ENFP

Sellainen olen.Ekstrovertti, intuitiivinen, tunteva ja spontaani!
Sinne mukaan!

Arvokas C-kasetti

Milläköhän tavoin ihmiset purkaisivat niitä tuntojaan, jotka ilmaistaan/ammennetaan musiikissa, jos musiikkia ei olisi "keksitty"? Joskus kun kuuntelee jotain kappaletta ja huomaa hymyn viipyvän huulilla, muistaa mikä rikkaus musiikki on.

Kun aikoinani soitin viulua, se ei ollut aina kaikille ilo. Koiramme ulvoi vieressä, laulaako yritti. Se pomppiminen tosin vaikutti enemmänkin:kiitos lopeta jo! Pianon soittoa kaipaan erityisesti. Sitä kun istui pianon ääreen, joskus lauloikin. Joskus minulla on toivottavasti vielä kotonani piano.

Isän luona vierailuissa huippuhetkiä oli, kun lauloimme yhdessä, faija soitti skittaa. Joskus löysin c-kasetin, joka oli vauva-ajoiltani. (hitto vieköön se nauha on tuhoutunut jossain vaiheessa, HARMI). Todellinen aarre. Nykyään videotallenteet korjannevat tuollaiset aarteet. Tosin luulen tilanteiden säilyvän huomattavasti autenttisempina nauhurin vaivihkaa tallentaessa ääniä. Kamera voi hämmentää. Tilanteet usein pysähtyvät. Tosin on lapsuudestani hienoja kaitafilmejäkin. Tosin ei kitaransoittoa.

Niin, siinä kasetilla isäni juttelee minulle: "vauva vaihda itse vaippasi." Sanoo sen lempeästi. Minä jokeltelen. Kiljahtelen. Aika volyymilla välillä. Undulaatit metelelöivät. Kitara säestää sitä kaikkea. Välillä isä laulaa. Äiti kuuluu keittiöstä, sähkövatkain meinaa voittaa kitaran. Koko kasetillinen, hetkiä elämästä. Vauva vain jokeltelee. Faija veivaa Dylania. Kasetti oli nimetty silloisen lempinimeni mukaan: EPPU. Kun opin puhumaan, vastasin reippaasti puhelimeen Eppu Lukka. Minä nimeni takana.

Oli pakko käydä tässä välissä soittamassa isille. Kerroin mukavista muistoista. Hän ilahtui. Puhelun aikana sain nyt sirpaleen jalkaani, vaikka luulin ne siivonneeni. Nyt sotken verta lattioille, ääk. Niin, muuten ne muistojen undulaatit lahjoitettiin Korkeasaaren, sillä söin niiden kakkaa. Vauvat ovat sellaisia. Tosin käytiin moikkaamassa niitä siellä toisinaan. Isin paras kaveri Korkeasaaressa oli kuitenkin korppi. Se keräili rahoja. Faija ei:)

Nyt meen fiksaa jalkani ja piristyneenä (musiikin ehdottomasti soidessa) rupean siivoamaan. Oikeasti. Jos sirun saan pois.

Lasinsiru

Sirpaleet tuovat onnea, sanotaan. En tiedä, josko jalkapohjissa.
Lasinsiruja keittönlattialla ihmetellessä tuumasin suht täystyhjässä mielessäni: ehjästä on paljon helpompi saada sirpaleinen kuin sirpalaisesta ehjä. Kuitenkin se lasin vahingossa putoamisen synnyttämä ääni ja voima oli jotenkin erikoista. Ymmärrä nyt itseäsi, saati sitten muita.

Sarjatuotantolaseja saa kaupasta uusia. Saa kyllä, jos haluaa. Sai mennäkin, sen reunassa oli sellainen terävä särö, joka piti muistaa, ellei halunnut vettä veren maku suussa nauttia.

Täystyhjä mieli, se on muuten todellakin kuvaava mieliala. Laiskuus komppaa mukana. Kuinka mieli voi olla tyhjä, kun se on täynnä. Sirpaleet keräsin kyllä.

Loppuunkäsitelty

Sain eilen illalla luettua loppuun Anna-Leena Härkösen: Loppuunkäsitelty - kirjan.Kun aloin lukea sitä muutama ilta sitten, itkin vuolaasti ensimmäiset neljäkymmentä sivua. Tauko. Eilen sain luettua tekstiä jo rauhallisemmin. Luin kirjan loppuun. Suosittelen!

Tarina on elävästä elämästä, kuolemasta, siitä kun Anna-Leenan pikkusisko päättää tappaa itsensä. Kirja kertoo suruvuodesta. Pystyin täysin eläytymään kirjan tunnetiloihin ja monet asiat nostattivat pintaan omassa elämässä tapahtuneita asioita. "Tavallaan sinä olet minua lähempänä kuin koskaan. Sinä olet. Sinä olet joka paikassa. Sinä kuljet mukanani kaikkialla loppuelämäni ajan."

Kirjassa puhuttiin edesmenneen Killi Härkösen postuumisti julkaistusta kirjasta: Kunniallisen naisen taakka . Se kertoo matkakertomuksen muodossa Turkin naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta; kidutuksista, raiskauksista, kunniamurhista. Kirja on varmasti rankkaa luettavaa, mutta vaikutti mielenkiintoiselta. Aidolta teokselta. Hurjalta tuntuu, ettei kirjoittaja jaksanut jäädä katsomaan minkälaisen vastaanoton teos saa.

Minun herkkä mieleni, en tiedä kuinka lukeminen sattuisi. Muistan, kun n. viisitoista vuotiaana kävin Pakistanissa äitini ja veljeni kanssa. Pienen kerjäläistytön kasvot ja likaiset pienet kädet kummittelivat mielessäni kauan. Itkin äidilleni, että haluan hakea sen tytön pienestä Marin-kylästä, adoptoida hänet itselleni. Auttaa. Näin unta tytöstä ja olin aidosti surullinen. Muistan vieläkin aivan selvästi ne kasvot. Olisin varmaan huono auttaja maailmassa, herkkyyteni veisi kyvyn.

Pitäisi varmaan sulkea koko maailma silmistäni ja lukea vaikkapa Cosmopolitanin suihinottovinkkejä. Se jaloksi vasta tekisikin. No ei.

Tai iloita pienistä asioista, löytää niitä ympäriltään, sehän on oikeasti elämän avain! Arvostaa.

Syksyn ihanuutta tänään

Värit olivat niin kauniita, pehmeitä ja samalla raikkaita. Kerrassaan täydellinen ilma lähteä kävelyretkelle! Kävelin poikani kanssa mukavan lenkin ja otimme kuvia, tässä joitakin...
Kurkistus puiden takaa alas joelle


Metsässä valo leikki kauniisti


Vihreää auringonpaisteessa


Talo kultaisella pellolla

Kirjoitin juuri kivoja asioita lapsista ja oivasta ilosta ja vaikka mitä, mutta hups! se katosi bittiavaruuteen. Vihastuttavaa. Yritän kirjoittaa myöhemmin tai huomenna uudestaan. Nyt iltasatuja - Hemminki Hamsteri Lehtonen ihmettelee olemassaoloaan...

Väsyneiden jupinoita

Kotona ollaan muutaman yön tauon jälkeen. Kokonainen vapaa viikonloppu takana ja sen tuntee kyllä väsymyksenä. Mutta on jotenkin hyvä olla kuitenkin, ei edes särje pää. Istuin äsken pitkän tovin sohvalla lapsoset kainalossa, aivan ihanaa kun tulivat kotiin! Pieni ero ja nyt taas suuri ilo saada hymyilevät pikkunaamat viereet! Oma happi on aika tärkeä homma.

En todellisuudessa jaksa edes kirjoittaa, mutta jotain on kirjoitettava koska muuten se jää. Hmm, musiikkia.

1. Opeth
Kyllä, Opeth oli kaikkien ennakko-odotusten mukainen. Karismaattinen, äärimmäisen lahjakas orkesteri, joiden sävelten virtaa oli todella ilo seurata. Laulajan, Mikael Åkerfeldtin, monipuolinen ääni on jotain käsittämätöntä! Laulu soljuu niin puhtaana ja kivuttoman tuntuisena, jää leijailemaan. Ja vetää minut hiljaiseksi. Ja örinäosuudet vedetään sellaisella primitiivisyydellä, että wau!

2. Kyynelten ja suudelmien seassa nukkumista

3. Minua luultiin nuoreksi. Odotin ystävääni ALKOn edessä. Mieshenkilö tulee luokseni: "Jos voit heittää 50 senttiä, voin käydeä hakemassa." Kesti hetken ennen kuin edes tajusin, että hän luuli minun odottavan siinä viinanhakijaa. RAukka minä 30 v. ja ei onnistu, heh! Tunsin kieltämättä itseni aika nuoreksi..

4. lounas Paun kanssa. Viisaan ystävän terveiset:)

5. Opeth uudestaan, pääsin yllättäen vielä lauantainakin keikalle! Ja tutustuin uusiin ihmisiin kotibileissä ennen keikkaa. Opethin laulajan hieno avauskommentti: Te, jotka olitte täällä eilen saatatte huomata että minulla on sama paita kuin eilen. Ihmeteltyään paitaansa tovin, laulaja vielä sanoi: No, kenenkään ei tarvitse tätä läheltä haistella, sillä minulla on vaimo kotona. Hymyä.
6. Erikoinen kohtaaminen Rocksissa tuntemattoman neidon kanssa:) Siitä ehkä myöhemmin lisää.

7. Yökävely miehen kanssa läpi Töölönrannan ja Kallion Karhupuistosta murkinaa.

Olen kuunnellut paljon ihmisten kommentteja ihmissuhdeasioissa. Ja tallettanut kyllä ne mietteet mieleeni ja työstän koko ajan omien ajatuksien kanssa. Olen myös kiitollinen, niin monelle rakkaalle, jotka ovat sanoneet että saan tulla kainaloon nukkumaan, jos tuntuu pahalta.

Tunteilleni en voi mitään. Sydämeni syke lähtee lentoon, kun hän saapuu samaan huoneeseen. Ihan lähellä ollessani, huomasin kuinka polveni tutisivat. Se on vahva tunne. Kuinka kauan sitä viitsii itseään repiä. Aloitimme jo hyvän keskustelun, jota pitää jatkaa. Ja kyseessä on kuitenkin keskustelut, joita ei kuuluisi edes käydä, jos kumpikin kokee toisen olevan aarre ja onni.. Siinäpä miettimistä. En tiedä auttaisiko etäisyys, yritys ja rohkeus.

Lauantai-iltana jostain syystä mieleni vallitsi määrätynlainen rauha ja terävänäköisempi katsomistapa kokonaisuuteen. Niitä tuntemuksia lisää, niin selviän ehdottomasti paremmin.


Ja lause mitä inhoan ahdistuksen keskellä on, että aina olen selvinnyt! Se on rasittavaa herkälle ihmissielulle: olla rohkean päättäväinen, tunteikas ja viisas! Ja rikki. Ja aina pitäisi jaksaa selvitä..

Ihana se päivä, kun tunnen olevani kokonainen!

Alasti

Valehtelisin, jos väittäisin olevani nyt tosi iloinen ja onnellinen vapaasta viikonlopusta. Mutta osittain kyllä, sillä en missään nimessä haluaisi vahtia seiniä kotona yksin. Ja tänään on sentään lempibändini keikka! Siis oikeasti lempibändi, jonka keikkaa en ole ikinä nähnyt! Ja huomenna, kuka tietää...

Nyt tunnen etten osaa kirjoittaa, ei ole sanottavaa. En halua. Kun se kaikki kytevä, pakahduttava kivistys pulppuaa ulos, koittaa alaston tyhjyys. Siellä tyhjyydessä on tilaa, voisi ajatella. En halua nyt ajatella.

Delete

Deletoin juuri pitkän kirjoituksen. Ehkä joskus on parempi miettiä asioita omassa päässään, vaikka rakastankin päiväkirjalleni avautumista. Ja joskus täytyy olla hiljaa kuullakseen.

Usvien välissä

Kun aamulla herää ja taivaan ja maan välillä on unenomaista usvaa, ei voi tietää mitä päivä pitää sisällään.

Kun olen saanut housut jalkaani, villapaidan ympärilleni ja vihdoin pääsen ulos ovesta, luulen usvan kadonneen. Onko sillä merkitystä? Minulle on.

Neito lumoutuu

Martin Mendez 2005
Photo: Micke Johansson

Perjantaina tapahtuu vihdoin se mitä olen jo kauan odottanut!!! Lempibändini, nuo Ihastuttavat ruotsin pojat, Opeth saapuu suomeen. Ja minulla on lippu perjantain keikalle. Hiphip hurraa!!!
Uudelta levyltä, kaunis biisi...

There's a sense of longing in me
As I read Rosemary's letter
Her writing honest
Can't forget the years she's lost In isolation
She talks about her love
And as I read
"I'll die alone"
I know she was aching

There's a certain detail seen here
The pen must have slipped to the side
And left a stain
Next to his name
She knew he was gone

And isolation
Is all that would remain
"The wound in me is pouring out
To rest on a lover's shore"

Armoitettu Runoilija

Hypoteesi.
Liikkeessä pitävä ajatuksen tila.
On jotenkin outoa olettaa. Mitään.

Luin illalla runokirjaa. Mies soitti, kun olin nukahtanut. Puhuin aivan omituisia asioita, runomaisesti. Lauseet sinkoilivat suustani ja kuulostin hullulta- kaiketi. En ymmärtänyt mitä sanoin, tuskin hänkään. Ajattelen vielä tänäänkin kaiken runollisesti.

Niin se runokirja. Otto Grundström esikoinen - Tähtiotsa. "En ymmärrä mistä muustakaan kuin kokemistani asioista voisin kirjoittaa. Oli ne sitten valve- tai unimaailmasta." Otto kertoo kirjan synnystä. Seuraavat ovat katkelmia kirjasta, jossa rakkauden riiva oikuttelee ja etsii kauniisti, kipeästi ja surullisesti itseään. Ja se kertoo runomiehen loputtomasta maailman/naistenvalloittamisesta, hetkien huimasta dramatiikasta. Ahdistuksesta. Naisten jumalaisuudesta. Humalasta. Riveillä lukee kipuja koulukiusaamisesta, riveissä lukee haistattelut vähättelijöille. Rivit on kirjoittanut mies, joka sanoo mielensä olevan perhosen tai keijukaisen. Ja seksuaalisesta suuntautumisestaan hän virkkoo näppärästi:
"Seksuaalinen suuntautumiseni ei ole epäselvä:
joskus tahtoisin olla tyttö ja rakastua poikiin."

Siispä tässä katkelmia Tähtiotsa- kirjasta:

"..Rakkauteni kohteissa näen suuria kurtisaaneja/
ja taiteilijattaria menneiltä ajoilta,/
vaikka ystävieni mielestä he ovat vain hysteerikkoja...
Ulkoinen kauneus ei ole minulle kovin tärkeää, ei ikä;/
kauneutta on arvissa, kumarassa ryhdissä,/
synnyttäjän lantiossa./"


"...Jokainen sana, äänne tai äänteen ajatus

sisältää loputtoman mysteerin
odottamattomalla hetkellä

kun auringon valo lankeaa viistosta kulmasta"

"Tulet vastaan herkkuosastolla,
seitsemännellä kuulla:

kerrot että muutatte
miehen kanssa maalle.

Mutta
sinut oli

merkitty minulle"

"ajattelen sinua,
niin kuin olen ajatellut kaksi vuotta -
nyt, kun se vielä sattuu."


"...Itken ajatellessani Dostojevskia,
katusoittajaa kuunnellessa pala kohoaa kurkkuuni.
Ihailen suuria kirjailijoita
mutta luen heitä vähän.
Ei minun tarvitse: olen runoilija Jumalan armosta!"

Vaatimatonta, ihastuttava lause olla runoilija jumalan armosta:) Mutta pakko myöntää, että minullakin nousee usein pala kurkkuun kuunnellessani katusoittajaa. Viulusti soittaa ja minä kävelen yksin ajatuksineni. Mukavaa, Otto, että tunnet samoin!

Savukiekuroita

Aistittavissa apatiaa, sanoin eilen. Kohta ilmassa on vain juuri keitetyn kahvin aromit, eilen lahjakortilla hankkimani DKNY- parfymin lempeän raikas tuoksu ja vaniljasikarin sininen savu. Ja loputtomat ajatukseni. Ne vasta usvaa ovatkin!

Aamulla ajatukseni olivat mahdottomalta tuntuvia. Nyt jo selkenee.Mutta ei en anna niille liikaa aikaani. Yritän. En halua tänne kirjoittaa vielä mitään, sillä ajatuksien tiet ovat sellaiset ettei niitä aina pysty ymmärtämään. Kukapa pystyisi?

Minun elämäni on tässä ja nyt. Arvokkaana ja välillä vähemmän arvokkaana.

Elän hyvin tämän päivän. Minä ja lapset. Me.

Ei se savu ollut yhtään sinistä. Harmaata vain.

Varjojen jäljillä

Tulevina päivinä suunnitellun ohjelman lisäksi lupaan itselleni, että mietin hiukan toimintasuunnitelmaa syksylle. On nimittäin hiukan aistittavissa mielialan apeutumista. Hetkittäin olo on erittäin pirteä ja säihkyväkin, mutta huomaan miettiväni aika paljon mitä nyt pitäisi tehdä elämässään. Työkuvioita ja niiden kehittelyä. Lasten hyvinvointiin liittyviä asioita, ihmissuhteita. Miksi kirjahyllyn järjestely ja vaatekaappien siivoaminen tuntuu raskaalta aloittaa?

Olen ehkä tottunut liian kovaan rumbaan, nyt kun kello ei soi 04.30 - hidastun. Tai kyse ei ole tottumisesta, vaan siitä että kun on vihdoin aikaa hengittää rauhallisemmin, huomaa olevansa väsynyt laiskimus, mutta kuitenkin mieli kaipaa virikkeitä. Ja toimettomuudesta seuraa apatia. Tunne, että asiaan pitää tulla muutos on tervettä ja toivottavasti se on kehityksen tukena.. En aio uinua ikuisesti!

Lainasin tänään m:ltä hienon kirjan, Maameren Velho, joka alkaa kauniilla runolla:

"Hiljaisuudessa sana,
pimeässä valo,
kuolemassa elämä;
huikea kuin haukan lento
taivaan autiudessa."
Éan luomistaru

Mies sanoi, että runo olisi upea hautakivessä. Minua kuristi, tuli pala kurkkuun. Mutta en itkenyt, helposti olisin voinut. Ei sinänsä yllättävää.

Mai

Näin muutama yö sitten unta, jossa toistui nimi MAI. Se näytettiin unessa välähdyksinä. Ikkunoissa yhtäkkiä luki MAI. Mai on pieni tyttö, ajattelin ja tunsin sen vahvasti- meidän tyttö. Mielestäni olen nähnyt sellaista unta aikaisemminkin, se tuntui niin tutulta. Kevättyttö.

(Tämä kuva on täältä, vuosia sitten poimittu. En muista tekijää, noloa. Kaunis kuva!)

En edes aamulla kehdannut miehelle sanoa unesta. Luulisi, että poden kuumetta.Hiukan myönnän, mutten vaarallisesti. Mai kuulosti niin suloiselta. Kerroin siitä myöhemmin, häntä nauratti hassut uneni.

No näin yksi yö myös unta, että olimme menneet naimisiin ja isoisäni kertoi ohjeita: Mies on viisas, hän sanoi. Miehen tulee voida olla perheenpää, johon voit luottaa. Ja hän tulee huolehtimaan sinusta. On aikoja jolloin pitää tehdä päätöksiä, luota mieheesi, isoisäni sanoi. Puhui siinä samalla raamatusta, ikäaikaisista viisauksista, joista hän on löytänyt ratkaisut. Kerroin unesta miehelle ja hän sanoi, että isoisäni on viisas. Heh.

Mutta Mai. Tänään kävelin kaupungilla. Menin sisustusliikkeen ohitse. Ikkunassa luki Mai.Minun Maini. Kaupan nimi oli Mai. Myöhemmin haettuani lapset päiväkodista, tyttöni kertoi, että isin kodissa on uusi sohva ja että minukin pitää hankkia uusi sohva. Hieno kulmasohva, Mai. Sitäkö se olikin...

Masentavaa.

Toisinaan täytyy miettiä, olenko kovin omituinen!?

Kuu komea kulkuri on

Viime yönä kuu katseli meitä täydellisesti puistikossa.Halasimme ikuisuutta ja puhuimme niin kauniisti, että minä itkin. Suutelimme ja suukottelimme, taistelimme ja leikimme. Minun kasvoni olivat kuin sotamaalaus. Miehen nenä oli ripsivärissä kyynelistäni ja naurustani. Nokinenä. Rakastan aivan hurjan paljon!

Testailua

Kokeilumielessä aloitin toisen blogin toisaalla. Elukan elämää-blogia tulen ainakin vielä pitämään pääblogina. Katsotaan miltä blogs.fi:n pohja tuntuu..
Edit:Varmasti aluksi saattaa olla samojakin juttuja, kun haen käyttötuntumaa. Hiukan harmittaa uudessa blogissa ne mainokset ja se ettei koodin kimppuun pääse. Tai en ole ainakaan löytänyt...

Lainattua, sopivaa

Se ken tietää tämän kappaleen ja sen tunnelman, tietänee miltä minusta tuntuu tänään.
Luulen, että ulkona on kylmä. Keittiön tiskipöytä kiiltää ja kynttilävarastot ovat täydennetty kauniilla väreillä.

KEREN ANN/not going anywhere
This is why I always wonder
I'm a pond full of regrets
I always try to not remember rather than forget

This is why I always whisper
When vagabonds are passing by
I tend to keep myself away from their goodbyes

Tide will rise and fall along the bay
and I'm not going anywhere
I'm not going anywhere
People come and go and walk away
but I'm not going anywhere
I'm not going anywhere

This is why I always whisper
I'm a river with a spell
I like to hear but not to listen,
I like to say but not to tell

This is why I always wonder
There's nothing new under the sun
I won't go anywhere so give my love to everyone

Tide will rise and fall along the bay
and I'm not going anywhere
I'm not going anywhere
People come and go and walk away
but I'm not going anywhere
I'm not going anywhere

Upeita kuvia

Tein jotain järkyttävää, vaihdoin miehen kuvan pois näytöltä! Uusi taustakuva on niin kaunis, käsittämättömän kaunis. Olen sanaton. Uskomattomia teoksia!

Miestä ihailen edelleen lihassa ja veressä.

Edit: vielä linkki taiteilijan tyylikkäille kotisivuille Harvoin sitä innostuu näin kovasti näkemästään!

Kaura sanoi blogissaan aika osuvasti:"Äitinä olen aina korvaamaton, mutta hoitajana vuosi vuodelta paremmin korvattavissa tai täydennettävissä."

Ja eipä tuohon ole nyt mitään lisättävää. Menen herättämään pikkuiset.

Vihreästä keltaiseksi

Olin ajatellut, että tänä iltana netti pysyy kiinni. Jospa vaikka löhöisin sohvalla lapset kainalossa ja sitten siivoaisin. Mutta ei, en ole saanut tehtyä mitään. Väsyttää vietävästi. En ole edes maannut sohvalla. Huomenna sitten.

Nyt on syksy. Katselin kesäisiä valokuviani ja löysin kuvan, jossa lehtien vihreys on niin raikasta, ettei ne aavista lainkaan kellastuvansa. Ja tyttö, siskoni, voi sentään! Jos nyt olisi ylimääräisiä dollareita lentäisin vierailulle!


m tapaa siskoani ja hänen aviomiestään harva se päivä WOW:n maailmoissa. Ja minä vain tyydyn ihastelemaan uutta ilmiömäistä kilpeä. Tosin täytyy sanoa, että on jotenkin suloista kun aikuinen mies kertoo innoissaan staminan määrästä ja loitsujen mahdollistamista menestyksekkäistä taistoista. Hahmojen ominaisuuksissa on joskus vajaavaisuuksia: "cooking skills" oli kuulemma aika huono. Lohdutin; onneksi oikeassa elämässä osaat kokata oikein hyvin...wau! Muistinkin juuri pakastimessani olevan mainion laatikon, jossa oli 60 kevätrullaa. Vielä on jonkin verran jäljellä, suurinta herkkuani. Syksyistä ruokaa: kevätrullia - lapset popsivat pakastemansikoita.

Miksi blogi?

HS kuukausiliitteen tuliterä blogi herättelee kysymystä: miksi blogi?

Minunhan blogini on nimenomaan päiväkirjamainen ja luulen, että artikkelissa haetaan laajempaa kokonaisuutta blogien sisällöstä (muuta kuin päiväkirjoja), sillä laadukkaita esim. taide,- tieto- ja harrasteblogeja on todella paljon. Mutta toki päiväkirjojenkin kirjoittaminen on tärkeää. Ne ovat mainiota ajankuvaa: perusihmisen elämää, ajatuksia.

Ja ehkäpä juuri sen verran sopivasti suodatettuja tunnetiloja, että siitä on hyötyä kirjoittajalleen. Kirjoittaminenhan on loistavaa terapiaa, ajatuksiaan työstää samalla. Ja kyllä, joskus voi syntyä jopa jonkinlainen oivallus elämästä!

Olen aloittanut blogin kirjoittamisen helmikuussa05, joten tämä on minulle aika uutta, mutta on ihana huomata kuinka tämän vuoden tapahtumat ovat niinkin tarkkaan tallessa. Muistin kirjoittaneeni aikaisemmin ajatuksiani blogin kirjoittamisesta. Ja tässäpä sitä:

"En tietenkään voi kirjoittaa tänne kaikkea mitä haluaisin. Mutta ajatukseni on, että jokin pieni kuvaus päivän tapahtumista terästää muistiani, kun joskus tulevaisuudessa tätä luen ja sanat palauttavat mieleen päivän kokonaisuudessaan mahdollisimman elävästi.

Olen yrittänyt pitää paperista, oikeaa päiväkirjaa, mutta olen huomannut kuinka kirjoitukset ovat aina niitä syvimpien vesien synkissä fiiliksissä dramaattisin sanakääntein rustattuja tunnetiloja. Ja kirjoittelussa vuoden tauko ja padam! taas epämääräinen synkkä hajatelma koristaa muuten niin tyhjiä sivuja. Ei, en sano että suru ja vaikeudet ovat kiellettyjä asioita. Mutta jos tekstiä syntyy vain huonoissa fiiliksissä, ne iloiset muistot ovat vain aivoparkojen varassa. Pelottavaa.

Ja sitäpaitsi tänne en voi kirjoittaa kaikkein surullisimpia, vaikeita asioita, ainakaan kovin yksityiskohtaisesti. Joten iloisemmille, joskin sensuroiduille, tapahtumille jää enemmän tilaa. Se sopii!

Ja anteeksi rakas päiväkirjani, joka pölytyt salaisessa piilopaikassasi, olen onnellinen! Tänään."

(merkintä oli maanantailta 21.3.2005, samaisessa merkinnässä kirjoitin saaneeni ihanimpia suudelmia ikinä.:) Sinänsä triviaa tietoa, mutta kullan arvoista!

Ja muuten, olen onnellinen tänään.

Lohikäärmeen suusta

Kuvassa rakkaat suloiset



Eilen illalla kävimme Linnanmäen ilotulituksessa. Kuten kuvasta näkyy matkaan käytiin iloisin mielin. Meni kyllä aika myöhään, sillä olimme kotona vasta 23.30 ja aamulla oli päiväkoti. Lapsille yöllinen kaupunkikävely ja Linnanmäki olivat jännittävä elämys. Ja tänäänkin vielä analysoitiin tulivatko ilotulitusraketit lohikäärmeen hännästä vaiko suusta? Tyttö kertoi nähneensä unta, jossa hän itse oli ilotulitusraketti, joka ammuttin taivaalle. Ja se poksahti. Kysyin, oliko uni pelottava. Tyttö vastasi: " Ei tietenkään ollut, rakettien kuuluukin räjähtää." Miltäköhän se itse räjähdys tuntui unessa, jos se oli kerran kaunista tuiketta, väriloistoa - tähtien joukossa?

Ja minua ilahdutti vielä aamullakin miehen viesti: olit supernätti! Ja moni muu asia, joita pidän mielessäni kätkettynä. Sellaiset pienet eleet.

Kannattaa piristää läheisiään lyhyillä, piristävillä lauseilla, sillä niistä tulee yllättävän paljon hyvää mieltä!

Veri kiertää taas

Selvisin juuri myrskystä, tai siltä tuntuu. On ollut koko päivän kamala migreeni. Aamulla pystyin vielä tekemään töitäkin, mutta myöhemmin päivällä lojuin pitkin lattioita. Huh.

Äiti toi minulle jäätelöä, se lohdutti. Ja lääkkeitä. Olen maannut tulikuumassa suihkussa tänään neljä kertaa! Nyt voin jo hyvin. Onneksi lapset eivät ole enää vauvoja, sillä migreenit olivat aika pelottavia, kun yritti hoitaa lapsia samalla.

Tunnen nyt kun veri kiertää kehossani, pistelee sieltä täältä. Kuuntelen Johnny Cash:iä, jota tyttäreni kutsui juuri hauskaksi musiikiksi. Mennäpä latoon tanssimaan!

Hyvä ruoka, parempi mieli

Näin se on! Minulla oli tärkeitä tehtäviä tänään. Tärkein ehkäpä oli mennä herättämään mies. Matkalla hain aamupalat mukaani: vuohenjuustopatonkia, croisantteja, tuorepuristettua omenamangomehua sekä mansikka-smoothieta. Ja jos/kun suren yksinäisiä iltoja, niin helpotusta tuo aamut kainalossa. Kujeilua, nauramista, hyvää oloa.

Ajattelimme kauniin päivän iloksi lähteä kävelylle, mutta tajusimme että lounastakin pitäisi nauttia. Kyllä, tämä päivä on täynnä kulinaristisia nautintoja! (tätä kirjoittaessani mutustelen Panttereita) Päädyimme mainioon Mamma Rosa- ravintolaan. Päätimme perjantain ja tuikkivien silmien kunniaksi ottaa alkuruuat, pääruuat ja tietysti jälkkärit. Hintalaatusuhde oli todellakin kohdallaan. Koko menu oli 20 euroa henkilöltä. Mies nautti nieriää maukkaassa limekastikeessa, minä päädyin Coeur de fillet'n. Molemmat söimme alkuun riimihärkäsalaattia. Jälkiruuaksi tarjoiltiin mansikkaparfait'a.

Jos päivää olisi saanut jatkaa ilman aikataulua. Kahvin kanssa olisin vielä nauttinut yhden sikarin ja jonkin viekoittelevan liköörin. Olisimme lähteneet kävelylle. Ja päätyneet loppupäiväksi kylpemään, lempimään ja nauttimaan sopivasti kuohuvaa. Mutta koska oli pakko lähteä, luksuspäivä pitää toteuttaa joskus toiste. Ja se on mukava ajatus!

En aio surkutella tänään, kuinka päivä jäi ikäänkuin kesken. Ei se jäänyt. Nyt on vain hiukan eri asioita. Ja kun eron hetkellä on olo,ettei haluaisi toisen vielä menevän tai itse lähtevän, on ihana nähdä taas! Pian.

Ajattelin nyt lähteä lasten kanssa poimimaan mustikanvarpuja marsuille. Hyvä ruoka - parempi mieli! Siellä ne sitten tyytyväisinä kuikuttavat.

Hyvät viikonloput kaikille, jotka täällä uskollisesti käytte lukemassa hölmöjä höpinöitäni: "Söin tänään, oli hyvää;)".

Haaveiden vaimea laulu ja iltaitku

Joidenkin asioiden kanssa sitä on vain niin yksin. Lasten isän kanssa käymäni keskustelu tänään sai ikäviä muistoja pintaan. Vaikka jotenkin ne muistot eivät enää pysty hätkäyttämään niin pahasti kuin silloin kauan sitten. Niistä syntyy kuitenkin olotila, joka ahdistaa. Harmitus. Ja jos enemmän mietin, tunnen suurta surua siitä, etten ole saanut lapsiani miehen kanssa, jonka kanssa olisin todella tahtonut jakaa elämäni. Joka olisi pystynyt siihen. Totta kai yritimme, siitä ei ole kyse. Mutta tänään tiedän jo niin paljon elämästä enemmän kuin silloin. Ja kyllä, osittain se on surullistakin. Ja tänään tiedän rakkaudestakin enemmän, niin luulen.

En muista aikaisemmin elämässäni tunteneeni kateutta. Ainakaan en pysty paikallistamaan sellaista. Mutta nykyään tunnen. Tunnen kateutta naisille, joilla on rakastava mies ja lapset. Perhe. Kateuteni on kaipuuta. Se ei ole pahansuopaa, onko se silloin kateutta?

Yritän aina elämässäni huolehtia rakkaimmistani, olla olemassa. Mutta tiedän, että minulla on paha olla, sillä itken tätä kirjoittaessani.

Kaipuu on haaveiden vaimea laulu, joka herättelee minua. Toimi tyttönen, on vielä aikaa! Yritän piristää itseäni, muka urheasti.

Niin kaunis on maa, meri, taivas

Voisi melkein sanoa, meri on toinen kotini. Vaikka merellä sitä muistaakin oman pienuutensa, meren voimakkuus ja äärettömyys on jotenkin kauniin lohdullista.

Ja vaikka nautin luonnonrauhasta ja ympäröivästä kauneudesta, minun oli aivan pakko saada välillä kaahata, lentää aaltojen yllä - melkein. Tuulessa silmät vuotivat, nauratti ja hymyilytti. Seacatin allokkoon mentäessä pyysin oikean kapteenin hommiin!

Nyt on jo syyskuu ja tuntui lämpimän kesäiseltä. Mutta ehkä kuitenkin tämä reissu oli viimeisiä kesältä tuntuvia päiviä. Syksyllä voi sitten vielä nauttia meren julmasta, kirpeästä viimasta, syksyisen auringon lämmittäessä vielä sopivasti. Ja rannalla näkyvän metsikön väreistä. Suudelmista ainakin.

Vesi oli päivän elementti. Päästyäni mereltä kotiin poikani toivoi koskelle pääsyä, sillä aikaa kun sisko oli satujumpassa. Kävimme salaa syömässä munkit ja lähdimme "kalastamaan" kepillä koskesta sattumia. Heti nappasi!
Täydellinen päivä, tai melkein. Illalla, jos olisin vielä sylissä nukkunut!

Mereneläviä ja haircuttia

Olin lupautunut tänään ystävälleni hiusmalliksi veitsileikkaukseen, kunhan hän ei vain katkaise kurkkuani. M lupasi olla lasten kanssa sillä aikaa. Täytyy sanoa, että tuli todella iloinen mieli, että hän halusi viettää aikaa lasten kanssa ja samalla auttaa minua. Lapsistakin näkee varmasti uusia piirteitä, kun äiti ei ole läsnä.

He menivät ihmettelemään mereneläviä MeriMaailmaan ja lapset vielä äskettäin kertoivat, että heillä oli hauskaa. Mustekalat olivat kivoimpia ja m on kuulemma kalastanut raitakaloja, lapset tiesivät kertoa. Yritimme vielä hiusoperaation valmistuttua mennä talvipuutarhaan, mutta valitettavasti se olikin avoinna vain päiväaikaan. No, joku toinen päivä sitten.

Niin hiukset, ei niissä suurta muutosta tapahtunut. Latvoja on hiukan vuoltu. Lähipäivinä voisi syksyn kunniaksi laittaa uutta väriä.

Elämä on aika mukavaa tällä hetkellä!

Uuden päivän alku. Olen nukkunut kymmenen ihanaa tuntia! Kun kello herätti, siirsin aikaa. Kiireettömän päivän oikeutus, suorastaan ihmeellinen suoritus: siirsin aikaa!

Iltasanomissa kerrottiin tapahtumasta, jota ihmettelimme la-su yönä. Liikennemerkkejä katkenneena. Bussin valot sammutettuina, tyhjennettynä. Vain poliisi seisoi vartiossa. Neljä poliisiautoa. Hiljaista. Emme tienneet mitä oli tapahtunut. Ruumissäkki Kaisaniemenkadulla tuntui inhottavalta. Siellä oli ihminen; ihmisen ääriviivat paketissa kasvottomina, hengettöminä - lopullisesti. Ajatuksiini tuli välittömästi tunne, että jossakin joku häntä odottaa...

Olen joskus nähnyt valveunta, että saavun onnettomuuspaikalle auttamaan ja kohtaan uhrin ja tajuan, että se on joku rakkaistani.

Kerran juoksin auttamaan bussin alle jäänyttä vanhaa miestä ja jälkikäteen mietin, miten tilantessa olisi tapahtunut jos isäni olisi maannut siinä. Se, että mies vuoti paljon verta ja värisi sokissa jäi vähintään yhtä hyvin mieleeni kuin hänen vasemman käden nimettömässä oleva sormus. Mietin sormusta kotimatkalla. Vaimoa. Seuraavana päivänä luin lehdestä miehen kuolleen.

Väsyttää-tää, siis todella. Humisee. Oiva iltapäivä maata sohvalla ja katsoa lasten kanssa elokuvia. Eilen oli mukava ilta! Tein maukasta makkarakastiketta ja vein purnukassa m:lle, joka on valitettavasti kanssa saanut tämän flunssan. Maistui, kyllä se mies siitä paranee:)

Lähdin ystäväni z:n kanssa tuulettumaan kaupungin yöhön. En polttanut savukkeita, sikareita vain! Pintaliitoa ja muuta minulle sopimatonta. Liikaa ihmisiä vessajonossa, mutta suloisia snapsilaseja... jatkuu ehkä myöhemmin..nyt lapset kylpyyn ja iltateetä.

Anne Sudworth:in taide on ehdottomasti tutustumisen arvoista! Rauhaisaa koti-iltaa viettelen, juon teetä, siivoan ja olen vain. Lapset ravaavat edestakaisin, mutta ei se mitään. Poika keksi juuri uuden herkun: nektariinit. Otti juuri neljännen...

Kuvassa A. Sudworthin teos: Watching the dawn


Ystäväni soitti äskettäin ja kertoi isänsä kuolleen vaikean sairauden uuvuttamana. Ystäväni sanoi, että tuntuu oudolta olla huojentunut. Tiedän, että isä oli hänelle todella läheinen. Mutta hän ymmärsi isänsä tuskat. Kun suljin puhelimen itkin aivan vähäisen. Sanat: hyvästellä isi, tuntuivat minussa. Hiljaisuuden maahan.

Perhosen siiven kosketus

Sain eilen yöllä viestin, joka kertoi perhosesta kuistilla. Harvinaisesta perhosesta. Catocala Fraxini ja muita.
Välittömästi päässäni alkoi soimaan vanhat Dingon sanat, jotka ovat olleet aina vaikuttavat.

Tiistaina ostin Täpläperhosheimoon (Nymphalidae) kuuluvan yksilön. Kehystetty kauneus oli jotenkin ahdistavaa. Rikoin kehykset ja poistin lasin. Valkealla pahvinpalalla se nyt makaa, siivet levällään. Kaunis se on, mutta jotenkin vierastan sen kuollutta olemusta. Suurin riemuhan syntyy, kun perhonen lentää ilosta värisevin siivin ohitsesi, pysähtyy. Ei värise tämä.

"On iltaruskon aika tahdon käydä nukkumaan
kätken käteen perhosen joka saapui mua katsomaan
sen siivissä on kultaa ja se hieman värisee
sen kämmenelle nostan en mä mitään pahaa tee
on taskussani kirje jonka kotiin lähetän
ja näytän sitä sulle jos tahdot tietää enemmän
kestän täällä hyvin ja tulen pian takaisin...."täällä sanat kokonaisuudessaan/Dingo/Kunnian Kentät

Tulin sua katsomaan.

Syksyisessä sanatulvassa

Edit.

Mietin. Muuttolintujen aurat ovat kuin sanansaattajia. Kirjekyyhkyjen lailla ne kantavat tuulien yllä sanoja, kysymyksiä. Jos ne pääsevät perille ja palaavat, niin saako vastauksia sitten keväisin? -Ehkä, vastaa ystäväiseni.

Autio satama

"Aallot lipuivat loputtomasti vieden laivaamme eteenpäin, kenenkään tietämättä minne.."

Jäin miettimään unestani kirjoittamaani tekstiä. Kenenkään tietämättä minne, niinhän se on. Mutta vaikkei voi tietää minne laiva - elämä - päätyy ennen viimeistä satamaa, olisi kaiketi hyvä suunnitella reittiä, pysähtymissatamia, kotia, ihmisiä. Voi tätä mieleni levottomuutta. Kapteenin parhaat sanat ovat: olen löytänyt kodin, sinne palaan!

Olen täällä, mutta täällä on kovin hiljaista.

Verimatka

Olen viime aikoina nähnyt kamalasti unia. Aaamulla herätessäni olin selvinnyt kohtalokkaasta merimatkasta.

Olin rakkaitteni kanssa jollain mukavalla risteilyllä, kaukana jossakin. Matkaa varjosti laivalla riehuva murhaajapsykopaatti, joka lahtasi ihmisiä minkä kerkesi, naureskellen raiskasi kuolleita ja eläviä. Uhrimäärä nousi yli tuhanteen. Laivalla ei ollut enää henkilökuntaa, siellä vain seilattiin synkissä vesissä, tuskan ja veren maku suussa. Olin viereisessä huoneessa puhumassa kamalasta tilanteesta mikä laivalla vallitsi. Ja samalla sekunnilla tajusin, että tappaja on saapunut aivan lähelle, oviaukon takaa kuulin kun hän selitti jotain tytölleni. Astuin vauhdilla huoneeseen. Hän oli nostanut tyttäreni ilmaan, muka iloisesti. Minä päätin hurmata tappajan. Sanoin, jotain lapsestani, itseasiassa väitin hänen olevan pikkusiskoni, jolla varmaan riittäisi puuhasteltavaa muuallakin. Hän laski tytön. Viettelin katseellani, uhmasin petoa. Olin täynnä varmuutta, jota on vaikea kuvitellakaan. Lastani et saa. Näyttelin kiimaa loistavasti. Mies meni lankaan. Laivamatka jatkui hyteissä, pelasin aikaa, tarjoamalla kehoni murhaajan käyttöön, pelasin aikaa käyttämällä murhaajaa. Miesystävälleni sanoin, ettei hän saa eleelläkään osoittaa olevansa mieheni. Aikaa oli äärettömästi. Liian paljon. Aallot lipuivat loputtomasti vieden laivaamme eteenpäin, kenenkään tietämättä minne.

Tappaja oli kuin veitsenterällä. Pieni sysäys, väärä sana, auringon häikäisy ja hän oli täynnä vihaa ja likaista naurua. Olin muka huomaamatta sitä. Houkutin lähemmäksi ja silitin korvan takaa. Pystyin naimaan yöt ja päivät tuntematta mitään, ajattelin vain että taistelen henkien puolesta. Mies huolehti lapsista ja etäinen läsnäolo rauhoitti mieltäni. Kuhertelin tappajan kanssa innostuneesti, ylistäen ja sopivan aidosti. Hän uskoi. Minä annoin. Uskoa. Hän antoi toivoa.

Laiva päätyi jonnekin satamaan lopulta. Tappajaa ei vangittu, en tiedä miksi. Hän käveli rauhallisesti laivalta pois. Kukaan ei pystynyt puhumaan. Yli 1300 ihmistä oli päässyt verestään. Minä olin turta ja vahva, samaan aikaan. Rakkaani säilyivät hengissä.

Uni oli kovin elokuvaimainen, täynnä visuaalisia hetkiä. Kun houkutan tappajaa, verho lepattaa, meri on kaunis taustalla. Syömme aamiaista. Hän hymyilee pahaa hymyään. Minä kehrään. Leikisti. Ajattelen silvottuja ruumita ja levitän mansikkamarmelaadia leivän päälle. Mies sanoo, kuin ohimennen: "Ei kaikki raiskatut edes ollut kuolleita".. "Saisinko lisää kahvia, kiitos"..

Hyvää huomenta!