haaveillut ns. yksinhuoltajuudesta. Mutta ei sen todellakaan tarvitse olla maailmanloppu. Ja se on oma valintani. Sen toki tiedän, että minullakin on ollut rankempia kausia ja varmasti sellaiset yksinhuoltajat, jotka ovat todella yksin joutuvat äärimmäisen koville. Tiedän. Mutta sankaruutta syntyy joskus raadollisen arjen keskellä. Sankaruus on selviytymistä. Kunnioitan todella niitä, jotka jaksavat ja ovat jaksaneet. Niitä, jotka yrittävät.

Nyt ankeasti ranskalaisin viivoin joitakin näkökantoja yksinhuoltajuudesta, kuitenkaan mitään yleistämättä:

- yksinhuoltaja voi olla omasta tahdostaan
- eropäätöksen teko vaatii rohkeutta
- jos on halunnut erota, niin usein olosuhteet ovat eron jälkeen paremmat, syystä tai toisesta, ainakin kun tilanne on tasaantunut
(ei siis tarkoita, etteikö jätetyt yksinhuoltajat/lesket, voisi löytää uutta suuntaa/onnea elämälle, se vain vie todennäköisesti kauemmin aikaa)

- jos tilanne on ollut sellainen, että oikeasti perhe elämä sujuu jotenkin muuten paremmin kuin ns. ydinperheessä, miksi ihmeessä ainokaista elämäämme pitäisi elää onnettomana?!

- vaikeuksista syntyy vahvuutta, jos opetukset osaa ottaa oikeasti todesta

- muistikuva: yksinhuoltajuus on esim. silloin kauheaa, kun koko perhe oksentaa jo kolmatta päivää. Pyydät naapurilta porkkanoita. Et uskalla kävellä postilaatikolle, jos pienin vaikka oksentaa sillä aikaa. Istut kodin portailla ja itket sumuisine aivoinesi voimattomuuttasi. (vaikka todellisuudessa leijonaäidin vaistot ovat pitäneet tilannetta käsittämättömästi hallussa, pesukone laulaa linkoen jo kuudetta kertaa päivän aikana) Ovikello soi ja äiti/mummu antaa ruokakassin pikaisesti. Kaikki järjestyy!Huh!

- joskus on yksinäistä, mutta
toisaalta oma ylhäisyys kaaoksen keskellä on varsin lohdullista ja mukavaa
- rahaa ei ole liikaa, mutta kuitenkin niin että pärjäämme aivan hyvin


Haaveilen edelleen, että saisin jonain päivänä sellaisen perheen, jossa on myös toinen aikuinen. Todella toivon sitä! Ja olen oikeasti valmis siihen, vaikka tiedänkin ettei se ole helppoa.

Toki on isompi kynnys lähteä seurustelemaan naisen/miehen kanssa , jolla on jo lapsia. Pieni, sievä kirosana: yksinhuoltaja! Vaikka todistetusti olemmekin aika ihania!

Ja jos on todella rakastunut kyseisen ihmiseen, sen ei pitäisi olla ylitse pääsemätön ongelma, (varsinkaan jos erovanhemmilla on hyvät välit keskenään ja ylipäätään toivoo omaankin perhe-elämään lapsia), sillä enhän minäkään olisi juuri sellainen kuin olen nyt ilman lapsiani tai mitään elämässäni tapahtuneita asioita. Minä olen minä. Minä olen minun elämäni. Yksinkertaista logiikkaa! Rakastunut minuun..

Hiljaa kannattaa kuitenkin edetä, turha luoda suuria uusperheilluusioita liian varhain. Kaikella on aikansa, jos on. (siitä enemmän ehkä joskus myöhemmin, rönsyilevä tekstini menee kohta solmuun)

Arjen vaatimukset usein romuttavat ihanan romanttiset kuvitelmat. Arjen vaatimuksille pitää välillä sanoa ei! On sitten ydinperheellinen, yksinhuoltaja, uusperheellinen, sinkku, etävanhempi tai lähi-isä, omaa aikaa täytyy ottaa! Ei ole mitään annettavaa kenellekään jos ei ole sitä omaa aikaa, tai yhteistä aikaa kumppanin kanssa. En pode huonoa omaatuntoa, että järjestän itselleni vapaa-aikaa. Ja tiedän, että esim. mummolassa ja vaarilassa on aina huippu hauskaa; molempi parempi!

JOS/kun joskus

- uusperheessä on omat ongelmansa, mutta jotenkin uskon ja toivon, että jos on saanut ns. uuden tilaisuuden on valmis "taistelemaan" onnesta

- uskon tietäväni aika hyvin ne karikot, joihin lapsiperheet joutuvat (tosin taitaa aika kullata muistot), jospa joitakin osaisi jo ohittaa. Luovimistaitojen kehittyessä ei katso maailmaa ja perusarkea niin vaaleanpunaisten lasien lävitse. Tarkkanäköisyys kehittyy. Tietenkään tämä ei ole mikään takuu :) Tuotekehittelyn tulos, koekäytetty. Paranneltu. Hmm, hyi minua!

- ja jos on paljon rakkautta, ystävyyttä, kärsivällisyyttä, epäitsekkyyttä, taitoa puhua ja tahtoa elää yhdessä , vaikeuksista on mahdollista selviytyä. Jaksan siihen uskoa!

MUTTA, (ei enää)

Alkoholismi on asia, joka pahimmillaan kumoaa kaikki säännöt, lupaukset, toiveet. Jos parisuhdetta, perhettä haluaa hoitaa ns. normaalit toimintatavat eivät ole mahdollisia. Alkoholismi on sairaus. Alkoholismi satuttaa henkisesti(joskus muutenkin) kaikkia läheisiä, ennemmin tai myöhemmin. Alkoholisti ei ole huono ihminen tai paha. Alkoholismi kylvää häpeää, joka pitää otteessaan. Alkoholisti on itse vastuussa elämästään. Ja omasta vapaasta tahdostaan alkoholisti kuitenkin juo, vaikka riippuvuus onkin se kauhea pakotin. Alkoholisti ei suinkaan ole ainostaan sillan alla asuva peikko, niinkuin lapsena luulin. Alhoholisti voi olla hurmaava. Hilpeä. Ystävällinen. Rikki. Masentunut. Ahkerakin. Rakastunut ja innostunut. Mutta kamalan tuhon tiellä, niin kauan kuin haluaa olla siellä, joskus kauemminkin. Joskus ei edes niin kauan.

Niin, kuten jo sanoin: alkoholismi on asia, joka pahimmillaan kumoaa kaikki "säännöt", lupaukset, toiveet . Se , että haluaako perheen kokevan kaiken tämän ydinperheenä on toki jokaisen valinta.

Jos en voi suoranaisesti vaikuttaa johonkin asiaan (pätee kaikkeen), pitkällisten yrityksien, pohdintojen ja turhautumisien jälkeen, miksi käyttää loputtomasti energiaansa johonkin sellaiseen asiaan, joka vain rasittaa ja satuttaa entistä pahemmin läheisiäsi ja itseäsi?

Halusin vain pois ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä, ennen kuin olisin muuttunut vielä kauheammaksi pirttihirmuksi. Katkeraksi. Olin jo aika ikävä tapaus, pahimmillani. Syystäkin tosin. Ja ajattelin myös, että kun lapset ovat ihan pieniä, heillekin ero on helpompi asia. Monet itkut on itketty. Suru oli suuri, pettymys kova. Itsetunnonkin takia oli tärkeää tehdä raskaita päätöksiä. Tärkeintä on mahdollisimman onnellinen koti, jossa tunteet näytetään aidosti, tehdään mitä sanotaan; pitää olla perusluottamus. Itketään ja nauretaan. Joskus raivotaan. Tanssitaan ja tehdään iltapalaa.

Jos joku lukijoista (ainakin siskoni!) tunnistaa minut ja sitäkautta joitakin em. henkilöitä, haluan korostaa, että tässä on kyse minun kokemuksistani ja ajan muovaamista ajatuksistani. Tarkemmin mietittynä tunnistettavuus ei sinänsä ole ongelma, sillä meidät tuntevat ihmiset tietävät nämä asiat muutenkin. Eikä niitä ole koskaan salailtu, kummankaan osapuolen toimesta. En todellakaan halua mustamaalata ketään henkilöä. Kyse ei ole sellaisesta. Elämän haavat ei synny ilman suuria tunteita. Rakkaudella olemme lapsemme tehneet. Ja rakkaudella heidät hoidammekin. Sovussa. Erossa.

Moni asia on paljon paremmin, kaikilla osapuolilla:)

Kirjoituksen ydin on siis lyhyesti, hehe, kuuntele sydäntäsi ja elä hyvin tämä päivä, ole rohkea. Joskus sattuu enemmän, joskus vähemmän. Joskus ei. Elämä on olotila, joka voi muuttua. Paremmaksi, huonommaksi. Mitä haluat?

Armoa, inhimillisyyttä

"Kyllä kaikkeen on olemassa ratkaisu, se pitää vain löytää", tapaa isäni sanoa. Kuulostaa yksinkertaiselta. Täytyy kuitenkin muistaa, että ratkaisu ei todellakaan ole aina se mikä mikä tuntuisi itsekkäästi ajateltuna juuri oikeimmalta, mukavimmalta. Joskus ne ratkaisut ovat mutkan takana; eivät siellä missä niiden toivoisi olevan- sillä hetkellä.

Vaatimaton elämänohjeeni on , että pitää yrittää parhaansa. Se on paljon. Ja mahdollinen alijäämä, se on vain inhimillisyyttä. Aitous on kultaa. Aamunsini puhtaimmillaan niin kaunista.

En voi luvata onnellista tulevaisuutta. Luvata ei voi, mutta tahtoa voi! Tahdon niin.

Pikku Prinssin elämänohje, että sydämellään näkee parhaiten, pitäsi aina muistaa. Tarkkaillaan. Kuunnellaan. Katsellaan. Tutkaillaan maailmaa..

Sain veljeltäni uusinta Apulantaa. Tässä Armo-lyriikkaa kauniista kappaleesta. Loistolevy, kauppaan siitä!

Pari toivetta

Lapset ovat alkaneet odottaa isänsä palaavan kotisuomeen. Yllättävän hyvin tämä pari kuukautta, joita manasin aikaisemmin, on mennyt! Lomalaiset palaavat ilmeisesti tulevana lauantaina.

Tosin nyt on ikävää, että tytölle nousi kuume illalla ja huomenna olisi pitänyt aloittaa työharjoittelu. Mutta minkäs teet. Tärkeintä on kuitenkin hoitaa lapsi kuntoon ja toivoa, että toinen pysyisi kunnossa, jotta sinne työmaallekin pääsee:)!!

Ja sitten toivomme, että Jacky makupaloja ilmestyisi oven taakse ihmeen kaupalla. Kiitos!

Unta vai totta

Kun herää aamulla ikävä pistos rinnassa, on nähnyt pahaa unta. Illalla usein toivon, että näkisin seikkailu-unia. Olisin sankaritar ja taistelisin salaisuuksien metsissä epätoivoa vastaan. Tai haaveunia. Olisit aina siinä.

Kauheimmat ja ahdistavimmat unet liittyvät siihen, että lapsilla olisi jokin asia huonosti. Sellaisesta unesta herääminen on niin huojentavaa. Huh, tuossa nuo tuhisevat vieressä!

Viime yönä en saanut unta, tuntui, että näin jo miljoona unta ennen nukahtamistani. Ajatukset kiertivät ympäriinsä ja lopputulos ei ollut hyvä. Aamulla herätessäni oli outo olo, mutten enää muista miksi.

Pesä

Aika loistava fiilis, kun ei tarvi juosta tänään yhtään mihinkään! Saa olla rauhassa kotona lasten kanssa. Olen tosin puuhastellut koko päivän, siivonnut alakerrassa, muutellut sisustusta ja tehnyt ruokaa. Ja upea ilma ulkona, houkutteli takapihan kimppuun. En ole koko talvena tehnyt siellä lumitöitä! Minä laiskimus. Joten ajattelin auttaa aurinkoa edes hiukan. Lumen alla oli lehtien peitossa paleltumatonta vihreää kasvustoa:)Oikein savage garden, viime keväänä lumen alta paljastui hengissä säilynyt orvokki. En jaksanut koko urakkaa tehdä, mutta alku hyvä. Lapset leikkivät, että heillä on jäätelökioski ja tekivät herkkuannoksia samalla, kun heittelin painavaa lunta metsään. Kävimme myös pellolla ja metsässä kävelyllä.

Nautin tälläisistä päivistä todella. Pesänrakennusviettipäivä. Tosin tälläisinä päivinä korostuu, että on yksinhuoltaja. Vaikka toisaalta se on juuri ihanaa, että itse huolehdit ja päätät kuinka teet. Ja oma syyni jos on tekemättä. Voin nalkuttaa itselleni, hehe. MUTTA olisipa ollut mukava lapioida takapihan uppohankia Miehen kanssa yhdessä.Ja kun lapset menevät nukkumaan illalla, voisi vaikka lämmittää saunan, jutella, nauttia -kaksin. Olen tänään varmaan täällä yksin. Olen.

Pupuhuumoria

Mainiota, juuri pääsiäiseen sopivaa/sopimatonta roisia pupuhuumoria. Alunperin linkkiin törmäsin täällä.

Pääsiäispuput on kyllä aika suloisia..
Kiirastorstain Soundtrack: Maijal oli karitsa!:(

Nasu

Ihastuttava Nasu piirros maailman ihanimman pikkutytön tämän päivän käsialaa

Komea kulkuri

Kysypä kuulta komealta: miltä tuntuu elämä?

Näkymätön portti

Päivän juoksemisten jälkeen, hain päiväkodista vain yhden lapsen, sillä tyttöni oli sovitusti noudettu ystävällensä kyläilemään. Hain vain pienen, iloisen pojan.

Edelliseltä ihmiseltä oli jäänyt portti auki. Poikani seisoi avonaisen portin kohdalla, katsoi ettei varvaskaan mene rajan yli.Hihkaisi hymyillen: "äiti" . Odotti. Loistavaa, taitaa olla siis sekin murhe mennyttä, kun hän pari kertaa on karannut aitojen yli. Nyt hän ikäänkuin kunnioitti näkymätöntä porttia välillämme, malttoi mielensä.

Sitten menimme kauppaan ja ostimme suklaakeksejä. :)

Kiss Nro 1

Uusi yritys. No niin. Bittiavaruudesta takaisin..ainakin osittain, sen mitä muistan.

Kyllä se on tulossa, ehdottomasti, kevät nimittäin! Aamulla vein lapset pulkalla päiväkotiin ja paluumatkalla kadun paljasta pintaa oli jo paljon näkyvissä. Taitaa olla tämän talven pulkkailut pulkassa...

Viikonloppu sujui rauhallisesti. Lapset menivät lauantaina vaarille yökylään. Alunperin oli tarkoitus juhlia, mutta päädyimme viettämään leppoisaa iltaa sohvalla elokuvien ja keskustelujen parissa. Pedon sydän oli loistava elokuva. Kello oli varmaan puoli seitsemän, kun pääsimme nukkumaan, joten valvomisen puolesta oli kuin olisi ollut vielä jatkoillakin.

Sunnuntaiaamuna sain parhaita suudelmia ikinä! Tai niin minä ainakin luulen. Vai tuntuuko se aina niin hyvälle, kun on onnellisen rakastunut?! Ehkäpä muistini pätkii.. Tai jospa en ole ollut näin onnellinen ikinä. Mukava ajatus! Jossittelut kruunatkoon se tosiasia, että ehkäpä suumme vain sopivat yhteen ja herra komistus tietää mitä tekee!

En tietenkään voi kirjoittaa tänne kaikkea mitä haluaisin. Mutta ajatukseni on, että jokin pieni kuvaus päivän tapahtumista terästää muistiani, kun joskus tulevaisuudessa tätä luen ja sanat palauttavat mieleen päivän kokonaisuudessaan mahdollisimman elävästi.

Olen yrittänyt pitää paperista, oikeaa päiväkirjaa, mutta olen huomannut kuinka kirjoitukset ovat aina niitä syvimpien vesien synkissä fiiliksissä dramaattisin sanakääntein rustattuja tunnetiloja. Ja kirjoittelussa vuoden tauko ja padam! taas epämääräinen synkkä hajatelma koristaa muuten niin tyhjiä sivuja. Ei, en sano että suru ja vaikeudet ovat kiellettyjä asioita. Mutta jos tekstiä syntyy vain huonoissa fiiliksissä, ne iloiset muistot ovat vain aivoparkojen varassa. Pelottavaa.

Ja sitäpaitsi tänne en voi kirjoittaa kaikkein surullisimpia, vaikeita asioita, ainakaan kovin yksityiskohtaisesti. Joten iloisemmille, joskin sensuroiduille, tapahtumille jää enemmän tilaa. Se sopii!

Ja anteeksi rakas päiväkirjani, joka pölytyt salaisessa piilopaikassasi, olen onnellinen!

Tänään.

Bittiavaruuteen

Äh, kirjoitin juuri sopivasti tekstiä ja kuinka ollakaan serveri errori vei tekstin mennessään. Tästä eteenpäin seivaan draftina ennen kuin julkaisen. Yritän kirjoittaa myöhemmin tekstin nimeltään Kiss nro 1 uudestaan. >Huokaus<

Koomisinta, että hehkutin kadonneessa tekstissä mm.kuinka kätevää on päivittää päivän tuntojaan..bittiavaruuteen.

Väreilevä sielu

Epämääräistä pohdintaa

Korvaani kalskahtaa aina kun käytetään ilmaisua "tunteeton". Mielestäni tunteeton voisi olla sieluton ruumis.

Edustavathan ne ns.tunteettomatkin tunnetilat tunteita. Viha, katkeruus.. Olisikohan "oikeampi" sana tunnekylmyys. Vai onko tunteiden rajaaminen johonkin karsinaan liian yksinkertaistavaa, sillä varmaan jokaiseen tunnetilaan sisältyy aavistus muitakin tuntetiloja. No, pääasia että tuntee ja miettii miksi tuntee jotakin. Mutta tunteetonta ei musta saa niin kauan kuin veri virtaa suonissani..

Tommyn sanoin:

" On vain yksi ehto, elinehto:
-väreilevää sielua ei saa tallata"

Rock chicks

Kaikkea sitä perjantai-iltana puuhastelee...
Tässäpä tälläinen -which rockbitch are you? -testi
via shirley manson

Mä olen luotettavan testin mukaan:):

Which Rock Chick Are You?

No, sehän sopii. This mess we're in!

Leikitkö mun kaa?

Eilisten vastoinkäymisten (mm. huonossa kelissä n. 300 km for nothing) ja kamalan hedarin jälkeen, tänään elämä tuntuu taas hyvältä! Päänsäryn suurin merkitys on sen jälkeinen elämä ja oivallus: Ah, kuinka on mainio elo-olo!

Istuessani eilen raatona suihkun lattialla tulikuumaan veden lihaksia parantavassa voimassa, tyttäreni (pian 6 v.) tuli kertomaan kuinka ihanaa ja kivaa pusuhippa on, kuinka hän onnistui pussaamaan kunnolla Killeä. Kysyin, että onko hän ihastunut Killeen. Kuulemma Ville on suosikki. Tyttö hihitti ja juoksi pois, palatakseen pian takaisin hymyillen. Tyhmän uteliaana äitinä oli pakko kysyä, että miksikäs sitten pussailet "Killeä" jos "Ville" on suosikki. "No, Ville oli jo mennyt kotiin ja sitäpaitsi sitä on hankala pussata. Kille antaa pusssata. Joten varoiksi vain pussasin. Sanoin kyllä Killelle, että varoittaa Villeä huomenna aamulla, sillä kun tulen päiväkotiin aion pussata Villeä." Hymyilytti suihkun lattialla.

Aika meininkiä pikku ihmisillä, mutta ainakin se on aitoa, vilpitöntä iloa. Ja tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun kuulin päiväkodin pusuhippaleikeistä.
"Pidämme poikaa paikalla, toinen voi pussata, kun toinen pitää kiinni".

Tässä kohtaa yksi sun toinen isompi mies jo huokailisi, jos naiset yhteistuumin turmelisivat viattomalla suudelmalla. Aikuisten pitäisi myös leikkiä enemmän. Yhteistuumin. Rehellisesti.

Hauskaa ja leikkisää viikonloppua! Hmm ~e~

päivän soundtrack: Mobyn Hotel

Fileitä 150 Mt

Hyvät fiilikset ehdottomasti! Esittelimme tänään projektityönä tekemämme lasten cd-romppu satupelin. Homma ei kuitenkaan ole vielä valmis, dokumentit ja julkaisu yms. vielä kesken (videotyöni(kin) käsikirjoitus syntyi huomattavasti myöhemmin kuin valmis kuva, joten taas tälläistä). Mutta hyvältä vaikutti monessa suhteessa. :)

Tulevaisuuden systeemit (laajoine visioineen) ovat vakavasti suunnittelun alla ja uskon, että tästä syntyy vielä jotain!!

Ainoa ikävä asia on tämä kauhea niska/selkäjumi, jota jatkuva koneella istuminen teettää, kytevää hedaria.. Jos musta tekisi filettä, kiukkuista pihviä ois tarjolla! Elukan filettä. Yöks.~~e~~

btw

Tarkoituksensa kaikella. Joskus tapahtuneita asioita ymmärtää vasta vuosien jälkeen;
kuinka huutava vääryys olikin vuosien päästä, uusin silmin katsottuna, silkkaa oikeutta.

Pirteä, värikäs maanantai

Todella monipuolinen väreistä kertova sivusto kertoo värien fyysisistä ominaisuuksista, kulttuurillisista merkityksistä, symboliikasta, historiasta ja vaikka mistä! Suosittelen:)

"I don't care if Monday's blue, Tuesday's grey and Wednesday too..."
~~Cure~~lyrics

Päivän saa iloiseksi ihanat sanat, joita pikkuihmiset joskus juuri oikealla hetkellä suustaan päästävät!

Tälläisen pirteän, hiljaisen loistoankan haluan ehdottomasti:)Löytyypi täältä!

Onnellinen

Sylissä on maailman paras paikka. Piste.

Kloonaa mut uniisi

Olen istunut ja istunut tietokoneen äärellä, vienyt lapset aamulla päiväkotiin ja hakenut iltapäivällä. Ja tietysti illan aikana välillä lukenut ja laittanut ruokaa. Poika kysyi, äiti joko lopetit pelaamisen? Lapsikulta, ei äiti pelaa vaan tekee peliä.. Outo äiti klikkailee sieniä koko illan: kanttarelli! Poimi neljä mansikkaa..

On tosi hyvä, kun kohderyhmän edustajia on tämän katon alla kaksinkappalein. Testaus on edennyt siihen, että koekäyttäjät näyttelevät sadun tapahtumia innoissaan ja pyytävät että saisivat kokeilla peliä uudelleen:)Hyvä, hyvä! Rakas M antoi myös loistavaa palautetta, tottakai myös epäkohdat esiin tuoden. Mutta plussalle jäätiin, reilusti.

Poikani keksii aina peleistä jotain omaa hauskaansa. Satupelin sienien poimimis-osiossa kärpässieniä ei voi poimia ja niitä klikatessa tulee varoitus: " Ei,älä poimi kärpässieniä, ne ovat erittäin myrkyllisiä". Pojastani oli kiva klikata oikein urakalla, niin että ääni tulee räpäten. Damn me, kiva kuunnella omaa ääntänsä repeatina; e-e-e-ei älä!Ja poika nauraa kihertää. Pitäisi varmaan tehdä stagelle muutamat paukkusienet, siitä se ilo vasta irtoisi! Hmm, *jäi pohtimaan*

Olen tosi hyvissä fiiliksissä, kun homma on nyt edistynyt hyvin ja edessä jo selkeästi havaittavissa oleva lopputulos lähenee ja miellyttää silmää ja sielua. Ah! Onpa ihanaa, kerrassaan mahtavaa, kun voi puhua opinnäytetyöstä näin rakkain sanakääntein. Todella suuri merkitys on toki sillä, että projektityöparini on lahjakas loistotapaus ja meillä löytyy sointuvat sävelet.

En ole katsonut televisiota, en lukenut lehtiä. Maailmassa ei tapahdu nyt mitään ja kaaos kotona kasvaa. Satumetsän tapahtumat pitänevät vielä otteessan hetken aikaa. Tällä erää. Tulevaisuutta ei vielä ole, mutta visioita yhteen sun toiseenkin:) Sotku, joka syntyy projektiin uppoutumisesta, ei saisi liikaa sapettaa. En ole vielä koskaan kuullut kenenkään muistelevan elämäänsä ja sanovansa: "Voi, kun olisi tullut siivottua enemmän silloin aikoinaan". Elämä mennyt ja kaikkea.

Mutta toivoisin kohtuullista kätevyyttä välillä , että elämäänsä voisi elää photoshoppimaisesti..leikata laskut, piilottaa sotkut, säädellä curveja;), värjätä hiukset, kloonata hyvä mies itselleen ja vaikka mitä. Pelottavaa ja kauheaa oikeasti, naapurin kanssa säädettäisin kilpaa miltä taivas tänään näyttäisi. Maailmanloppu tulisi, jos jokaisella olisi photoshoppimainen valtikka, jolla voisi hallita elämäänsa ja maailmaa.Suurella kumilla kaikki sileäksi.

Lähden uneksimaan jostain todellisesta.

Jossittelut sikseen

Tänään tälläistä, hyvillä spiriteillä:)if tired go to sleep else stay awake end if ~e~

on mouseDown
repeat while the mousedown
if sprite(1).locH < -400 then exit repeat
sprite(1).loch = sprite(1).loch -3
sprite(6).loch = sprite(6).loch -3
sprite(7).loch = sprite(7).loch -3
sprite(8).loch = sprite(8).loch -3
sprite(9).loch = sprite(9).loch -3
sprite(10).loch = sprite(10).loch -3
--->ja sieniä lisää kuin sateella(jatkuu) ja muuta taustaroipetta---

updateStage
end repeat
end

on mouseWithin
if sprite(1).locH > -400 then
sprite(4).blend = 100
else
sprite(4).blend = 0
end if
end

on mouseLeave
sprite(4).blend = 0
end

on mouseup
sprite (6). blend=0

puppetSound 1"kanttarelli"
updateStage

end

ZzzZ

Iltasatu päättyi yhtenä iltana ajatukseen, että miksi muumi kaipasi Muumilaakson mörköä sen ollessa kadoksissa. Vaikka mörkö olikin pelottava ja hurja, se teki kotiin juoksemisen jännittäväksi ja sai kodin tuntumaan niin turvalliselta… Niinpä.

Elämä on valojen ja varjojen tanssia. Ilman yhtä ei ole toista. Ja kun tähdet tanssivat taivaalla, saa toivoa. Mitä toivon - kauniita unia- entä sinä?

Catwalk nostalgiaa metsässä

"Eikö avaruudessakaan kissavalta lakkaa,
haistan täällä jossakin kissankakkaa..", Laulava lintukoira pohtii Uppo-Nallen seikkailuissa.

Arkeen on palattu. Kiireen ja luovuuden ristitulessa mennään, illalla käperrytään sänkyyn ja luetaan. Pienet nuhanenät haluavat kainaloon. Hymyilevät.

Eilen käytiin korvalääkärissä. Pojalla on voimaa ja tahtoa annettu sitten oikein urakalla, taas tarvittiin lisävoimia, että kaveri saatiin edes jotenkin pysymään paikoillaan. Kerran ikävä haaveri korvien tarkastamisessa ja sen jälkeen se onkin ollut sellaista tahtojen taistoa ettei heti uskoisi. Poikaparka luulee lääkärin olevan tuhma ja ilkeä tyyppi: Jalat heiluen huuto raikasi: tyhmä lääkäri! Mahtoi seuraavilla pienillä potilailla olla pissat housussa odotushuoneessa, kun kuuntelivat hysteeristä itkua ja parua. Huh! Mutta yllättävää oli ettei ollut korvatulehdusta, kerrankin. Hyvä niin!

Oikeastaan oli jotenkin nostalginen päivä, kun sai olla arkena lasten kanssa kotona aivan kuin silloin aikaisemmin. Tein oikein uunilohta ja ostin uuden viherkasvin. Istuttiin keittiössä ja juteltiin mukavia.

"Jouduin" kyllä vähän duuniakin tekemään. Sunnuntaina otimme ystäväni vaateliikettä varten mainoskuvia, mutta piti ottaa joitakin lisää. Takapihan metsässä tuli sitten oltua tovi mallina ja illalla työstin esitettä. Nykyään mallit tekevät painovalmiit esitteet.:)Monipuolista toimenkuvaa, mukavaa! Uncle Sam oli illan sana. Muutaman viikon kuluttua puoti aukaisee ovensa Kaisaniemessä.

Viikonloppu Rewind

Hips ja hei! Näin se viikonloppu vain meni vauhdilla. Perjantai-iltana pysyttelimme tiivisti sohvalla. Oli vain sellainen olo, ettei jaksa lähteä minnekään. Lauantaina vietin päivää S:n kanssa, jätin komistuksen pelaamaan tuota ilmiömäistä peliä, joka meinaa uhkata jo viehätysvoimaani. Yritin kyllä mainita, että kuinka ihmeellistä ja kohtalon johdatusta, että "keijukaistestissa mulle tuli samanlaiset korvat kuin sun pelihahmolla ". Ihmettelin alunperin miehen roolihahmovalintaa (nainen), mutta totuushan on että pelaajan hahmon pakarat on se mitä lähinnä näet, ah! kuinka poikamaisen suloista! Mutta vaikka peli on kyllä vienyt huomiota, niin toisaalta väliajoilla olen saanut tehohuomiota, hui.

Niin siis vietin lauantaina aikaa aina niin kauniin S:n kanssa, kierreltiin kaupungilla, istuttiin kahviloissa ja käytiin Himalayassa mainiolla lounaalla. "Pelin väliajalla" kävin kainalossa ja syötiin illalla vielä hyvät pihvit rosmariinioksilla kaunistettuna. Oltiin sovittu, että baarissa nähdään vasta myöhemmin, että pojat ja tytöt saavat omaa aikaa. Näimme yöllä Rocksissa ja neljältä vielä 81:n talleille. No, onneksi en juonut juurikaan koko illan aikana ja talleillakin vain kuumaa kaakaota, sillä sunnuntaina oli tärkeä päivä. LAPSET TULI KOTIIN!!!:) Ihanaa, voi niitä rakkaita pienokaisia:).. jatkuu myöhemmin..sillä uppo-nallen tarinat jatkuvat..

Levoton, alaston Druidikeiju?!

On jotenkin levoton olo. Tiedäpä syytä, joskus on vain sellainen jännitys ilmassa. Outoa. Tuntuu, kuin jotain olisi tapahtumassa.

Tai jos levoton olo johtuu vain siitä, etten ole tottunut tälläiseen rentoon olotilaan, ettei kello vaadi mua siirtymään jatkuvasti paikasta toiseen. Lapset onneksi tulevat sunnuntaina aamupäivällä kotiin, niin johan sitä ei kerkeä enää miettimään aistimuksiaan.

Täytyisi kai edes saada vaatteet päälle, ryhdistäytyä.(olin suihkussa hetki sitten) Soittaa muutama puhelu ja keittää lisää kahvia. Draivia päälle.

Ai niin, unohdin kertoa ensi fiilikset Nightlife - Rock Baarista. Tuntui suorastaan nostalgiselta nähdä monia tuttuja naamoja. Sisustus oli tehty tyylikkäästi kohderyhmälle ja uskon että siellä voisi viihtyä hyvinkin! Samuli sanoi maalailleensa pari viikkoa kuvia, joilla li iso merkityksensä sisustukselle. Hyvä! Pitää tänä viikonloppuna käydä katsomassa uudemman kerran, kun kerta vapaata vielä on. Viralliset avajaisbileet ovat ensi viikon ke, joten taitavat jäädä väliin. No, viime aikoina tätä neitoa on nähty kaupungin yössä enemmän kuin vuosiin. Luulen, että kohta taas riittää.

Alastomana bloggaaminen on omituista, musiikkikin loppui juuri. Kylmä. Katsotaan tapahtuuko mitään omituista, josta vieno sisäinen vaistoni viestii.

Tekemisen puutetta, sanon minä, tein tälläisen testin tänään, hehe.

You scored as Druid Fairy. Your heart belongs to nature. Your green satin hides you in the brush. You influence plants to grow, and you have a special connection to animals. Which Firefly-Path Fairy are you?

Keijutestin tulos:) 

Torstaina

"Hiljaisuus on ääni, jonka mä kuulen"

Kotona on autiota, kiirettä kantapäissä koko päivän. Levottomia unia. Naurua. Kaipausta. Voimaa. Tahtoa. Paljon, paljon voileipiä.

Neito eksyy polulta

Pikipeikko 


Aikaisemmin laitoin kuvan piirtämästäni Sini Siivestä, joten tässäpä Piki Peikko. Työstämme kuvia yhdessä opinnäytetyö-projektin parissa, Pikipeikko ei ole käsialaani. Kokosin tämän kuvan piirroksistamme. Hauska veijari tuo peikon poika:)

Luin tässä yhtenä aamuna bussissa Trendilehden artikkelia kidult-ilmiöstä, kun aikuisia lapsettaa. On tämän projektin aikana jo muutaman kerran käynyt mielessä kuinka sitä haluaakin eläytyä satumetsän tunnelmiin. Lapsellisen ihanaa puuhaa, mutta pitkäjänteistä ja tarkkaa.Mutta on se vaan kiva piirrellä ja suunnitella lasten satupeliä!

Tänään kun saimme intron lähes valmiiksi, tuumasin että haluaisin asua tuolla.

Unisella kukkaniityllä. Juoksentelisin ohuessa mekossa. Tuuli olisi aavistuksen kylmää, mutta tuoksuisi satojen salaisuuksien huminalta; ja maistuisi metsämarjoilta. Juoksisin kevyin askelin kohti metsää. Metsästä kuuluisi ääniä. Tuulen laulua, rasahduksia. Määrätietoisia, vahvoina kantautuvia askelia. Odottaisin sydän pamppaillen, joko Metsän Valtias on etsimässä viatonta neitoa... ;)

Mutta se onkin sitten jo eri juttu. >huokaus<