Suloinen symbioosi

Nukuin syvää unta, tosin unien levottomuus ja jatkuvat käänteet vähentävät levon määrää. En pysty muistamaan kuin muutamia välähdyksiä ja nekin laimenee valveilla. Unen visuaaliset maailmat kaikkoavat. Lauseet hukkuvat.

Unessa jo vuosia, vuosia sitten eronneet ystäväni menivät naimisiin sekavissa olosuhteissa. Lahjoja oli joka puolella. Jättimäisiä aaltovaaseja, kuin ammeita. Morsianta ei unessa juuri näkynyt, sulhanen paistatteli erinomaisuudessaan viskipullo kainalossaan ja oli niin itseään.

Oma mieheni oli unessa masentunut. Sanoin, että testi näyttää negatiivista, en voi olla raskaana. Hän oli sitä mieltä kyllä olen. Huolehti minusta, minä vain bailasin.
Ja kun olin läsnä, olin seksipeto. Olisin mielelläni vanginnut miehen ja käyttänyt häntä päivässä niin paljon sieluni olisi sietänyt, loputtomasti. Masentunutta poloa.

Ovelta ovelle kauppias keskusteli kaaoksen keskellä sanoi, että minun pitää lukea näitä papereita ja kertoa mikä tapaus on oikeudellisesti selkeä, kuka perii mitä ja meneekö se niin. Rastitat vain oikeat vaihtoehdot, perustelet. Faijani tuli puolustamaan minua liian sitkeältä kyselymieheltä (oliko vakuutustenmyyjä vai mikä ihme, sitä en tiedä), murjaisi tyylilleen uskollisena sopivan sarkastisen kommentin. Kaupparatsu poistui mistä oli tullutkin.

En muista mitä kaikkea unessa tapahtui, mutta oli tämä sentään helpompi uni kuin vähän aikaa sitten näkemäni uni, jossa jättiläismarsu raateli minua ranteesta(ei se edes sattunut)ja oksenteli päälleni, sen silmät muuttuivat tulipunaisiksi...

Jääkaappi näyttää liian tyhjältä. Kahvi on jo kylmää. Ryhdistäydyn kohta. Alunperin oli tarkoitus mennä tänään mökille käymään, mutta ilma muistuttaa lähinnä vaikkapa anoppia, joten kaupungissa pysytään. Jos aurinko paistaisi veisin m:n pirtelöbaariin ja ehkä vien vaikkei paistaisi. Iltapäivällä on fysioterapeutti ja onneksi voin sanoa, että selkä on niiii-iin paljon parempi!

Lukemisena minulla on tällä hetkellä: José Luis Peixoto: Tyhjä Taivas
Peixotohan teki/tekee yhteistyötä myös Moonspellin kanssa. Hänen tarinat saivat äänet, musiikin. Suloinen symbioosi.

Päivän nautintoja

Eilen sain opetusta kuinka heinänkorresta tehdään pilli!( myönnän en koskaan lapsena opetellut)Hauskaa oli, nauroimme kuin pahaisat kakarat ja ihmettelimme näköalaa, joka avautui silmiemme edessä. Joku kerta pitää rakentaa kunnon maja. Ja oppia se toinen temppu jossa en onnistunut.

Luonnon keskellä tuli mieleen myös lapsuusajan kauppaleikit, suolasilakat, kaurahiutaleet ja vaikka mitkä. Onpa mukavia asioita tuollaiset pienet jutut.

Eilen päivällä juttelin tuntikaupalla myös rakkaan ystävän kanssa ja nautimme mustikkamunkkeja, raakaa kahvia ja salaa savukkeita.

Aurinko kurkistaa, kävely voisi tehdä terää..

Tästä voit halutessasi listata blogini suosikkeihisi (kirjautuneena). Kätevää, tietääpi koska päivitetty.

Hiljaa kytevää kapinaa tai jotain

Elämä tuntuu omituiselta, kun lapset ovat mummolassa. Tai ne hetket, kun en ole kotona menee oikein sujuvasti. Hiljaiset hetket yleensä elämää täynnä olevassa talossa ovat omituisia. Olen peräti yhden yön nukkunut täällä. Aivan yksin. Ja kun mietin pikku-otuksiani, mikään elämässä ei ole epäselvää. Arjen aherruksen keskellä se vain helposti unohtuu velvollisuuksien verhoon. Velvollisuudet ovat oikeastaan aika hieno homma. Luisuisi kaiketi saamattomaan olotilaan. Olisi vain.

Itsestään pitäisi ehdottomasti pitää huolta, pidäpä huolta muista jos olet itse romua. Katsoa peiliin ja sanoa, katsoa sydämellään ja löytää asioita joista voi olla ylpeä, asioita joista voi sanoa, että rakastaa itseään. On rohkeutta sanoa, että pelkää itseään, elämäänsä. On rohkeutta kohdata itsensä kaikkein heikoimmillaan. On rohkeutta sanoa: minä haluan. Minä annan. Ja on sallittua kokea yltiöpäistä varmuuden ja selviytymisen riemua, lentää siivillä eteenpäin ja nauraa. Nauraa ja itkeä. Laskeutua. On sallittua olla heikko.

Miksiköhän tuskailen aina välillä kuinka elämässä käy. Epävarmuus on ollut aina läsnä elämässäni, siitä lienee vaikea päästää irti. Vaikka aina olenkin jotenkin selviytynyt. Eheä, eheä, voiko sellaista ollakaan? Eheä elukka. Juu, ei.

Ja aina jaksan uskoa rakkauteen, tahtoon ja siihen että haluan tehdä rakkaani onnellisiksi, itseni. Uskon itseeni. Uskon pieniin asioihin. Hassu tyttö. Kuunnellessa monia tarinoita, kyynisyys luulisi jo vallanneen mieleni. Mutta ei. Ei vielä.

Kun muodostan sanat: haluan suojella sinua kaikelta pahalta maailmassa ja teen kaikkeni, että sinun olisi hyvä. Tarkoitan sitä, oikeasti. Vaikka pahaa pitää tapahtua tietenkin, sillä hyvän yltäkylläisyys kääntyisi itseään vastaan. Tarkoitan siis, että olen olemassa myös vaikeina aikoina. Olen tukena, minuun voi luottaa. Olen sanoja, olen lihaa ja verta. Siihen jaksan uskoa.

Kuuntelen tässä loistavaa Anatheman " a natural Disaster"-albumia. Mieleni tekevi savukkeita. Musiikissa kuuluu savuisia hetkiä.

Arkistostani löytyi pieniä runoja kivistä.

Joskus tuntuu

Joskus tuntuu, että sydämeni on kivettynyt. Ei niin, että se olisi eloton, vaan ikuinen, vahva - viisaskin. Siis joskus...

Joskus tuntuu, että olisinpa litteä kivi, joka viistäisi veden pintaa.
Pomppisi, poukkoilisi, hukkuisi ja tekisi pienen ihmisen kesäisen päivän iloisen huolettomaksi. Muistoiksi, jotka maistuvat eväsleiviltä, auringon kutkuttavalta lämmöltä.

Joskus tuntuu, että vaikeneminen on kultaa.
Kivet ovat mykistävän hiljaisia yksinäisyydessään.
Painavaa kultaa, helmiäistä,
ajan patinaa ja minun mieleni hiljaa - kytevää kapinaa.

Kiven värit kätkevät ajan kauneuden - ja kauheuden.

Pelko

meemi via Minh. Kirjoita kuuden sanan novelli.

Minun novellini on kauhunovelli. Aion kyllä tehdä tästä pidemmän version joskus.

"Pimeän laskiessa ylleni,
minä lasken alleni. "
~~e~~

Koivunlehtiä ja sanojen havinaa

No niin, koneen äärellä taas. Torstaina kävin fysioterapeutilla, joka totesi minulla olevan aika ärhäkkä noidannuoli. Sairaslomalle vaan, hän sanoi. No, eipä tällä selällä koko päivää istuta.

Lähdettiin juhannuksena mökille ja otin rauhallisesti. Sain suloisen lempinimen: Panacod- babe. Valmistimme käsittämättömät määrät mainiota ruokaa. Nautimme, söimme. Perjantain ilma oli juhannukseen täydellinen.Saunassa selkä sai vihdalta kyytiä oikein urakallla. En voinut selkäni takia uida, mutta kastauduin. Talviturkiton melkein. Järvellä oli rauhaisaa, aurinko laskinousi. "Koko kokkoko? Koko kokko!", muistelin, kun lapsuudessa Kerttu-mummu minulle vitsaili.

Juhannusyönä mies nukkui, minä silittelin kasvoja, juttelin niille. Kerroin kaikkea. Enemmänkin. Hän nukkui kuin kuningas, selällään.

M oli ajoittain erittäin romanttinen ja vannotti vaikka mitä. Maailman ihanin ja aina, tyttö mietti lumouksen alla. Lauantaina satoi. Nukuimme pitkiä päiväunia. Jurristen höpinöitä, väittää inhorealismi, joka yrittää kylvää epätoivoa toivon keskelle. Vaikkei pitäisi. Minä en pelkää.

Kohta lähden fysioterapeutille. Onneksi selkä jo parempi. Saan selän suoraksikin. Tulee mieleeni tarina mummosta, joka kulki aina selkä yhdeksänkymmenen asteen kulmassa ja poltteli sanomalehtipaperiin käärittyä tötterömäistä sätkää. Vilkuili kulmiensa alta ja antoi palaa!

Mikään ei voi mua enää pidätellä.

Sielu, kohtalo

Eilinen tehtävälistani jäi kovin vajaaksi, sillä olen saanut jostain syystä alaselkäni jumalattoman kipeäksi. Nyt parempi hetkittäin.

Koulutehtävän sain tehtyä, huh! Tavarat ovat pakkaamatta, ruokakaupat käymättä. Iltalaulut laulamatta. Naapuri kasteli puutarhan. Ja toinen naapuri runnoi selkärankani läpi ja tutki energiakenttiäni. Hänen mielestään energiakenttäni ovat sekaisin ja vika on sydämessä -siis sielussa. Hän tuli illalla vielä uudestaan katsomaan vointiani ja kokeili toista parannuskonstia, jännä tunne kun alkaa virtaamaan. Luulen, että sunnuntain veneilyllä oli osansa tähän, sillä 3-4 tuntia pomppivassa aallokossa voi tehdä temppunsa. Mutta onhan se totta, että sielussakin on paljon suruja. Anteeksiannosta naapurini puhui ja nautinnosta. Tuhoavien asioiden välttämisestä. Osa hänen "manauksestaan" meni ohi, sillä hän puhuu huonohkoa suomea. Mutta hänen käsissään olen monesti saanut kamalat päänsärkyputket ja krampit katoamaan.

Kertonee sielun tilasta, kun toinen sanoo, että sielussa on jotain suuria suruja. Alkaa itkettämään. Makasin lattialla, estin kyyneleitä. Sanoin, juu onhan tässä stressiä ollut.

Hän suositteli, että lepään tänään. En siis mene töihin. Joudun tosin aloittamaan pakkaamiset ja muut. Lapset haetaan puolen päivän aikaan. Odottavat mummoilua todella paljon!


Myöhemmin m saa näyttää käsiensä parantavan voiman.

ja jos en kirjoittele mitään ennen juhannusta, toivotan kaikille nautinnollista juhannusta ja paljon herkullista ruokaa pitää syödä!

Minä lähden m:n kanssa mökille - juhannustaikoja tekemään! Toivottavasti selkä paranee...

Lisäys:

Otin äsken Panacodia ja selkään tiikeribalsamia reilusti, auttoi kipuun selkeästi:) Ja sain Tommyn viikonloppupostia:

"Suudelma on portti kaupunkiin
jossa mikään
ei ole vailla merkitystä,
jossa kaikella on tarkoituksensa,
jossa kohtalo ei pelota
niin kuin irti päässyt peto pelottaa
aseetonta kulkijaa"

- Tommy Tabermann


Hyvää Juhannusta
toivottaa Tommy Tabermannin Webmistress

Peikkoäiti aikataulusolmussa

Note to myself:
-huomenna tee taittojuttu/ennakkotehtävä valmiiksi töissä, jos kesken viimeistele illalla (palautus to)
-ruokaa tuokaa, he nälissänsä huokaa
-huomenna pakkaa lasten mummolatavarat lelut ja vaatteet (n. viikoksi)
-pese pyykkiä (taas, melkein joka päivä)
-pakkaa omat mökkikamat
-suunnittele menua ja ostoslistaa m: n kanssa,
ehkä ostoksille yhdessä (tai torstaina)
-tee pikaraivaus siivous kotona
-kastele puutarha
-nauti lasten seurasta ja ota/anna haleja varastoon
-laula lasten kanssa iltalauluklassikko, jonka poikanikin suostuu kuuntelemaan ilman "äiti, älä laula"- huutoja. Peikko-äidillä lapsia on kaksitoista ja hännät on solmittu yhteen....
-nuku hyvin

Ja juu, eilinen työprojektitarjous vaikuttaa olevan vielä voimassa. Katsellaan mitä tuleman pitää:)Ideoita jo työstetään päissämme:) Selvinpäin mielissämme tarkoitan, heh, siis iloisina. Päiväkirjani teksti on niin kovin korkeatasoista, hii-haa.

Ai niin, m kertoi tänään kuinka ratkaista "marsu-pulmamme". Hänen ystävänsä (pieni) koira olisi etsinyt uutta kotia. Mutta oli pakko miettiä realistisesti resursseja.
Marsua odotellessa...

Mukavia puheluita

Äsken sain puhelun, joka saattoi ratkaista tulevan syksyn työkuvioita aika paljon!!!
Ehkä. Ja saattoipa ratkaista kesän viettoon liittyviä budjettikysymyksiäkin. Lapset metelöivät taustalla ja meni varmaan puolet puhelusta ohi, mutta huomenna kuullen lisää.

Mutta eipä kai kannata liikaa iloita, ennen kuin homma selkeää. Mutta, täytyy sanoa, että huojensi mieltä aika tavalla. Koulu päättyy 16.8. ja sen jälkeinen aika on ollut kysymysmerkki, pienoinen mörkö.

Olen aina tavannut sanoa: asioilla on taipumus järjestyä! Ennemmin tai myöhemmin.

Merimiehiä

Saimme täydellisen ilman Porvoon matkallemme.
Emme astuneet maihin, vaan ankuroimme itsellemme muonapaikan.
Kartturin taitoni saivat jonkin verran tiuskaisuja menomatkalla
mutta, paluumatka oli yhtä juhlaa! Upeita vanhoja purjeveneitä nähdessä, pystyn aistimaan tervan tuoksun jo kaukaa. Merimiehien ruskettuneet käsivarret. Köydet. Natisevat mastot. Loputtoman taivaanrannan.

Vapautuneesti sai nauraa, kun aallot pompottivat.
Meri oli silkkaa kultaa säteiden hyväilyssä. Ja tämä tyttö nautti, tukka takussa - miehen käsi reidellä.

Uudestaan!!!

Nyt hoppu, pesukone laulamaan ja takapihan kimppuun! Ja on vielä pakko sanoa, että Ryvitan Sesam- näkkileipä on äärettömän hyvää, murustelen tässä samalla jo neljättä palaa...

Katsoin äskettäin videota synttäreistäni, aika onnellisia otuksia ruudun täydeltä:)

Tämä teksti sisälsi jo sellaisen pläjäyksen ilon alkulähteitä, että pakko laittaa vielä tähän, ilon koostumus eräänä talvisena päivänä. Olen aina välillä tehnyt näitä ilon koostumus-listoja. Jossain vaiheessa vitutuksen-, surun- ja epätietoisuuden -koostumukset pitää listata. Aivan, kun en nyt jo hämmentyneenä lukisi surullisten päivien vuodatustani, mutta lista olisi ytimekkäämpi.

Kohta lähtö merelle:) Mietimme, että ehkäpä Porvooseen matka veisi. Katsotaan. Reitti näyttäisi tältä. En ole koskaan meriteitse Porvooseen mennytkään. Otan pannukakkua mukaan ja ajatuksiini Muumipappa ja meri -kirjan.

Cosmos

Sain eilen yllättäen vapaaillan. Broidini tuli tyttöystävänsä kanssa hoitamaan lapsia. Ei sinänsä olisi olllut varaa lähteä ulos, sillä ostin päivällä piilolinssejä ja vinonpinon vaatteita hietsun kirppikselta ja viikonlopun ruokaostokset, huhheijaa. No rauhallisesti vain sitten otinkin.

Näin erään tyttösen, jonka lisänimeksi olen antanut "kultainen", A Kultainen. Menimme Kallion Rocknight:iin. Oli ihana jutella pitkästä aikaa. A:lla on niin valoisa ja eloisa ajatusmaailma, että keskustelu teki tosi hyvää. Lähdin myöhemmin Baseen moikkaamaan m:ää ystävineen ja neito tzirppikin saapui sulostuttamaan iltaani:)Emme jaksaneet riekkua tappiin asti. Nukuin yöni suloisesti m:n kainalossa.

Syntisen lyhyiden yöunien ja varhaisen kotiinpaluun jälkeen olen ollut mainio äiti tänään. Tai siis nauttinut kaikesta tästä puuhastelusta. Tyttö on juossut koko päivän metsässä. Poikani on sitten viettänyt kanssani aikaa. Katsoimme Microcosmosta - käsittämättömän upeaa luontodokumenttia- ja ihmettelimme erilaisten ötököiden puuhasteluja, kukkien kukkaan puhkeamisia. Etanoiden limainen parittelu saa muuten kovin syviä sävyjä, kun taustalla soi ooppera - kaunista. Poika sanoi, että ne pussaa. Leppäkertutkin, takaapäin. Täältä kuvia elokuvasta. Luonnon ihmeellisyydestä ollaan nautittu myös täällä, aika hieno kuva.

Lähdin poikani kanssa ruokakauppaan hankkimaan pannukakkutarvikkeita. Ja hän toimi myös apulaisenani keittiössä. Mukavaa. Täällä kotona tuoksuu rehti kotiruoka ja pannukakku hilloineen on täyttänyt masut makeaan tyytyväisyyteen.

Olen ilahtunut tänään teksitiviesteistä, monistakin. Ja jutellut puhelimessa tyttöjen kanssa niin, että Sonera jo tinki saldorajoistaan.

Huomenna lasten isä tulee hoitamaan lapsia päivällä. Ja minä saan vapaata. Toivotan huomiselle hyviä ilmoja, olisi tarkoitus lähteä merelle veneilemään. Oi, sitä minä rakastan! Merta. Ja sitä kun kiidän vedenpinnalla. Ja sitä, kun merituuli sotkee hiukseni ja mies silittää ne pois kasvoiltani. Merituulta.

Jälkimakuja

Lueskelin vanhoja kirjoituksiani, huhtikuussa olin tuumannut:

...Elämän ilot onkin aika pitkälle niitä pieniä asioita; miehentuoksu, puraisu ruisleipää, lapsen poimima leskenlehti. Jäätelön jälkimaku.

Lil Sis

Siskoni vahvisti tulonsa suomeen, liput on hankittu! Tätä on odotettu.
Tiedän, että maailmassa on joku ihminen, joka rakastaa minua aina ja ymmärtää minua jopa ilman sanoja. Rakas siskoni.

Hän on ihminen, joka ei ole itsekäs. Hän on suloinen, herkkä ja maailman ihanin. Olen onnellinen, että hän on löytänyt tasapainon ja itsekunnioituksen, rakkauden. Yhtenä päivänä keskustelin hänen miehensä kanssa mesessä ja hän sanoi: "I am made in this world to be with her". En yleensä tallenna keskusteluja, mutta hän sanoi niin monia asioita, jotka olivat tärkeitä ja lohdullisiakin. Mutta ne jääköön meidän väliseksi.

Toivottavasti siskoni mies tykästyy suomeen, sillä heidän haaveissaan on muuttaa tänne lähivuosina. Noh, metallimies on helppo suostutella Tuskan aikana, mutta auta armias kun saapuu marraskuu...No, hän saa kestää sen, kuin mies! prkl

Päivänvalo

Ihastuttava iltapäivä. Auringon innoittamana lähdimme m:n kanssa terassikierrokselle.
Aloitimme roskapankista. Yhdet vain.

Kävelimme kallion kirkon ohitse ja m sanoi, että haluaa viedä minut kirkon torniin.
Vahtimestari kertoi ystävällisesti, ettei se noin vain käy. Kirkossa oli konsertti "koraaleja uruille", menimme hetkeksi sinne paistetta piiloon. Kirkossa oli aika tyhjää. Katseltuani ympärilleni, tajusin että melkein kaikki siellä olijat olivat yksin. Kaksi kahden mummon ryhmää ja loput yksinäisiä. Jotenkin kaihoisa näky.Isovanhempani laulavat kirkkokuorossa ja ovat olleet aina yhdessä. Mietin musiikkia kuunnellessani ihmiskohtaloita. Yksinäisiä mummoja, vanhoja miehiä.

m kuiskasi, että ihan kuin me olisimme alttaritaulussa. Jeesus ja nainen kontillaan. Hymyilytti. Minulla on kyllä fiksaatio Jeesuksen näköisistä miehistä.

Lähdimme takaisin päivänvaloon. Ehkäpä jonkun mummon mies ei vain ollut jaksanut tulla paikalle, lohdutan itseäni. Seuraavaksi suuntaamme Pirittaan, syömme kookoskakkua ja juomme siideriä. Täytyy sanoa, että oli todella mukava kävelymatka Ravintola Kaisaniemeen. Istumme juominemme. Olemme siis treffeillä ja yritän katsoa miestä oikein muikeasti. Mies kysyy: särkeekö hammas? Ilmeeni ei taitanut olla kovin onnistunut. Ja taas saadaan nauraa.

Kello kulkee liian nopeasti, hakaniemenrannan laivat on pakko skipata ja kävellään kotiin syömään m:n tekemää lihakeittoa. Sellaista oikeaa lihakeittoa, ruisleipää ja kaikkea.
Mukavan oleilun jälkeen hän nukahti suloisesti, puhui puoliksi unissaan hassuja ja tuhmia.Kirjoitin hänelle yllätysviestin ja jätin sen metwurstipaketin sisään. Sieltä se löytyy, hyviä leivänpäällisiä, jääkaapista.

Kiitos! Päivänvalo.

Top6

MetalMama haastoi meemiin. Minäpä haastan Neito Bstarin naapureineen, ktel:in, neiti minkkisen
ja tietysti teidät kaikki muutkin, jotka tämän luette. Hahaa!

Eli tässäpä niitä, kuusi soitetuinta biisiä tällä hetkellä:
1. Pain of Salvation (yllätys, heh):Undertow
2. Placebo: This Picture
3. Moby: Dream about me
4. Neverwood: Apart
5. Chrystal Method: Born too slow
6. Opeth: Windowpane

Tehtävä on täysin mahdoton, koska biisejä olisi vaikka kuinka,
joten hienouksia jää lukuisasti ulkopuolelle.

Helppoa olisi ollut nimetä yksi: Undertow. Kyllästynköhän siihen koskaan. Kappaleessa on upea "lentoonlähtökohta", jos kävelen kaupungilla ja kuuntelen kappaletta, minun on aivan pakko lähteä juoksemaan siinä kohdassa. Kyllä, minä olen se tyttö joka sinkoilee pitkin katuja ja yrittää lähteä lentoon. Äärimmäisen vapauttavaa, tuntuu melkein kuin onnistuisi.

Laittelenpa linkit myöhemmin.

Kaunein kukka

Selailin puhelimeni vanhoja viestejä.
Päivän piristyksiä. Siellä oli aarteita:
" Ajattele, että monella ei ole ikinä tälläisiä päiviä.."

Tietäisitpä kuinka ajattelen sitä lähes lakkaamatta. Tietäisitpä, kuinka sitä arvostan.

"Poimin sulle lammen kauneimman lumpeenkukan, mutta luulen ettei se kestä kaupunkiin asti."

Ei se kestänytkään, mutta sain kuvan siitä kuitenkin.
Huippuonnellisia hetkiä ja ajatuksia.

Voi, kuinka tykkäänkin kiduttaa itseäni. Mutta en itke. Minulla on rauha, että asiat järjestyvät. Elämässä. Mutta niin kauan kuin olen olemassa, tyhjyys ei lyö päälle todellisesti. Niin kauan kuin olet olemassa. Ja näissä tunnelmissa -nyt- ajattelen, että olet aina.

Olen onnelinen, että olet sinä. Olet ystäväni. Ja vaikka olisi vaikeaa, olen aina sinulle. Enempää en voi antaa. Kunnes olen poissa.

Rakkauden tunnustuksia päiväkirjani! Vihan-ja epätoivonlehtiä kun joskus kääntelen, toivottavasti muistan mitä nyt ajattelen, mitä ajattelin viime yönä.

Onnellinen elukka ja surullinen tikka

Mökillä oli ollut kaksi tikkaa.
Poikani oli antanut poika-tikalle nimen Miska.
Tyttö-tikka oli lentänyt ikkunaan ja kuollut, lapset kertoivat.
Poikani kehotti:"äiti, sano: voi, voi." Ja minä sanoin.

Poikani kertoi silmät naurua täynnä, kuinka kotipihan etanat ja
metsästä etsityt madot ovat hänen lemmikkieläimiänsä.
"Minä rakastan niitä, hoidan ja paijaan."
Hän kulkee pihalla kantaen ämpäriä, jossa on multaa ja lehtiä.
Ja tietenkin etanoita ja matoja. Pikkukätösten likaisuus on suurta iloa.
Hyttyset ovat inhokkeja. Pelottavia.Äitiä tarvitaan matojen kaivamiseen
ja hyttysten tappamiseen.Isosisko lohduttaa, ettei niitä oikeasti tarvitse pelätä.

Eilen illalla, kun lauloimme yhdessä iltalauluja, juttelimme kaikkia mukavia juttuja.
Tyttöni otti minua kädestä ja sanoi, että haluaa aina pitää äitiä kädestä,
koska äiti on niin ihana. Ja niin oli syli täynnä pieniä ihmisiä. Niitä oli ihana suukottaa ja halittaa.
Tuollaiset pienet suuret hetket ovat niitä joiden voima on voittamaton.

Äitiys on enemmän, kuin sanat koskaan voivat kuvata.

Huipulla tuulee

Kotona taas ja lapsetkin tulee kohta. Eilen aamulla ikävöin heitä todella paljon.
Ensi yönä saavat nukkua sylissä. Minä sängyn keskellä ja lapset molemmin puolin. Iltaisin juttelu ennen nukahtamista on mukavaa, lasten oivalluksia on niin hauska kuunnella.

Sen sijaan tämän rakkaan päiväkirjani lukeminen alkaa olla koomista touhua, jos SchizoBlogia ei jo olisi, vaihtasin nimeä. Vuoristorataa mennään ja herkkänä tyttösenä tunteet ovat niin pinnassa, aitoina. Toisina hetkinä on oikeasti tasaisempaakin. Mutta hölmöltähän tämä kuulostaa, onnen kukkuloilta alimpaan helvettiin ja takaisin. Uudestaan.

Niin nyt ollaan takaisin, ei tosin ylimmillä kukkuloilla. Mutta kohtuullisuuden nimissä etsin itseäni, joka on kyllä hiukan hukassa. En halua nousta sinne kukkulan ylimmälle paikalle, jos se mitä sielä näkyy on vain lumetta.OLen jo satuttanut itseäni aivan liikaa. Mutta rakastan. Kyttäilen kukkulan rinteellä ja suuntaan jonnekin. Ja se ahdistaa, se pelottaa.

Mutta tällä hetkellä on mukavaa, että m telttailee kanssani siellä rinteillä. Ei huimaa. Mutta eipä sinne voi jäädä loputtomasti. Olisinpa onnellinen, kun hän ottaisi minua kädestä ja sanoisi: "Mennään, katsotaan mitä tuolla näkyy. Katsotaan yhdessä." Saa pelätä, mutta pitää löytyä rohkeuttakin.

Mutta kuten tämä vuoristorata antaa vahvaa osviittaa, että ylhäällä ei pysytä, kukapa pysyisikään. En oikein osaa suhtautua mihinkään. Yhdessä on niin hyvä. Erossa helvetti. Kun olen valmis, siellä näkyy jo muutakin, toivottavasti. Heijastuksia valosta.

Haluan Miehen. Miehen, jonka kanssa eläisin rauhaisassa laaksossa ja muistaisimme käydä huipulla katselemassa ympäröivää maailmaa. Nöyrän kiitollisina siitä, että on niin suuri onni. Taistelisimme myrskyjen rinnalla ja lempisimme kaikki yöt.

Tiedän olevani hölmö. Mutta onhan se kuitenkin suloista, jotenkin. Vertauskuvallista, täyttymystä ja TAHTOA.

Suussani maistuu vieläkin appelsiinikarkki, joka teki suudelmista pehmeitä ja makeita.

onpa tyhjä tämä talo, tämä mieli

Katselen elämääni kuin ulkopuolisena.
Tunnen jotain mitä en ymmärrä. Tunnenko?

Jos katselen ulkopuolisena, niin kuka on se,
joka sisimmässään tietää miten kaikki on. Minä.

Minä, tavailen yksinkertaista sanaa. Minä.
Miksiköhän se tuntuu välillä niin hauraalta?

Auttaisiko, jos huutaisin minä.
Kääntyisikö kaikki toisin, jos kaiku vastaisi sinä.

Totuus on kuitenkin, että yksin on kuitenkin sisimpäänsä kurkistettava.
Raottaa sitä mielikuvien hulmuaa viittaa, jota katson. Jonkun toisen silmin.

Minä tiedän. Se rakkaus mikä minulla on - joka elää minussa- on hukassa. Eksyksissä.
Sumuinen polku näyttää satumaiselta. Kunnes päivä valkenee.

Elukka vaikenee, sillä tämä oli kännibloggaus. zzz

offline

Edessä vapaa viikonloppu.
Lapset lähtevät mökille vaarin kanssa ja aurinko paistaa.

Pane ajatuksesi järjestykseen,
niin huomaat,
ettei niitä niin paljon ole.

Tyhjää sivun täydeltä, vaikka pulssini takookin liian kovaa.

Aamuruuhkan taikaa

Työmatkat tuntuvat aika erilaisilta musiikkia kuunnellen. Rytmi, musiikin tunnelma ja ulkopuolisten äänten mykistyminen värittävät ihmisvilinää usein niin eri tavalla.

Aamuisin ihmisiä istuu bussissa, junassa. Joskus mietin, että heillä kaikilla on elämä ainutlaatuisine kokemuksineen, niin hyvässä kuin pahassa. Mietin mitä he ajattelevat. Katselen. Jos kuulisin kaikkien ajatukset, se kakofonia olisi varmasti mieletön. Laitan musiikkia kovemmalle.

Joidenkin ihmisten katseessa on enemmän syvyyttä kuin toisten. Jonkun kasvojen uurteet näyttävät kiukkuisilta ja toisella uurteiden pehmeys kertoo elämästä. Kokemuksesta. Jotkut tytöt näyttävät aivan keijukaisilta, sellaisilta että tanssivat öisin metsissä läpinäkyvissä harsoisissa hameissaan. Tänä aamuna sellaisia ei tosin näy. Valitettavasti.

Vanhus kävelee pienen koiran kanssa. kertookohan hän sydänsurunsa sille ja syöttää salaa lakritsia. Niin minä luulen. Vauva itkee vaunuissaan, äidistä vaistoaa lievää levottomuutta.

Nyt on mobyn vuoro laulaa: "babe, dream about me". Mies katselee minua vastapäätä istuen. Minä katselen ikkunasta.

Reippain askelin kävelen rautatieasemalta kohti ratikkaa. Tänään en kerkeä kävelemään töihin. Ratikkapysäkin penkillä makaa mies, ahavoitunut iho. Likainen. Haisee. Ratikka on pysäkillä paikoillaan, katselen sen ikkunasta ulos. Tunnelma muuttuu, kuin salaman iskusta. Näkymä saa uusia ulottuvuuksia. Korviini kuuluu kehtolaulumaista, kaunista musiikkia. Mies makaa penkillä sikiöasennossa, kädet posken alla hän uinuu. Näen mielikuvan, että hänkin on ollut aivan pieni ihminen, jonkun äidin ja isän lapsi. Surullista. Kuihtuisinpa pois minä pilaantunut romu, hänen unestaan kantautuu kehtolaulun lävitse. Uinu, kehtolaulu heijaa.

Kohta olen jo töissä.

väsypoikkivälipostaus

Fyysisesti huono olo. Piti kirjoittaa kaikkea mukavaa tänään, koska on ollut ajatusrikas päivä, mutta toinen hetki sitten. Omituista.

Eilen törmäsin aika hauskaan, opettavaiseen ajatukseen:

Se, että odottaa elämältä rehellisyyttä, koska itse on rehellinen ihminen,
on sama kuin odottaisi olevansa härältä turvassa, koska on vegetaristi.
-Dennis Wholey

Opeth ja opet

JIPPIIIIII!
Aivan loistavaa:)!!! Opeth on ehdoton suosikkini.

Näin mukavan uutisen jälkeen ei voi seurata kuin loistopäivä. Tänään on se näyttötutkinto - peukkuja mulle!:)Opet olkoon arvostelukykyisiä.

Kahvin tuoksu houkuttelee keittiössä...me go.

Trois Couleurs

Tässä kymmenen varvasta, viisi tyttöni ja loput minun. Samanlaiset kynsilakat ja kaikki. On se oikeasti kesä, vaikka varpaissa tuntuu kylmälle. Astelemme kaikkialle.

Kylmät varpaat, lämmin sydän.

Sain eilen illalla yhden ikimuistoisimmista halauksista. Ja vaikka mitä.

Onpa hyvä hengittää.
Hengitän taivaan sineä, kultaa. Elämän värejä.

Katsoimme m:n kanssa eilen illalla sinistä. Valkoinen jäi kesken. Sävelet ovat tarinaa. Kaunista. Kristallia. Kyyneleitä. Sohvan pohjalla.:)

Muisto

Kysymys vuosien takaa.
"Onko hän oikeasti noin ihana enkeli miltä näyttää?"
"On ja vielä enemmän." Ystävät on kultaisia. Suudelma ja kaappaus.

Muistan myös aivan elävästi ensimmäisen katseen. Niin ei käy usein.

Taustalla soi nyt Mobyn Homeward Angel.

Kesämökkeilyunia

Näin tänäkin yönä pahaa unta. Pahimmat unet ovat, silloin kun on huoli lapsista.

Viime yönä olin lasteni, m:n ja äitini kanssa kesäpaikassamme saaressa. Äitini ja m lähtivät pois ja jouduin jäämään saareen pojan kipeänä olon takia. Jonkin ajan kuluttua tajusin, ettei minulle jäänyt venettä. Vene oli mantereella. Nyt unessa on muistiaukko. Mutta jostain syystä jouduin lähtemään saarelta jollain konstilla hakemaan apua. Painostavimmat hetket unessa oli, kun tiesin että lapset ovat olleet jo tuntikaupalla yksin kallioisella, jyrkällä saarella. Hitaita, pitkiä tunteja. Todella ahdistava tunne.

En muista loppuratkaisua, siihen asti pääsin että m lupasi tulla noutamaan meidät.
Ilmeisesti saarella kaikki oli mennyt hyvin, tuossa nuo pienet katselevat Himpuloita.

Midnight flying

Huh! Työviikko takana, itseasiassa aika mukava sellainen. En meinannut malttaa lähteä pois, kun innostuin taittohommissa. Ikävä hedari tosin tykyttää vasemmalla puolella ja lääkkeet eivät ole jeesanneet. Mutustan tässä samalla helpotukseksi suklaata ja olen iloinen ettei tarvitse raahautua kaupungin yöhön. Saan olla kotona kaikessa rauhassa lasten kanssa.

Viikonlopun aikana pitäsi käydä lävitse näyttömateriaalia. Ensi viikolla on tuotantotalouden ja yrittäjyyden näyttö. Aion astua luottavaisin mielin yrityskonsulttien eteen ja puhua heidät pyörryksiin yrityksen toimintasuunnitelmien ja muutaman vuoden laskelmien avulla. Perustellusti tottakai. No, näin toivon:)

Toivottavasti huomenna saisi seuraa tänne onnelan metsiin. On mukavampi puuhastella, kun on juttuseuraa. Tai vaikka mennä metsään kävelylle.

Aamun ensimmäisiä kysymyksiä tyttöni esittämänä: "Äiti, mistä tietää onko kävellyt unissaan? Saimme aikaan mukavan keskustelun.

Perjantai illan sountrackinä soikoon Tom Waitsin savuiset tunnelmat,
seuraavassa ote herran Semi Suite-lyriikasta

"...You're lyin' through your pain, babe
But you're gonna tell him he's your man
And you ain't got the courage to leave

He tells you that you're on his mind
You're the only one he's ever gonna find
It's kind-a special, understands his complicated soul...

But the only place a man can breathe
And collect his thoughts is
Midnight and flyin' away on the road..."

Minä lennän unissani.
Halauksin: elukka

Pohja löytyy, kun lakkaa kaivamasta

No, niin. Jospa tässä pari hetkeä ehtisi kirjoittamaan.

Otsikkoni ei viitannut pohjalla, syvissä syövereissä olemiseen. Isäni lohdutti minua ihmissuhdepulmien kanssa:

"Ihmissuhteet näyttävät usein onnistuvan eri ihmisten kanssa, kuin mitä itse luulis. Aikanaan pohja löytyy, kun lakkaa kaivamasta."

Olin sunnuntaina m:n kanssa Kallahdella merenrannalla kävelemässä. Löysin aivan ihastustuttavia käpyjä.Upeita värejä, oranssiakin. Taskut pullollaan kävelin siellä ja hengitin syvään meri-ilmaa. Päiväämme kuului monia, hienoja hetkiä. Hmm.

Lukiessani tiistain iltasatua lapsille, huomasin järkytyksekseni etten olekaan prinsessa. En halua olla. H.C Andersenin pienille mukailtuja, lyhenneltyjä satuja lukiessani jouduin lapsillekin sanomaan, ettei tämä nyt oikein tavoiteltavalta kuullosta. Prinssi halusi löytää itselleen prinsessan, ihka oikean ihanan, rakastettavan prinsessan. Tämä klassinen "herne patja röykkiön alla"-testi sai ratkaista kumppanin valinnan. Ja se todellinen, ihana prinsessa löytyi seuraavalla, (todella tavoiteltavalla) kriteerillä: "kukaan ei voi olla niin herkkänahkainen, kuin prinsessa, ettei pysty nukkumaan herne patjojen alla". Oih, haluan tämän herkkänahkaisen, kitisevän prinsessan omakseni, sanoi prinssi onnellisena, karauttaen ratsullaan prinsessa kainalossaan ikuiseen onneen. Huoh. Joten jouduin toteamaan, etten ole prinsessa.

Sen sijaan, minä hölmö, nukkuisin vaikka käpyjen kanssa, jos vain saisin olla rakkaani kanssa. Ei tuntuisi missään.
Kuvituksena
TODELLISTA PRINSESSAKIUKKUA:), mä haluan: